sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Jaakko on kiva

Jaakko lupasi mulle, ettei vielä heitä kylmää kiveä.
Piti onneksi lupauksensa, joten meikäläisen talviturkki jäi Oulujärven rannoille.
Ei se silti nautittavan lämpimää ollut.
Sinnillä siellä oltiin.
Mutta lapset tuntitolkulla. Satoi tai paistoi.










Aijaa, horisontti vinossa jokaisessa. Mutta hei, sanovat maapallo pyöreäksi.


Luulivat viekkaaksi kerjäläiseksi - varmaan

Lomailijan arki alkoi rytinällä. Jo kotimatkalla.
Yht´äkkiä auto rupes sen verran pahasti allani heilumaan, jottanotta pysähtymistä tuli vakaasti harkita. Kunnes pam, ja pysähtymistä ei enää haikailtu vaan se oli tehtävä välittömästi. 

Olin matkalla yksin. 
Keskellä ei mitään. 
Ainakaan huoltoasemaa. 

Soitto isäpapalle. Lupasi antaa ohjeita luurin läpi. Ai että minä vaihdan tuon renkaan, varmistin kahdesti ja mumisin jostain hinausautosta. 

Muka urhoollisesti aloin hommiin. Kiikutin kolmion lähes asiaan kuuluvalle paikalle. Pitsihelmani heiluivat tuulessa. Kanssaimmeiset huristelivat ohitse. Oikein painoivat kaasua, vaikka meikäläinen seisoi tunkkeineen ja vaihtorenkaineen keskellä tietä. Siltä ainakin tuntui. 

Tuli kuitenkin pelastava enkeli. 2000 kilometriä jo tälle vuodelle pyöräillyt vanhempi rautarouva laittoi pyöränsä sivuun ja auttoi pyyteettömästi. Ja oli henkinen tuki. Ihana ihminen. Kysyi muutes ensimmäiseksi uskaltaako minua auttaa, jotten vaan olisi kerjäläinen ja maantierosvo. Nauroi päälle ja pyysi anteeksi, kun näki hätäiset kasvoni ja mustanpuhuvan likaiset ja tärisevät käteni. Kiitos ihana rautarouva, omien sanojen mukaan hullu naishenkilö.

Sata kilsaa episodin jälkeen meinas tulla märy. Tais tullakki. 
Loput neljäsataa kilsaa pelkäsin kiristämieni pulttien löystyvän jolloin rengas lentäisi ojaan ja tämä täti toiseen auton kera. Vuh vuh. Aina kun näin huoltsikan, ajoin sen pihan syrjäisimpään parkkiin, tarkistin pultit ja hyppelin pultin avaimen päällä. Jotta kiristyisi. 




Matka oli rasittava. 
Tarkkailin peilistä, haistelin ikkunasta, kuuntelin korvat höröllä. 
No, nyt se on ohi. Olen perillä. Turvallisesti. 
Rengaskin pysyi paikoillaan. 

Nii ja auto oli sama, joka kerrattain kävi ojassa allekirjoittaneen toimesta. Voe voe. Laina-auto. 

Sanoinko jo, että arki alkoi. 

Ja ens yönnä on kuulema kova ukkonen. 
Naapurin pappa kertoi, kun toivotti lomalta palaajan tervetulleeksi. 


ps. tämä tarina on tosi. ja opetus on sellainen, että sinäkin voit olla se pelastava enkeli jos vaan haluat. minäkin. auttettava on jo kiitollinen siitä, että pysähdyit hänen turvakseen. vaikket osaisikaan auttaa itse huollossa tmv. 
tehdään hyviä tekoja. ne kantavat.  


keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Herkkuja on siinä monenlaista

Kokkolassa oli Eurooppalainen ruokatori lähes viikon ajan. Minä vierailin torilla viimeisenä päivänä, onnekseni. Olin sen jälkeen melkoisessa sokeritaivaassa, jota myös sokerihumalaksi kutsutaan. 




Valtavan suosion mm. Tampereella, Helsingissä ja Seinäjoella saavuttanut Eurooppalainen ruokatori saapuu vihdoin Kokkolaan tuoden Keski-Pohjanmaalle joukon pientuottajia Ranskasta, Italiasta ja Espanjasta. Ruokatorin anti on monipuolinen; Kokkolassa saadaan kesällä nauttia mm. eurooppalaisista juustoista, makkaroista, mausteista, suklaista ja makeisista, tapenadeista, marinoiduista oliiveista ja valkosipuleista.
Yksi torin vetonauloista on 14 –metrinen leipomoauto, jonka valikoimiin kuuluvat tuoreet patongit, leivät ja makeat leivonnaiset. Tampereella patonkeja jonotettiin parhaimmillaan yli tunti! Torilla on tarjolla myös katuruokaa; makeita crepe -lettuja ja espanjalaisia churroja sekä tuoreen patongin välissä Toulousen ja Merquezin makkaraa. 
Eurooppalainen ruokatori vetoaa juuri nyt pinnalla oleviin ruokatrendeihin; tarjolla on lähiruokaa ja pientuottajien delikatess -tuotteita. Tapahtumaan kutsutaan myös keskipohjalaisia yrittäjiä tarjoamaan omia tuotteitaan. Ruokamaakunnan anti ei jää kakkoseksi Euroopan herkuille! 
Lisäksi ruokatori on loistava mahdollisuus paikallisille tuottajille tutustua pienimuotoiseen ja laatuun panostavaan yrittämiseen. Kuluttajat etsivät nykyään vaihtoehtoja supermarkettien massavalikoimille; ruokatorilla tähän tarpeeseen vastataan. 
Ruokatori saapuu Kokkolan kävelykeskustaan Kokkola Cup -viikolla. Tori on auki päivittäin ajalla 18-23.7.2012. Euroopan ja Keski-Pohjanmaan herkut valtaavat kävelykeskustan Rantakadun purjelavan ympäristöstä.


Oli fudgea, suklaata, kuivatettua hedelmää ja pähkinää, makeaa crepe-lettua, ("nugaa")nougat-kakkua, maustettua oliivia, makkaraa, lihaa, juustoa ja saippuaa. Paljon muutakin, jota en muista enkä ymmärrä mitä ne olivat. Mutta minustakaan tuo viimeiseksi mainittu saippua ei ole herkkua, vaikkakin oli karkin väristä. Hehee. 

Fudget olivat noin sadan gramman palasina. Eli isoja. Mahtiherkullisen näköisiä ja makuisia. Olen mahdoton syömään karkkia, mutta nämä olivat jotain niin extraa, että jopa meikäläinen lohkas palasesta pienen palasen ja sillä hyvä. Makeaa oli. Tosi makeaa. 










Meloni kuivattuna. Jos et hokannut. 


Kaikkiin leivoksiin oli upotettu jollain tavalla suklaatia. 


Suklaat eivät päihittäneet Fazeria. Se on mun mielipide. 


Nämä italialaiset nougatkakut olivat uskomattoman herkullisia. Jokaisesta kakusta sai maistiaisia.  Tyrkyttivät oikein. Saako suomalaisilta? Jonotimme kakkuja, pähkäilimme, otammeko useampia paloja. Ennen meitä jonossa oli vanhemman puoleinen naishenkilö, osoitti ja sanoi; one this ja one this. Italialainen myyjä pajatti omiansa. Asiakas nyökytteli tyytyväisenä, kunnes myyjä osoitti vaa´an määräämää hintaa, 34 euroa. Asiakas oli tarjonnut kymmentä euroa. Oli siinä mummelilla nieleskelemistä hänen kaivaessaan lompakostaan 50 euron seteliä. Me viisastuimme ja otimme yhden palan. Hyvää oli, riittävästikin. 






Näiden vilkkusilmien patonkirekka oli neljätoistametrinen. Voin kertoa, että kuhina kävi rekan ympärillä taukoamatta. Patongit olivat ilmeisesti erittäinkin maistuvia. Tsot-tsottelijan kultainen kantasormus oli jäätävän iso. 


Tsot tsot. 






Harmittaa vieläkin, että jäi maistamatta tämän auton espanjalaiset herkut, makeat crepes-letut ja jotkut extra makeat rasvassa paistetut churrot eli munkkitangot. Niitä ihmiset jonotti ja popsi. Ja meikäläisellä valui kuola. Mutta eipähän alkanut närästää se rasva, eipähän. 





Kaiken ihastelun ja maistelun jälkeen tuumasin, että onneksi Suomessa ei tollasia herkkuja tehdä. Joko osata tai muuten vaan ei tehdä. Paisuisimme entisestään.


maanantai 23. heinäkuuta 2012

K k&k

Asetan lomalleni aina tavoitteita. Näkymätöntä listaa. 
Nyt, puolessa välissä lomaani saan vetää yliviivauksia listaani, siihen näkymättömään. Joka myös aiheuttaa päänvaivaa. Väliin suurtakin. Kaikkea ei vain kerkeä tehdä. Eikä jaksa. Listassani ei tainnut lukea laisinkaan oleilua. Vain menoja ja tapaamisia. Mutta onhan ne mukavia. Ne menot ja tapaamiset. Kyllä sitä ehtii sitten arkena yksin ollessa sitten ollakin. Ihan tarpeeksi. 

Yhden yliviivausjutun mainitsen nyt. 
Kävin paikassa, joka viehätti kovin lomalaisen mieltä ja kutkutti samaan syssyyn monenlaisia makuhermoja. Pohjois-Pohjanmaalla, Haapajärvellä entinen kansakoulu on kokenut uuden tulemisensa idyllisenä kahvilana ja sisustuspuotina. 








Koulun kahvi & kippo on mainio paikka viettää kiireetön kesäpäivä. On makuhermoja hivelevää leivosta jos toista, santsauskahvikuppiin kehotetaan sekä kirjallisesti että suullisesti. Tunnelma kahvilassa on leppoisan pysähtynyttä. Erittäin maukastakin. Kahvilan seinältä kaikki maamme entiset presidentit kaiketi laskevat santsauskuppien määrää. Uskon niin. Onhan heilläkin tehtävä. 

Kyllä maistui lehtorin mangoleivokset santsauskuppeineen makealta. Ensi kertaan jäi maisteltavaksi rehtorin rapea mansikkacroisantti. Kehuivat suosikeiksi. Njam. 
















Sisustuspuodin puolella oli kaikkea kaunista. Arvatenkin. Mukaan kuiskutteli yks jos toinenkin tavara. Sai vallan tiukasti pitää kukkaron nipsut kiinni, jottei koko sen runsas sisältö olisi kilissyt puodin kassakoneeseen. 
















Yrityksen graafisen ilmeen on luonut Birgit Paavola. 


Yksi koulun luokkahuoneista oli säilytetty entisellään. Luokkaan astuessa tunsi ajan pysähtyneen, pulpetit olivat ojennuksessa, jakokulmaa oli liitutaululla tuherrettu ja Suomen karttaa (jota tykkäisin omalla seinälläni myös ihailla) syvällisesti tutkittu. Voi aikoja. Voi muistoja. 








Bläckiä sen olla pitää. Ennenkin. 




Ilmankos emme aina osaa käyttäytyä oikein,
eihän meillä enää näin viisaita opetustauluja olekaan. Harmi. 






Pieni herttainen jumppasali aivan kuin odotti verkkapukuisia oppilaitaan. Puolapuut, köydet ja renkaat houkuttelivat, ota, tartu kii, heijaa ylös. Onneksi se oli vain houkutusta. Se läjäys, joka olisi kuulunut houkutukseen vastattuani ja otteen pitämättömyyden seurauksena olisi liian paljon järkyttänyt vanhan ja arvokkaan kansakoulun rauhaa. Oli se onni, että kestin houkutukset. Kaikin puolin. 






Meille sattui sateinen päivä, joten emme päässeet ulos ihailemaan Kalajoen päällä keikkuvaa kaunista ja niin legendaarista Lemmensiltaa. Jääköön sekin ens kertaan. 




Mutta kehotanpa teitä sisaret jos näillä laitamilla vahingossa tulette liikkuneeksi, poiketkaa, menkää. Teidät otetaan lämpimästi vastaan! Lupaan sen. 

Ja ei, en ole käynyt koulua tässä paikassa, vaikka ihan ilimatteeksi tätä mainostankin harmailla sadepäivän kuvilla. Ihan omasta tahosta. Ei muuta. Hyvää kannattaa jakaa. Näin se menee. 


keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Murise ärise, mut älä pistä

Ampiaiset osaavat olla vihaisia kun heidän reviirillensä tullaan. Meidän kiikkuumme.

Pistokset hoidettiin Aloe Veralla. Se on verraton voide.








Loppunäytelmä olikin aivan kuin hölmöläisten sadusta. Siltä se näytti. Vahvasti.