maanantai 23. heinäkuuta 2012

K k&k

Asetan lomalleni aina tavoitteita. Näkymätöntä listaa. 
Nyt, puolessa välissä lomaani saan vetää yliviivauksia listaani, siihen näkymättömään. Joka myös aiheuttaa päänvaivaa. Väliin suurtakin. Kaikkea ei vain kerkeä tehdä. Eikä jaksa. Listassani ei tainnut lukea laisinkaan oleilua. Vain menoja ja tapaamisia. Mutta onhan ne mukavia. Ne menot ja tapaamiset. Kyllä sitä ehtii sitten arkena yksin ollessa sitten ollakin. Ihan tarpeeksi. 

Yhden yliviivausjutun mainitsen nyt. 
Kävin paikassa, joka viehätti kovin lomalaisen mieltä ja kutkutti samaan syssyyn monenlaisia makuhermoja. Pohjois-Pohjanmaalla, Haapajärvellä entinen kansakoulu on kokenut uuden tulemisensa idyllisenä kahvilana ja sisustuspuotina. 








Koulun kahvi & kippo on mainio paikka viettää kiireetön kesäpäivä. On makuhermoja hivelevää leivosta jos toista, santsauskahvikuppiin kehotetaan sekä kirjallisesti että suullisesti. Tunnelma kahvilassa on leppoisan pysähtynyttä. Erittäin maukastakin. Kahvilan seinältä kaikki maamme entiset presidentit kaiketi laskevat santsauskuppien määrää. Uskon niin. Onhan heilläkin tehtävä. 

Kyllä maistui lehtorin mangoleivokset santsauskuppeineen makealta. Ensi kertaan jäi maisteltavaksi rehtorin rapea mansikkacroisantti. Kehuivat suosikeiksi. Njam. 
















Sisustuspuodin puolella oli kaikkea kaunista. Arvatenkin. Mukaan kuiskutteli yks jos toinenkin tavara. Sai vallan tiukasti pitää kukkaron nipsut kiinni, jottei koko sen runsas sisältö olisi kilissyt puodin kassakoneeseen. 
















Yrityksen graafisen ilmeen on luonut Birgit Paavola. 


Yksi koulun luokkahuoneista oli säilytetty entisellään. Luokkaan astuessa tunsi ajan pysähtyneen, pulpetit olivat ojennuksessa, jakokulmaa oli liitutaululla tuherrettu ja Suomen karttaa (jota tykkäisin omalla seinälläni myös ihailla) syvällisesti tutkittu. Voi aikoja. Voi muistoja. 








Bläckiä sen olla pitää. Ennenkin. 




Ilmankos emme aina osaa käyttäytyä oikein,
eihän meillä enää näin viisaita opetustauluja olekaan. Harmi. 






Pieni herttainen jumppasali aivan kuin odotti verkkapukuisia oppilaitaan. Puolapuut, köydet ja renkaat houkuttelivat, ota, tartu kii, heijaa ylös. Onneksi se oli vain houkutusta. Se läjäys, joka olisi kuulunut houkutukseen vastattuani ja otteen pitämättömyyden seurauksena olisi liian paljon järkyttänyt vanhan ja arvokkaan kansakoulun rauhaa. Oli se onni, että kestin houkutukset. Kaikin puolin. 






Meille sattui sateinen päivä, joten emme päässeet ulos ihailemaan Kalajoen päällä keikkuvaa kaunista ja niin legendaarista Lemmensiltaa. Jääköön sekin ens kertaan. 




Mutta kehotanpa teitä sisaret jos näillä laitamilla vahingossa tulette liikkuneeksi, poiketkaa, menkää. Teidät otetaan lämpimästi vastaan! Lupaan sen. 

Ja ei, en ole käynyt koulua tässä paikassa, vaikka ihan ilimatteeksi tätä mainostankin harmailla sadepäivän kuvilla. Ihan omasta tahosta. Ei muuta. Hyvää kannattaa jakaa. Näin se menee. 


2 kommenttia:

  1. Aivan ihana paikka. Tahdon samanlaisen puodin. Unelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soli jätte kaunis kokonaisuus. Luulenpa, että aikamonen unelma, tollane herkku.

      Poista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)