perjantai 30. marraskuuta 2012

Ruudun takaa

Kuuntelin yöllä tuulen ulvomista. 
Ikkunalasien helinää. 
Katkeavien oksien pauketta. 

Siinä oli jotain maagista. 
Siinä voimassa. 
Hienoakin. 










Illan lumitöistä ei tietoakaan. 
Täytynee tästä lapionvarteen. 
Ja sitten töihin. 

Viikonloppuja. 
Mä testaan taas valtion rautateitä. 
Pysyvätkö tässä tuiskussa ja tuiverruksessa 
suunnilleenkaan ajassa. 


Jäätävä lumimyrsky

Kylläpä sitä nyt sitten tulee. 
Niin pal, ettei eteensä nää. 
Tuulikin vaik kui hurja. 
Melkolailla jalat vei alta. 

Työkaverille suuri sähköntuottaja laittoi viestiä ja varoitti mahdollisista sähkökatkoksista. Taidanpa ladata puhelimeni. Ja ottaa vierelleni taskulampun. 




Maikkari kirjoitti ja varoitti perjantaista näin: 
Kovin paljon pahempaa säätä ei voi olla. 

Varovaisuutta perjantaihinne! 


tiistai 27. marraskuuta 2012

keskeneräistä

Valmiiksi saattaminen. 
Mulla 
niin mahdottoman vaikeata.






Voisin kirjan kirjoittaa. 
Keskeneräisistä. 
Mutta ehkä. 
Sekin jäisi kesken. 

Minusta ei ainakaan haaveilemaani yrittäjää tule. 
Muistuttakaa, jos alan puhua jotain sen tapaista. 
Etten mitään saa valmiiksi. 






Tai ainakaan melkein mitään. 






Voihan Movember
Koska tässä taloudessa ei ole viiksekkäitä immeisiä, joten täytyi mun tehdä niitä sitte aivan ite. Kultainen ajatukseni olisi ollut se, että oisin lähettänyt tontun sellaiselle tyypille, joka olisi tehnyt yleislahjoituksen Movemberille haluamallaan summalla. Saahan sitä suunnitella. Täytynee pitää ite keskeneräiset kuten valmiitkin ja lahjoittaa sopiva summa vallan ite. Ajatus kyllä oli kaunis. Ja tavallaan lahjoittaja olisi saanut rahoillensa vastinetta. Viiksekkään tontun. Ou jee. 


Himmeliä seinälle

Tänään on auringonpaistetta. 
Huomiseksi lumisadetta. 




Viime viikolla kotiutui Laakea Interiors:n himmelijulisteet. Kaksneljä-juliste odottaa vielä kehyksiään ja paikkaansa seinälle. Tykästyinpä kovinkin Miian kädenjälkeen. Käykääs tekin kurkkii madeby-sivuilta yrityksen muitakin tuotteita. 

Näitä muutes saa Pop up-myymälä Himmelistä, Kokkolan Chydeniasta. Tahtoisinpa itekki paikan päälle, sen verran mukavan oloisia tuotteita näyttää olevan myynnissä. Josko joululomamatkalla ehtisin poiketa. Mutta poiketkaa ihmeessä te, joilla kilometrejä vähän vähemmän kyseiseen paikkaan. On kuulemma kokemisen arvoinen paikka. Paksu lompakko völjyyn, hoks. 






sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Se tekee hyvää.

Sunnuntai-illan lämmike.  




Unohtamatta Fazeria. 




Neljä kipaletta vain rekvisiittaa. 
Te tiedätte. 
Etten syönyt niitäkään. 
Ehe ehe. 

ps. Suklaapuotivierailullani matkaan lähti vain yksi levy. Ei muuta. Terveisin edistynyt matkalainen. 
Nii, ja se on avaamaton. Vieläkin. 


lauantai 24. marraskuuta 2012

ba(ka)stu (sit)

Saunailta.
Ilman saunaa.
Kuin munkki.
Ilman hilloa.








Historian havinaa

Voihan Inkoo minkä teit. 
Ihastuin päätä pahkaa. 
Varsinkin Fagervikin ruukkimiljööseen. 
Mieletön kartano puistoineen, pajoineen ja punaisine mökkeineen.  Tiluksilla on yksi Suomen harvoista yksityisomistuksessa olevia kirkkoja. 
Punainen puukirkko. Järvimaisema. 
Ai että. 

Aivan kuin aika olisi pysähtynyt. 
Niin oma tunnelmansa siellä oli. 
Idylli mikä idylli. 
Kartanosta joku lähti juoksulenkille. 
Hämmästyin. 
Kunnes tajusin, aivan normielämää viettävät. 
Kartanon omistajat. 
















Sain kulkea päivän paikallisen kyydissä. Tuli kuulkaas sellainen kulttuuri- ja historiapläjäys, että onpa sulattelemista. Mahtia.  Kuljettiin vallan muita teitä kuin valtateitä, sellaisia mutkaisia ja mäkisiä, joista ei laisinkaan tiennyt minne ne vie ja mitä edestään löytää. Olin innoissani. 

Nyt tiedän viedä vieraani tästedes muuallekki ku Fiskarsiin ja Tammisaareen. Tulkaapa käymään. 


perjantai 23. marraskuuta 2012

Lasistudiossa



Aivan mahtava paja, lasi ja tunnelma. 
Puhalsin omani ylläripylläri mustaakin mustemmaksi palloksi, johon laitettiin tietty ripaus valkoista. Ai että. Pallura jäi vielä uunin hehkuvan kuumaan syleilyyn. Ja lasimestarin jäähdyteltäväksi. Oli kyllä aikamoinen mestari. Myös suustaan. Hauskakin. 










Ja se on muutes aivan legendaa, että punainen lasi värinsä vuoksi olisi arvokkaampaa kuin toiset. Kaikenkukkuraksi moni uskoo/uskoi  kuten tämän jorinan kirjoittajakin, että punaiseen lisätään kultaa. Mutta ei uskota enää. Eikä luulla. Sillä lasimestari tietää. Ettei iittalakaan käytä punaisessa kultaa. Punainen väri on vaan niin vaikea hallita. Työstää. Että lasi pysyisi punaisen punaisena. Ei haalean vaaleana. Viisastuu sitä vanhanakin. Sen tähden punaisen lasin hintakin on useimmiten kalliimpi kuin toiset, vaikeusasteen mukaan katos nääs. 












Mutta. Taidanpa mennä toistekki. Nyt saatiin vain puhaltaa palloa, ku oli sen verran suuri ryhmä. Josko hommaisin pikkuporukan, ni päästäis enemmän touhuun mukaan. Kuka tahtoo matkaan. Tee muutes sinäkin oma porukka ja mene puhaltamaan omasi. Yrityksen löydät täältä ja  lasinpuhalluskurssit täältä. Go go. 








Ja ei, ei tämä heppu mainostuksia kaipaa. Kuhan vaan innostuin.  Tuntu olevan ja tulevan monenlaista lasinpuhallusryhmää ja ostajaa. Taispa meidänkin porukan matkaan vaasi jos toinenkin lähteä. Ynnä muuta mukavaa. Lasista. Ihan huomaamatta. 

Eihän nää tuotteet aivan tyylisiäni ole. Mutta ihailen sitä taitoa. Luovuutta. Asiantuntemusta. Ja asennetta. Ja hmm, mikä tossa hyllyllä tönöttääkään. Ja mitkä noi onkaan, jotka langan nokassa roikkuvat. Uuups.

Sain muutes luvan kuvata. 
Oikein kehotuksella. 




Kiitos siittä. 




torstai 22. marraskuuta 2012

Taitavien käsien massaa maassa



Olen fiilistellyt luovuuden äärellä ja sen materian mitä viikonlopun kädentaitomessut tarjosivat minulle. Paikan päällä vaan tuppas ärsyttämään, koska kuvaaminen oli kielletty ilman näytteilleasettajan erillistä lupaa. Moni olisi varmasti antanutkin luvan, mutta kukapa jaksaa etsiä siinä valtavassa vyöryvässä massassa itse kojun pitäjää, hei anteeks, saisinko. Joten kuvaaminen jäi.  

Kyllä meitä myös puseroon hihitytti, kun eräässä kojussa myytiin kransseja. Sellasia  (mun röyhkeä arvio) tiimarin valmiskranssipohjia, joihin oli sit oman maun mukaan laitettu jäkälää, pari punavalkoista minisientä ja ehkä jopa punaista nauhaa rusetiksi. No ei siinä mittään, kuhina kyllä oli valtaisa ja tuotteet myivät, mutta kojua ja niitä tuotteita ei saanut kuvata, oli oikein kieltolappu. Oli oli. Musta aika hauska. Olihan idea uusi, apua, jos joku vaikka pöllisi. Täh. 




Kukkohovi, Harkki ja Uotinen löytyivät kameran etsimeeni useasti. Jihuu. Niiden olalla ei sentään lukenut, no photo. On musta sekin hauska, että Uotinen jaksaa olla joka messuilla menossa mukana. Että kädentaitomessuillakin. Ja aina näytöslavan vieressä ja hänen pukunsa tulevat takuulla päättämään joka ikisen muotinäytöksen. Sanokaa mitä sanotte mutta näin on. Runsaan kymmenen vuoden omanäkemykselläni. Ihan siistiä, että se oli näilläkin messuilla. Mutta jotenkin. No, en mä ymmärrä, ehkä se kuuluis jonnekki muualle. Mun mielestä. Taistelloo vähän eri svääreissä koko jätkä. EDIT. Meikällä on Uotiset ja Rintalat sekaisin. Molemmat niin kovia. Mutta Rintalaahan mä niin ku tarkotin. Sorkke. ü

Nii, ja Anne on todella miellyttävä. Jos ette tienneet. On Anukin. Ja Mekkotehtaan naiset. Ja Valkoisen pellavan siskot. Ja Ihana Designin trio. Ja Pylsyn Anu. Jaja. 





Messujen anti oli suunnilleen sellanen mitä lähdin hakemaankin. Eli ei mitään uutta auringon alla. Mutta jotain. Jotain kuitenkin. Oli materian ja tuotteiden myyjää laidasta laitaan. Oli innostavia tuotteita ja niitä vähemmän innostavia. Jokaiselle jotakin. Ite hamstrasin mm. himmelivärkkejä ja titimadamia. Aih. On sitä taitavia käsiä. Ja taitavaa mieltä. On sitä. 

Voin muuten kertoo, että himmelit olivat suuressa huudossa. Paitsi että himmeleitä oli tehty perinteisin menetelmin, niin viime jouluiseen tapaan nytkin oli muovipillihimmeleitä, mutta haa, olipahan muutakin. Avattavasta paperinauhastakin oli kekattu kääriä pilliä liiman kera. Tuli muuten kaunis. Valkoinen. Mutta olipahan vielä muukin materiaali keksitty kyseiseen koristeeseen. Eli lasi. Kultainen ja hopeinen väriltään. Oli muuten sairaan kaunis. Ostinpa värkit minäkin hopeiseen. Eikö näitä ohuen ohuita lasipilliä saisi muualta kuin Hollannista, hohoi iittala ja kumpparit.





Kiertely ja kaartelu toi ennalta-arvaamatta muutamien blogistien kojuihin. Oli aika jännää. Oivaltaa, että hei, täähän on jostain tuttu, ainii, mä oon (niin) seurannut tän juttuja. Nyt kuvilla ja teksteillä oli ääni, ilmeet, eleet, usein myös iloinen asenne. Vähän hämmentävää. Saada kasvot. Heille. 

Nyt mä sit seuraavaksi odotan joulumarkkinoita. Turun, Helsinkin, Fiskarsin ja mitä niitä onkaan. Parit Designmarkkinat sun muut jos myös ehtisi kurkkimaan. On tää joulunalusaika mukavaa. Sustakin? 




Nyt keitän kaffet. Ja lämmitän pakasteesta pullaa. 
Koska tänään kirjoitin vakkarisopparin. 
Ja huomenna puhallan lasipallon. 


torstai 15. marraskuuta 2012

Arkiämmä

Arkea ja vesisadetta. 
Villasukin. 
Ja keinovaloin. 
Mutakakuinkin. 

Keltainen valo tähdessä ei innosta.  
Jolloin sytytän ämmän.





Olen koukkuillut. Tonttuja ja palloja. Seiskaveikasta. 
Mutta juurikin nyt, tänä samaisena hetkenä ovesta kannettaan sisään joulun väristä kudetta. Jätesäkillinen. Ilimatteeksi. Mitäköhän sitä keksisi. Mutta sitä ennen, ihan pakko toteuttaa tämänmoinen. Ai ettäkö on makee. Oon justsa leikellyt dc-fixistä salmiakkeja. Ne oli kyllä tulossa keittiöön. Mutta täytynee vaihtaa suunnitelmia. Kunhan tuleva tekeleeni valmistuu. Oujee. 




Törmätäänkö kässämessuilla Mansessa? Kyllä. 
Mut tunnistaa korusta. 
Hehee. 


maanantai 12. marraskuuta 2012

Suklaakakku

Kun on ostanut halvan kirjan, jossa herkullinen ohje jos toinenkin. Sitä saattaa vallan tuntua. Että leipasenpas. Hankin värkit jo viikko sitten. Vain kananmunat unohtuivat. Kun kyseiset valkoiset soikiot kuitenkin löytyivät keittiön lasikippooni monen mutkan kautta (oli isänpäivä ja kaupat eivät olleet auki, eikä meikäläinen sellasta muistanu), en enää jaksanutkaan leipoa piirasta. Suklaista. 


Pöytä koreaksi,
Kirja arjesta nauttimisen taidoista.
IKEA. 


Tänä aamuna suklaapiirakka jo kummitteli. Aivan kuin maistui suussa. Töissäkin. Eihän siinä kotiuduttua sitten auttanut kuin kääriä hihat ja sulattaa suklaa. Taikina oli sikahyvää. Enpä muistanut milloin olisin nuollut taikinakipon (niin) puhtaaksi. Ai, enhän pahemmin ole leiponutkaan. Joo. Piirakka meni uuniin. Paistoin ja kurkin. Jotten paistaisi liian kauan. Jotta mutakakun kosteus ja pehmeys säilyisi. Tulisi. 

Paistoin kauemmin kuin ohjeessa. 
Odotin malttamattomana jäähtymistä. 
Vesikielellä. 
Leikkasin kauniille lautaselleni 
valuvaa taikinaa. 
Oujee. 

Mutta hyvää se oli. 
Kokeile ite onnistutko. 
Mutta älä kerro sitä mulle. Pliis. 
Saattaisin tuntea itteni huonoksi leipuriksi. 
Nyt voin syyttää tuota kirjan tekijää, ettei niiden ohje ole hyvä. Että pysykää vaan sillä huonekalu ynnä muu sisustuslinjalla. Älkää heittäytykö kaakkuihin. 






Ei minusta tullutkaan leipuria, vaikka keraaminen vuoka olikin käytössä eikä poisheitetyt lasiset
Mutta en lannistu. Yritän myöhemmin uudelleen. Unohdettuani taitamattomuuteni. Koska olen. Siis pidän hyvästä. Amen.