perjantai 26. heinäkuuta 2013

Hellerintama


Kainuun vaaroilta maistuvia mustikoita ja vadelmia. 
Suunnitelmissa poimintareissu. 
Allekirjoittanutta harmikseni ei hirveästi innosta. 
Kärvistellä helteessä ja ötököiden syötävänä. 
Toisaalta pakaste kiittäisi. 
Eivätkä talven aamupuurot olisi niin kovin yksitotisia. 


Neljän päivän hellerintama ei ota laantuakseen. 
Uutisista olin huomaavinani, että kaikkialla ei ole aurinkoa, jossakin jopa tulviksi yltäneitä rankkasateita
Apua, toivottavasti kotini on kunnossa. 
Eikä lattialla lainehdi vesi. 
Sillä sinne on nyt tulossa Se pöytä. 
Juu, matskutkin jo odottamassa liimaajavahaajaa. 
Että ei muuta ku aamulla hommiin. 
Juuri kun rapsutin edelliset maalin jämät 
kynsieni alta lavuaarin uumeniin.  
Mukavata tämä värkkääminen. 
Voi jospa ihmisellä, ois kesä ainainen. 


Viikko lomaa jäljellä. 
Kameran saldo lähes mitätön. 
Olen ollut laiska. 
Valmiiksi jo harmittanut, ettei ole viitsinyt tallettaa ihania tuokioita linssin läpi. Joskus kuitenkin sekin tekee hyvää. Olla lomalla kamerasta. Juup. On ollut hyviä päiviä. 


3 kommenttia:

  1. Meidän isimieskin eilen pohti, mitä sinun kodille kuuluu. Katsoin kauhuissani uutisista, miten autot uivat kaduilla :( Toivottavasti siellä on kaikki ok ja nauti lomastasi rennosti! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että muistatte. ü Ei auta, kuin toivoa, että kaik on siellä hyvin. Ja jos ei oo, sillehän ei voi enää mitään. Auts.
      Kiitos samoin.

      Poista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)