sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Ovela

Ovela, vastasi kaksivuotias isoveli kysyttäessä juuri kastetun pikkuveljen nimeä.
Tiiä kuinka ovela hänestä tulee. Olavista.



Talo hiljeni talviaikaan.

Syyslomaviikko alkaa olla lopuillaan näillä lakeuksilla. Sen ansiosta tämäkin talo hiljeni tänään illalla. Ah sit hiljaisuutta. Väkeä on riittänyt jokaiselle päivälle, pientä ja suurta, yöpyjää ja päiväkävijää. On ollut ääntä ja tepastusta. Tohinaa. Ruoanlaittoa ja kakkapyllyjä. Naurua. Iloa. Kyyneleitä. Rutistuksia. Räkänokkia. Sadetta. Tuulta. Märkiä hanskoja. Jorinoita. Lettuja. Askartelua. Iltasatuja. Hihitystä. Nukkeilua. Pärinää. Puistoilua. Valvomista. Tunnetta. Yhdessä oloa. Onnea.


















Ah. Talviaika alkaa. Mussutan sitä juhlien Fazerin joulusuklaata. Konvehtia. Odotettavissa närästystä. Haen Renniet viereeni. Ja nukun hartaasti. Pitkään. Enkä herää lämmittämään tuttipulloa kenellekkään kello neljä yöllä. Autuasta.

torstai 27. lokakuuta 2011

Keskeneräiset työt

Mun keskeneräisten töiden (langoista tehdyt) pino kasvaa kasvamistaan. En malta loppuun asti saatella tekeleitäni kun jo löydän uuden intohimoni. Päättely on jotenkin niin tylsää. Virkatut pipot ja niiden kukat odottavat päättelyä, kauankohan. Ehkä sit ens kesänä. Tilattu trikoomatto valmistui parin illan aikana kun välttelin isoäidin neliöiden päättelyä ja yhdistämisiä. Trikoota jäi ja koreja toivottiin. Korin teko alkoi sutjakkaasti, mutta jotta toteuttaisin tiettyä rituaaliani jätin muutaman kierroksen vajaaksi ja aloitin muuta mielenkiintoista. Voi mua.

Lankahyllyt pursuavat uusia lankoja, kuka niiden ohi voisi kävellä lankeamatta. Tänään hairahduin Novitan Keloon.  Haaveissa neuletakki. Rillan takista vaikuttuneena. Kangapuutkin odottavat tyhjinä. Loimen luontiin lupasin mennä tällä viikolla. Jos olen järkevä, teen ensin alta pois näitä muita. Aina vaan ei jaksa olla, tuskin koskaan.




On tääl paljon muutakin keskeneräistä. Nahkatakkeja olen tuhonnut. Kauniisti tuosa nahkakappaleet nököttävät koneen vieressä ja kirkuvat, ompele meidät. Monenmoisista ompeluksista puuttuu nappeja ja vetskareita. Kaikki kaupoissa vielä. Kangaspinot eivät tyhjene vaikka kuinka huristelen saumurilla. Missä lie vika? Tehottomuudessa. Kantsis ehkä viedä saumuri huoltoon. Tai joku muu. Joo, kylpyläloma olis ihan jees.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Talvi tulee

Aamut ovat kylmiä. Niin kauniita.
Tuulilasit ovat olleet jo tönkköjäässä.
Pitäisi lähteä talvitakkiostoksille. Kengätkin kaipaisi päivitystä.
Täällä on uusittu villasukkia ja virkattu pipoja.
Poltettu kynttilöitä.

Kyllä se talvi tulee.
Ihan pian.



























keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Keskiviikko

Tein sen vihdoin. Pintoja riitti.
Sälekaihtimet saisi lailla kieltää.
Rehkittävää jäi vielä jollekkin toiselle päivälle.
Sade tuli kaiken uurastuksen jälkeen. Harmitti.






Pikkuväkeä hoidossa. Askeleita ja ääntä. Sekamelskaa. Kotoista.
Kaksivuotias nukahti sohvalla viereeni ja vaikka kuinka yritin häntä laittaa lepoasentoon, ei kelvannut vaan heräsi ja halusi olla vaan liki, istualleen.  Hikinen päänjälki hihassani. Somaa. Vein nelivuotiaan kaunokaisen kerhoon, toivoi että haenkin hänet eikä isä. Hain kyllä. Oli askarrellut sienen ja leikkinyt karhua. Reippaanakin kehui olleen. Kaunokainen rakastaa nukkeja. Kuvissa esiintyvääkin, joka on saanut mummun tekemät tuoreet villavaatteet ylleen. Oi mummu mummu, oot taitava. Tuosta vain ilman ohjeita tai kaavoja. Eskari-ikäinen rakensi pikkulegoilla ja tarinoi. Hän olisi toivonut kummitätinsä olleen virkeämpi ideoimaan kaikkea. Ei ollut.








Varastossa laitetaan hirvenlihaa. Kävin pyydettäessä kuvaamassa leikkelyt. Teitä säästääkseni en niitä kuitenkaan julkaise. Itseä säästääkseni en osallistunut paloitteluun ja säilömiseen. Kuitenkin mielelläni syön hirvenlihaa. Juuri uunista tullutta. Hyvin paistunutta. Mureaa. Odotan.

Aamulla haen pikkusysterin junalta ja aijotaan mennä suoraan kunto siis tuota kun- kun- kunnon aamukahveillekko lie. Hirvittää. Kai mä sit poljen siel kuntopyörää jos muuta en jaksa. Ei millään kyllä kehtais eikä hirveesti kiinnostaiskaan tai ei oikeestaan laisinkaan kiinnosta. Silti kokeilen. Eihän mulla mitään hienoja salivaatteitakaan ole. Otan matkaan hikisen kuumat gollarit ja jonkun virttyneen t-paidan, sisko lupas hikipannan lainaan, jes. Toivottavasti siellä ei ole heti aamusta paljon väkeä, jotta en tekisi itseäni naurunalaiseksi ja olisi toisten tiellä. Auts. Oon kipee jo ajatuksesta. Ja ilmoitan tästä nyt täällä jotta lähden ja toteutan tämän. Vihdoin. Edes kerran.

Herkkulakkoilua

Kun on päättänyt aloittaa vihdoin ja viimein tai oikeastaan taas kerran herkkulakon ja menee kylään, istahtaa kahvipöytään ja nenäsi eteen on katettu kaunis houkutteleva kattaus ja mitä makeamman näköisiä herkkuja, lankeemus tapahtuu. Heti. Ja taas. Eihän tulisi mieleenkään kieltäytyä niistä, vaikka kuinka onkin taas siinä lakossa. Olisihan emäntäkin pettynyt kun parasta on laittanut pöytään eikä toinen / toiset mitään ottaisi. Tylsäähän sellainen olisi. Ja hyvinkin epäkohteliasta. Ettei kelpaisi. Noloa selittää, että ei kiitos olen herkkulakossa, yritän etsiä vyötäröäni takaisin. Ja pah. Herkut on vaan nin hyviä ja kyläilyt mukavia.












Kuvat ovat eilisen kyläilyn satoa. Käytiin Spr:n kirpparillakin. Matkaan ei tarttunut kuin yksi jouluinspiskirja ja kakkuvuoka. Olin pihillä päällä. Nappeja himoitsin, mutta olivat mielestäni kalliimman puoleisia että saivat jäädä hyllyyn. Ja yks kattolamppu jäi harmittamaan, oli niin hieno lasilamppu että meinasin ostaa sen rikkinäisenä. Ei sitä olisi voinut ehjätä, joten parempi kun en ostanut, todistelen itselleni. Niisk.

Tänään iltasella pistäydyin taas kyläilemässä, kutsuilla. Tuotteista en laisinkaan innostunut, tiesinkin sen, mutta ai että se tarjoilupöytä. Kutsujen emäntä oli laittanut parastaan. Vaikutuin eritoten leivoksista, ne oli  just sellasia kahviloiden vadelmaleivoksia, mut hei ne oli itsetehty, en kyllä käsitä. Jotku osaavat.

Eli herkkulakkoilu on siis kamalan vaikeaa. Hattua nostan heille, jotka kykenette siihen. Teillä on kova kuri. Mulla ei.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Punaisia tähtiä

Taannoiselta Turun reissulta matkaan lähti punavalkoinen tähtikangas. Tuli joulu mieleen. Ostin sitä pari metriä ja varoitin mukana olutta turkulaista, että voipi tulla soitto: hakisitko lisää. Ystävällisesti lupasi. Tarttis jo soitella sinnepäin. Ostin aivan liian vähän, piheyksissäni. Vaikka halpaa oli. Mitään suurta ja mahtavaa ideaa ei syntynyt kangasta hypistellessäni, ideanpoikasta vain.

Ompelin nopeita koreja. Kahdeksan kipaletta. Voi ku olis viittinyt tukevoittaa kankaan. Olisi tullut eri ryhdikästä. Kun korit täyttää jollain mukavalla jutulla, niin koko komeus kerrassaan ryhdistyy. Näissä on mukava viedä joulutuliaiset läheisille. Vaikkapa sitten Marianne-karkkia kilokaupalla. Jos ei luovempaa keksi.




Kauan tavoitteena olleet lorupussit valmistuivat myös kyseisestä kankaasta. Vieläkö saisi runoiltua ja taiteiltua piirrokset kortteihin. Pahvit jo ostin. Inspistä odotellessa. 







Hernepussit ovat taattua hupia lapsille ja aikuisille. Ainakin lähipiirissämme. Ovat mukavia tuliaisia lapsiperheisiin. Jos hernepussi eksyy aikuisten käsiin, toimii stressileluna mainiosti.
"Laiva on lastattu." Pallottelua. Jalkapohjahierontaa. Koriin heittoa. Tarkkuutta. Mitä kaikkea. Oivia ovat.






Kangasta vielä jäljellä jonkin verran. Mitä tekisin tässä tuhoamisvimmassani? Aaa. Sydämiä ei ole koskaan ylimääräisiä. Missään. Eikä suunnittelijan nimeä mainosteta liikaa, ainakaan Ikean jutuissa. Tahallaan jätin nimet esiin pariin sydämeen. Jotta muistaisin. Kun saisi vielä kursittua täyttöaukot kiinni, ettei täyte pursuaisi pihalle ennen aikojaan.






Ajattelin tekeväni pari kukkaroa / kynäpenaalia. Vetoketjua ei hätiin löytynyt, joten  kangastilkut jäivät hyllylle odottamaan. Kirjastosta lainaamani Tilda-kirja houkutteli puoleensa. Kääntelin sivuja. Aika näpräämisiä ovat. Somia kylläkin. Tuumasta toimeen ja kaavojen kimppuun. Tähtikankaasta irtosi vielä hiippalakkiin ja tyynyyn sopivat palaset. Johan sitten loppui kangas. Onneksi.

En taidakkaan tilata kangasta lisää, jos tällaseksi värkkäilyksi menee. Ei jaksa. Silti mieleni minun tekevi kyseisestä kankaasta tyynyjä, itselleni. Että josko sittenkin. Kuvissa esiintyvät tuotteethan menevät jakoon, kummilapsosille ja sukulaisille. Uninen Tilda lähtee postipojan muassa taloon, jonne syntyi pari päivää sitten pieni tyttövauva. Perheissä, missä on pieniä lapsia nukutaan harvoin hyvin. Toivon tämän tuovan rentouttavan unen talon asukkaille, varsinkin vauvan heikkouniselle äidille.












Näiden viimeisten kuvien, niin unisten myötä toivotan teille
                                                                                            Unikuvia!

Väsyttäähän tuota jo. Vähän vielä Kikin innoittamana lukasen Leijapoikaa. Ostin sen eilen kirjaston poistosta eurolla. Sivut vähän irtokappaleena. Luettava silti.


Jk. Tildaseni ei syö peukkua. Vain haukottelee tarttuvasti.

torstai 13. lokakuuta 2011

Nyt saa mokailla

Kansainvälistä mokailunpäivän iltaa kaikille!
Tällanen päivä on ensimmäinen laatuaan. Aika hauska. Kehotetaan mokailemaan. Epäonnistumaan.
Mokailkaa. Teillä on lupa siihen.
"Vaikeuksien kautta voittoon".




Kuvassa esiintyvässä tiiliseinässä on mun alkukirjaimet. Joskus pienenä tullut liidulla tehtyä. Eikä pois oo viel kulunut. Liekkö kiire tullut, kun nimi on jäänyt vajaaksi? Tuota raapustusta ei voi mokailuksi sanoa, on kyllä ollut taatusti niin tietoista hommaa. Mun isukki on rakennusalalla ja sen silloisen firman varasto oli kotitalomme läheisyydessä. Me haettiin (lue: vohkittiin) isonveljen kera sieltä liituja, hajonneita kipsilevyjä. Se oli jännää! Ja aina varmaan jäätiin kiinni, kun meijän taiteiluja rupesi ilmestymään milloin minnekkin. Yleensä tiiliseinään. Kyllä niitä sitten hinkattiin pois urakalla. Tämä teos on vaan tallessa. Etuseinässä. Upeaa.

Kun on lupa mokailla, ei kyllä varmaan mokaa. Kävin kaupoissa, kirpparilla ja kirjastossa, selvisin paidan vaihdosta ja kassoista kommelluksitta. Pankkikorttikin oli tallessa. Liukuportaissa kärryt eivät lähteneet karkuun. Banaaninkuoriakaan ei ollut tielläni. Turinoin myyjien kanssa jonnin joutavia. Mokailematta. Ärsyttävää. Ois ollut niin kiva sanoa mokailun jälkeen, että ei hätää, tänään saakin urakalla epäonnistua. Hö. No, tulee kyllä taas päivä, kun tulee mokattua, urakalla. Että se siittä.

Mä kerron teille mun yhden mokan, vain yhden.
Olin yläasteella, ehkä seiskalla. Kotitaloustunnit olivat kivoja, varsinkin ne syömiset tuntien päätteeks. Oltiin tehty tunnilla ananaskiisseliä. Se oli niin hyvää, että tahdoinpa jakaa sen makuelämyksen kotonakin. Aloitin suurentamalla ohjetta, joka oli neljälle hengelle. Tein sen kolminkertaisena. Heti alkuun loppui perunajauhot. No, onneks joku ripeästi mulle niitä haki kaupasta.

Sekoittelin aineet yhteen ja keittelin kiisseliä. Ah, sitä tuoksua. Kiisseli rupesi paksuuntumaan nopeasti, olin varovainen ettei pala pohjaan. Paksuuntuminen sen kun vain jatkui. Se oli kohta sekoittamaton tapaus. Kauha jäi pystyyn kiisseliin. En ymmärtänyt. Mamma ja sisarukset ihmettelivät. Kattila vietiin jäähtymään takaterassille. Kiisseliä olisi voinut leikata. Moottorisahalla. Nimittäin kun se siihen jähmettyi, ei se siittä mihinkään irronnut. Kyllä sen joku sieltä joskus kuitenkin irti sai. Mutta kattila oli käyttökelvoton, roskiskamaa.

Minä itkin. Muut yrittivät selvittää miksin näin tapahtui. Syy selvisi. Olin innoissani suurentanut ohjetta ja epähuomiossa teelusikat (tl) ja desilitrat (dl) olivat menneet sekaisin. Käytin tietenkin mitatessani desilitroja. Ei ollut kummakaan, jos perunajauhot loppuivat kättelyssä. Oi voi. Vieläkin hävettää kun asiasta puhutaan. Nyt kyllä muistan, että koskaan ei kiisselissä voi olla desimittoja käytössä, ellet tee satapäiselle yleisölle soppaa. Ananaskiisselin keitto jäi mun osalta tähän. Liekkö hyvällekkään enää maistuisi.

Mokata-sanalle on useita synonyymejä.
Epäonnistua. Möhliä. Munata. Sählätä. Kömmähdys. Haksahdus. Kommellus. Jne.
Ootko sinä mokannut? Vielä ehtii. Luvan kera.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Ontelokudehuutelua

Pulma on tällane.
Neulon torkkupeittoa Mini-ontelokuteesta. Materiaali loppui. Työ jäi kesken.
Ontelokude on loppunut kaikkialta. Eikä sitä keretä tehdä. Ties milloin.
Oisko kenenkään kätköissä valkaisematonta Miniä? Ostaisin mielelläni. Kilon.
Tarjoukset sähköpostiin: luonteenlaatuinen@gmail.com

Peitto tulee lahjaks. Ykstoista päivää aikaa valmistua. Ja kerrankin aloitin ajoissa valmistuksen -  ja näin kävi. Harmi.















 
Ei tätä keskenkään tahtois jättää. Sinne keskeneräisten laatikkoon. Ei sinne mahtuiskaan, niin täyttä jo on.
En tiiä saaks täällä tällasest huudella. Kertokaa jos on kiellettyjen listalla. Niin poistan tän. Mut jospa sitä ennen joku välittäis mulle kyseistä materiaalia.

Olen kuulolla.