keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Valmistuivathan ne!

Nyt ne valmistuivat. Oksennuskasani ja tyynyni. Novitan Kelosta.
Villatakki on ensimmäinen neulomani, never. Ja se kyllä tuli eteen jo ensimmäisiä silmukoita luodessani. Paljonko, mitenkä. Ilman ohjetta on hyvä alkaa neulomaan. Huh huh. Rillan neuletakki innoitti minua, kuvasta tihrustin silmukoita ja mallia. Kässäopen painajais-ohjettakin tavasin. Langat ja puikot olivat vaan niin paljon tuhtimpaa tavaraa, jotta eipä siitä hirveesti ollut hyötyä. Idea oli kuitenkin sama. Tulipa Rillalta kysyttyä neuvojakin mm. huppuun, joka muutes tuli tehtyä kolme kertaa. Eikä siltikään tullut hyvä. Silti hupun oloinen. Ainakin tupsun kera. 

Tää oli tarkoitus antaa yksvuotiaalle kummipojalleni, mutta onneksi keksin hälle muuta ja jätän tämän ylipursuavaan laatikkoon, jonka kyljessä voisi olla teksti: Jos minulla on joskus lapsia. Neuletakki kulki työnimellä Oksennuskasa. Mä oon tullut tästä niin pahalle päälle, että. Silti halusin sen valmiiksi. Sisulla tehty. Eikä tää totta puhuen olisi ikinä valmistunut jos mamma ei olisi ollut lähellä auttavine käsineen ja rautaisine hermoineen. Meillä vaan ei ollut ihan kaikkiin asioihin samat mielipiteet. 

Ja koska kehtaan tämän täällä kuvien kera esitellä, osallistunpa rohkeesti myös Rillan haasteeseen. Eikä hävetä yhtään. Enää.










Neuletakin innoittamana kipitin lankakauppaan, josta onkin tullut aiemmin jo mainittua. Suuret olivat tavoitteet. Ja luulot. Nopeasti valmista ja pah. Heti kättelyssä loppuivat langat. Ja koska en ikinä jaksa tehdä mallitilkkua neuleistani en voi saada halutun kokoista tuotettakaan. Halusin koon viiskytä kertaa viiskytä. Ei tullut. Tuli nelekytä kertaa kuuskytä. Silti hyvä. Tartti vaan ostaa uus sisustyyny. Tyyny on pohojanmaalaisittain Komia. Vois tehä joskus toistekkin. Ehkä saisin samankokoisenkin tällä erää.












Ps. Aloitin yösydännä toisen villatakin. Ohjeella.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Lorupussi

Kuka muistaa lapsuudesta lorupussin? Meikäläinen ainakin. Se oli aina yhtä jännää laulaa ringissä ja oottaa omaa vuoroaan, milloin saa työntää kätensä pussiin ja koittaa itse tavata lorua.

" Kuka saa, kuka saa, lorupussiin kurkistaa? Tillin tallin tömpsis.
Maija saa, Maija saa, lorupussiin kurkistaa, tillin tallin tömpsis. "

Tein kahdelle kummitytölleni tällaiset joululahjat. Pääsin halvalla. En ajan suhteen. Mutta on kyllä sitten ajatuksella tehty. Tuli ikävä photaria, kopiokonetta ja laminointimasiinaa. Kaikki vaan käsin. Onneks kummipoikani auttoi kuvituksessa. Mainioita tuli. Juuri lapsille sopivia, helppoja loruja ja simppeleitä piirroksia.

Vielä sinäkin ehdit tehdä pukin konttiin lorupussin jos toisenkin. Se on ihan mukavaa. Varsinkin etsiä niitä loruja. Ja yks vinkki; K.Kunnas on lorujen mestari.










"Oli kerran itikka,
jolla oli rättisitikka.
Ja sen sitikan takapenkillä
kävi itikka iltalenkillä."
Kestosuosikki.
Arvaa mikä kortti?






Turussa satoi

Tilaukset, tuliaiset, leivonnaiset, matto, joululahjat ym. toimitettiin perille viikonlopun aikana. Nyssäkkää ja pussakkaa oli enemmän ja vähemmän. Totesin pakatessani autoa, että tullessa on onneksi vain  matkalaukut peräkontissa. Liekkö näin kävi.








Turussa satoi vettä. Myrskysi. Silti tietyt kuviot oli tehtävä. Shoppailtiin kotoisasti Myllyssä, koska kaupungin liikkeet eivät houkutelleet sään vuoksi. Rahaa paloi, vaikka ostokset eivät olleetkaan suuren suuret. Elämä on kallis. Illalla uskaltauduimme kaupungin mukulakivikaduille.




Lauantai meni muualla kuin Turussa. Olimme ristiäisissä, kirkossa. Aika tunnelmallinen paikka. Vauva sai sellasen nimen, että liekkö kellään tänä päivänä sellasta. Hieno nimi. Kastejuhlan jälkeen istuttiin iltaa pienokaisen kotona. Nautittiin makuhermoja hivelevää porssekeittoa ja itseväsättyjä karjalanpiirakoita. Ja ne kahvileivät, ne vasta maistuivatkin meikäläiselle. Päivä oli tunnelmaa täynnä. Ja ihania ihmisiä.




Sunnuntaiaamuna kännykkäni torkutin oli koetuksella. Heräsin adventtikirkkoon. Turku TV:kin oli siellä. Laulettiin Hoosianna. Aamuäänellä. Tuttu kuoro esiintyi komeasti. Emme nähneet valtavan pilarin takaa mitään. Onneksi kuulimme.




Kirkon jälkeen nautittiin brunssi ja levättiin makeasti. Siirrettiin joulumarkkinoille menoa koko ajan. Lopulta saimme takamuksemme irti sohvan lempeästä syleilystä ja ajelimme Volvolla tuomiokirkon parkkiin. Sää oli mitä hirvein. Ja mulla oli tietty villakangastakki ja nahkaiset saappaat. Olin varautunut säähän huonosti. Juostiin kojut läpi, mitään emme jääneet katsomaan tarkemmin. Olisi ollut maistiaisia ja ihanan oloisia tuotteita. Sinne jäivät. Olivat aika märänoloisia. Hyh. Sääliksi kävi myyjiä. Silti ne hymyilivät. Gullkrona, Novian muotoilijanalut ja Outolintu päästivät meidät sisätiloihin ihailemaan heidän tuotteitaan. Vieläkin harmittaa että jäi ostamatta yksi aivan loistava työ! Sunnuntai-iltana saimme vierailukutsun. Siellä vierähtikin koko ilta. Kummilapsi ujosteli kummitätiänsä, silti pyrki lähelle. Perheen tuore tyttötulokas oli äärimmäisen suloinen. Pidin sylissä ja nuuhkin sitä vauvan tuoksua.




Maanantaina kävin viemässä joulupaketit oikeisiin osotteisiin. Tarkoitus oli viedä nopeasti, jotta selviydymme valoisaan aikaan kotimatkalle. No, takkia en riisunut missään, mutta aikaa meni tovi jos toinenkin. Kotopuolesta oli tullut soittoja yhdestä ja toisesta numerosta, josko toisimme Ikeasta sitä ja tätä ja tuota. Tottakai. Tarttui sieltä taas kassillinen itsellekin. Mitä lie.

Tulomatkaksi povattiin kovaa myrskyä ja huonoa keliä. Tiellä pysyimme, vasta viimeinen sata kilometriä oli liukasta. Sitä ennen taivaalta sateli monensorttista märkää ilmiötä.

Reissu oli mukava. Perinteinen.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Oletko - Olen




Ainakin lievästi ylikierroksilla. Enkä voi syyttää kuin itteäni. Milloin opin sanomaan ei?


maanantai 21. marraskuuta 2011

Viikko edessä

Se on taas arki ja maanantai. Viikonlopun pakkasesta ei ole jälkeäkään. Rapa roiskuu tutunoloisesti juuri pestyn auton pintaan. Aurinkoa ei näy. Puitten oksat ovat niin mustat. Niiltä tippasee vettä. Synkän olonen päivä.
Viikko tulee olemaan kiirettä täynnä. Ja se, että tiedostin sen jo eilen unille mentyäni vaivasi mieltä ja rapisti unihiekat silmiltäni. Vaikka väsytti. Niskat ovat valmiiksi jo jumissa ja ikuinen flunssa kohottaa päätänsä. Jee. Ja vali vali. Silti odotin innolla tätä viikkoa ja varsinkin tämän viikon loppupäätä, Turun reissua. Kaiken kiireen keskellä tarttee saattaa valmiiksi matkan varrelle ja määränpäähän menevät joululahjat, jotta niitä ei tarttisi laittaa Itellan armoille.

Jokatapauksessa mukavan hektistä marraskuun viimeistä (kokonaista) viikkoa kaikille! Hui. Tosiaan näin on.


Eskarilaisen kettunaamari.





sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Prinsessakeksiä

Tänään on lapsen oikeuksien päivä. Se on hyvä päivä.

Kahvipöydän äärelle kerääntyi lapsia, useampia. Päivästä oli keskustelu yhdessä jos toisessakin kodissa. Yksi lapsista oli oikein öitä laskenut ja oli ollut äärimmäisen pettynyt kun ei saanutkaan aamulla kahvia kakkuineen sänkyyn, puhettakaan paketeista. Reppana. Oli tuohtunut, kun aina vaan on äitien- ja isienpäiviä ja ne saa paketteja ja kortteja. Nii-in. Ei oo vastaanväittämistä.
Kahvipöydässä sitten aikuiset innostuivat laulamaan; Paljon onnea vaan ja kyllä lapsia hymyilytti. Hyrisytti. Pöydässä napottavista tytöistä yksi oli haaveillut lasten päivän tarjoilusta; kakkua ja prinsessakeksiä. Hänen toiveensa toteutuivat. Muillekkin maistui.



torstai 17. marraskuuta 2011

Askartelua

Autoin ihanien pikkutenavien äitiä, ehkäpä säästin myös hänen hermojaan. En omia.
Askarreltiin. Joulukortteja.  Ideoita ei ollut kovinkaan, silti saalis oli suuri. Lapset ovat ideanikkareita. Ja taitavia. Liimapuikot olivat koetuksella ja saksilla tehtiin muutakin kuin leikattiin tähtiä. Tehtiin me joulukalenteritkin. Kuusen malliset. Joulukalenterin pikkupikkupusseihin mahtui ainoastaan yksi Sisu-pastilli. Silti oiva määrä sisua joka aamulle, lasten kummitädeille. Koska intoa riitti vielä moneen touhuun, ainakin lapsilla, paketoimme heillekin heidän joulukalenteriin sopivat pikkupaketit. Oli jännää. Miten ihmeessä jaksavat odottaa joulukuuta ja kaikkia sen päiviä. Ihan pikkuvinkki tenavien vanhemmille, laittakaahan tarpeeks korkeelle kalenteri, jottei pikkukätöset käy ennen aikojaan kätköillä.

Askartelujen tauottua siivo oli, no siivottavaa riitti, mutta tunnelma oli mitä mainion. Siivouksen jälkeen saatiin mummun pipareita pakkasesta. Kun tenavat olivat nukkumatin mailla, mua hemmoteltiin erikoisihanalla kuumalla juomalla. Aah. Voisiko mukavammin jouluhommat alkaa?
















sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Fiilis

Viikko on mennyt miten mennyt. Lähes ohi.
Huomaan, kuinka olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä ja tuotakin.
Olen toiminut fiilispohjalta. Istunut jos on istututtanut, paiskinut hommia jos on paiskituttanut. Joskus voi näinkin elää. Ei aina. Ja kuinka se joulu taas tulee niin vauhdilla että huh hah hei ja ohi on.






perjantai 11. marraskuuta 2011

Pampakseni

Etsin talvikenkiä. Halusin nilkkurimaista ja nauhallista. Lämmintä. Ja liukastumatonta pohjaa, meinasi nimittäin lähtä jalat alta jo Letkunpuistossa, vaikka pakkasta ei ollutkaan. Sade oli kastellut sillan.

Pyörähdin kolmessa liikkeessä ja totesin tarjonnan olevan kaikkea sitä muuta mitä olen hakemassa. Yhtiin meinasin kovastikkin langeta, vaikka mitkään kriteerit eivät olisi niissä täyttyneet. Onneksi marssin seuraavaks Stockalle ystävää tapamaan ja päätimme katsoa sielläkin kenkätarjonnan; kappas vaan, kengät löytyivät ja myyjä oli erittäinkin asiakaspalveluhenkinen. Sain niin kattavaa ja asiantuntevaista palvelua, että olisin voinut huonotkin kengät ostaa häneltä. Oli kyllä Myyjä isolla ämmällä, ja vielä Mukavakin.

Ja koska kengätkin olivat jaloissa mukavat ja kriteerien mukaiset, ni mikäs siinä. Ainut ongelma oli se, että olin edellisestä liikkeestä kävellyt samaisten kenkien ohitse sovittamatta niitä, mutta olin tietty huomannut huikean alennuskyltin kyseisistä kengistä. Joten en tietenkään ostaisi neljäkymmentä euroa kalliimpia Stockalta, koska saisin Clikistä samaiset kengät tarjoushinnalla. Ja kenkien myyjä oli niin herttanen ja soma, ettei sille voinut sanoa etten mä nyt näitä otakkaan, vaikka nää on niin täydelliset mun jalalle ja niin sitä mitä oon hakenutkin. Enkä mä totta vieköön kehannut sanoa että ovat niin kalliit etten voi ostaa, olisi vielä luullut köyhäksi maalaishiireksi. Joten pyysin josko laittaisi kengät varaukseen. Laittoi. Mielellään. Mutta näki varmaan jo korvieni asennosta että toi mimmi seuraavaks marssii viereiseen kauppaan ja hakee tarjouskengät sieltä. Blääh. Ja niin teinkin.

Mä muistan nää kengät niin kaukaisilta ajoilta, etten muista niitä aikoja enää. Heh. Silloin joskus katoin näitä kieroon. Nyt joku kattoo niitä kieroon. Pääasia että ite tykkään. Ja ovat kriteerit täyttävät.

Nyt odottamaan kylmiä kelejä. Ei varpaat palele, ei.








keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Haravointia

Eilen haravoin.
Sain rakot kämmeniini. Perinteisesti.
Haravointi oli mukavaa, mieli lepäsi.
Ja tulosta syntyi. Jee.
Pimeä yllätti (onneksi) ja takapihan tammen alle jäi vielä lehdet. Saavat jäädäkkin.
Kerkesinpä haravoida ennen talven tuloa.








Ja kuinkas muutenkaan. Aamulla oli pakkasta, yöllä ollut enemmänkin. Auton ikkunat jäässä. Kuuraa maassa. Päivä oli aurinkoinen. Sää kaunis - sisältä käsinkin.
Kyllä se talvi vielä sieltä jostain tulee, vaikka skeptisimmät ovat meinanneet, että tokkopa se on edes tulossa, varsinkaan lumi.






maanantai 7. marraskuuta 2011

Neulokaa ihmiset, neulokaa

Kun päivällä saavuin kotiin, oli ystävä jo odottamassa.
Kahdesti piti hieraista väsyneitä silmiäni kun näin hänet soffalla virkkuukoukku jykevästi kädessä ja matontekele sylissä. Tiesin kyllä. Oli vain niin odottamaton näky. Hän virkkaa. Wow.
Otinpa minäkin päiväkahvien jälkeen esille oksennuskasani, tarkemmin ilmaistuna villatakintekeleeni. Päättelin sen. Jee. Eka villatakkini neuloen on syntynyt. Tietty siinä ei ole vielä nappeja. Rilla oli sopivasti laittanut haasteen kyseisistä neuleista omaan blogiinsa. Aijon osallistua. Osallistukaa tekin. Kässäopen painajaisen takkihaaste. Käykää tsekkaa haaste täältä.
Mä innostuin uudesta Novitasta. Oli Krista Keltanen kuvannut niin upeasti upeita töitä. Mä neulon tyynyn, vaakaraitaisen. Mustavalkoisen, tietty. Silmukat tahtovat tippua. Ei ollut pyöröjä tähän hätiin. Joskus ostan. Tyyny sitä ennen valmis, luulen niin. Neulominen on mukavaa. Paksulla langalla. En kerkeä edes ompelemaan. Enkä muutakaan.



lauantai 5. marraskuuta 2011

Enkeli





 




Nostin pöydälle enkelin, kukkien ja kynttilöiden seuraksi.
Enkeli on seissyt rakkaan läheiseni kuvan vieressä, muistopöydällä hautajaisissa. 

Ikävä. Monia.

Hyvää Pyhäinpäivän iltaa itse kullekkin!



Suklaanhimo

Olen tässä päivänä useana ihmetellyt blogistien Royal-suklaapostauksia. Monelle on tupsahtanut postista sellanen suklaapläjäys. No mulle ei oo tupsahtanut minkään sortin pakettia, täytynee mainita etten oo kyl minnekkään sellaseen osallistunutkaan mistä olisin kyseistä makeanhimon täytettä voinut saada. Olen siis täydentänyt omaa varastoani (tämän hetkinen tilanne varastossa: tyhjä) lähikaupan suklaahyllyltä. Ja hyvää se on ollut, omaostoisenakin. Multa on tilattu suklaalevyn paprusta tehtyjä pussukoita. Olen sen varjolla saanut ostaa suklaalevyjä. Sisällöt olen pistänyt poskeeni ja ideoinut suklaan mussutuksen lomassa. Ideathan eivät synny ilman suklaata. Ja Nanainen sen osuvasti tiivisti, suklaa on ruokaa ei karkkia. Ja ruokaahan tarttee elääkseen.

Viimeisin Kauneus ja Terveys-lehti hehkutti suklaata, sen terveellisyyttä, hyviä rasvoja, kauneudenhoitotuotteita ja etenkin sen toimivuutta mielialankohottajana. Paitsi allekirjoittanut saa myös jonninsorttisen morkkiksen ahmittuaan levyn yhdeltä istumalta. Hups. Onneksi samainen lehti toteaa, että suklaan syömisestä ei tarvitse kärsiä huonoa omaatuntoa. Ja ihan pieni tarkennus, että kysessähän on tumma suklaa, ei se usean suomalaisen himoherkku Fazerin sininen. Ja että ei liene sama asia otatko tummaa suklaata pari palaa vai maitosuklaata sen levyllisen.

Innostuin terveellisyydestä. Heh.
Ja tein eilen tryffeleitä. Tummasta suklaasta. Eka kertaa elämässäni.
Maistuivat jokaiselle.
Hyviä olivat. Eivät kauniita.



torstai 3. marraskuuta 2011

Mekko ja kiraffi

Sain vihdoin vauvalahjaksi tekemääni liivimekkoon napinreijät ja napit ommeltua. Kiraffi oli ootellut valmiina lähtöön tovin jos toisenkin. En jaksanut päivittää kiraffin nappisilmää mekon nappien kaltaiseksi. Muistan laittaneeni sen niin tiukkaan kiinni, jotta minua ei tulla syyttämään napin irtoamisesta ja sen joutumisesta pienen suuhun. Joten en irroittanut ja vaihtanut. Laiska mikä laiska.
Mekko ja kiraffi pakettiin kortteineen ja tervehdyksineen ja ei muuta kuin postipojan kalliiseen huomaan. Vie kastelematta perille, pliis. Postipaketit on nykyään niin kalliita, että pihistelen pakettien koossa. Harvoin lähetän paksua pakettia, koitan aina survoa kaiken alle kolmeen senttiin. Pihi ku pihi.


Perusmekko. Muijaa. Kokoa alle 60cm.


Pehmokiraffi. Malli poimittu eläinprintistäni.


Tuulinen sää ei helpottanut kuvaamista. Musta on vaikea väri.