lauantai 28. syyskuuta 2013

Tunnelma



Aina siivouspäivinä törmään valkoiseen tähteen, jota hypistelen tovin, mutta joudun kuitenkin taittelemaan sen vielä laatikon uomeniin. Vaikka mieli niin tekisi. Ripustaa se ikkunalle. Illat ovat todella pimeitä. Kylmiä. Kosteita. Synkän kiehtoviakin. Mutta kyllä. Kyllä tämä kaikki kaipaisi jotain. Mutta myönnän. Tähti ikkunassa ennen lokakuuta olisi jo aika mautonta. 

Joten kynttilät kehiin. 
Tuovat nekin tunnelmaa. 
Lämpimää. 

Tunnelmallista lauantai-iltaa. 

perjantai 27. syyskuuta 2013

Blanko




Olen haaveillut koirasta. 
Ongelmana on se, että minulla ei ole lainkaan kokemusta kyseisistä lemmikeistä. Vähän isoja ja hyppiviä pelkäänkin. Ja pienistä, räksyttävistä en sitten pidäkään. Pentuna sen olisi tultava talouteeni, jotta tottuisin, mutta niin, eipä minulla olisi hajuakaan miten sitä kouluttaisin. Sisäkoirahan sen olisi oltava. Sohvalla ja joka paikassa leijuvat koiran karvat jo ajatuksissani nostavat omat käsikarvani pystyasentoon. Siivoaisin varmaan jatkuvasti karvoja imurin uumeniin. Ainakin aluksi. Kunnes tottuisin. Enkä välittäisi, että kaikki vaatteenikin ovat verhoutuneet karvoihin. 

Ja entäs sitten, kun junailen lähes joka viikonloppu jossain päin Suomea. Miten kestäisin junan vaunujen lemmikkiosaston tuoksua ja isoja, kuolaavia koiria ja häkistään tuijottavia pelottavia kissaeläimiä. En mitenkään. Entäs kuinka siellä jossain missä nyt viikonlopun vietänkin suhtauduttaisiin tätitamaraan, joka tuo koiransa mukanaan. Ei välttämättä aivan suopeasti. Allergioista puhumattakaan. Tässä siis ihan muutamia rajoittavia seikkoja lemmikkieläimen ottamista vastaan. 

Parin viikon takaiselta Design market-reissultani ostin koiran. Ihan yhtäkkiä. Sen kummemmin pähkäilemättä. Ei ole karvaa. Ei tarvitse ruokaa. Ei hauku. Ei tarvitse ulkoiluttaa satoi tai paistoi. Joskus sentään pyyhin pölyt. Ja sillä siisti. On kuitenkin vahtikoira. Se on jotain se. 

Neroko lupaa suomalaista muotoilua koiraperheen kotiin. Moderneja ja sulavia linjoja, jotka sopivat nykyaikaisiin ja skandinaaviisiin sisustuksiin kuin nenä päähän. Lue herttainen tarina yrityksen synnystä tästä

Tämä minulle kotiutunut koira kantaa nimeä Blanko. Suunnittelijatiimiin kuuluva naisimmeinen kertoi, kuinka Blanko oli syntynyt. Olivat olleet messuilla esittelemässä yrityksensä koiratuotteita ja messuosastolla oli ollut ihan vaan rekvisiittana kyseisen koiran näköisiä hahmoja, joista oli herännyt asiakkaiden keskuudessa kiinnostusta. Suunnittelijat ottivat tämän kaiken kuuleviin korviinsa, kehittelivät koiraa myytävään kuosiinsa ja kas, koirulit ovat olleet jo markkinoilla hyvän tovin. Hienoa asiakkaan kuulemista ja ymmärtämistä. Sekä oivaltavaa muotoilua. Vanerifani tykkää. 

Niin, paitsi että mulla ei ole Blankoa vaan oma Brutukseni. Nimesin toki koirani itse. Enkä maksanut kuin messuhinnan, eli yhdellä setelillä pärjättiin. 

torstai 26. syyskuuta 2013

Karamellia



Jos joku ei vielä sitä tiedä, niin tulkoon se sitten viimeistään nyt ilmi, että olen mahdottoman perso karamellille. Maistelen kaupan uutuuskarkit ekana tai joskus jopa myöhästyn ja olen maistelijana vasta toisena, heti isoveljeni jälkeen. 

Sanon, etten pidä suklaasta, mutta se on oma harhaluuloni. Joskus nimittäin nuoruudessa välttelin taitavasti suklaata, sillä se näkyi välittömästi naamassa, miksei myös muualla kehossa. Vieläkin. En vain ole enää niin taitava välttelijä. Nuoruudesta jäi siis sellainen kuvitelma, etten lainkaan pidä suklaasta, mutta kappas, kun vanhukselle uppoaa minttukrokantit, twix-patukat, hasselpähkinä- ja lontoonraesuklaatilevyt siinä missä irtokarkitkin. Jotka sentään ovat ihan ykkösiä. Niiden hinta vaan on noussut korkeuksiin, jottanotta täytyy vallan rajoittaa ostoksia. 

Eli pitemmittä puheitta, heh, ostin Granitista tässä hiljattain chilillä maustettua lakritsia. Ajatus oli kaunis. Että vaikka yksi viikossa. Purkki on nyt tyhjä. Ja närästys muisto vain. 
Yhden söi vieras. 

Kaksi karamellia lasketaan kai yhdeksi, jos ne ovat takertuneet toisiinsa? - Pikku Myy - 

Ja te tiedätte, että tuore lakritsi on yksi yhtenäinen köntti. 

Oikotie onneen



Yksi olkkarin seinistä on harmaa. Sitä on kehuttu oivaksi sävyksi, joten tahtoisin sen mustaksi. Olen kumma. Ongelma on se, että seinällä on myös valkoinen patteri, joka myös tulisi sivellä seinän sävyyn, jottei vallan kirkuisi olemassa olollaan. Pitäisi siis ostaa myös patterimaali. Ja niin, asun vuokralla. 

Olisipa oma huusholli. Ei tuntuisi niin pahalta haaskata rahaa omiin seiniin kuin toisten sellaisiin. Jos oli ilmassa muutakin kuumetta tässä yks päivä, niin nyt ois sitten asuntokuume. Taas. 

Sekin vissiin kuuluu syksyyn. Kuumeilla. Milloin mistäkin. 

Että saisi kurvailla villasukissa omalla, omavalintaisella lattialla. Aih. On mukava olla oikotie-fani. 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Handarbete


Tänään kässäillään. Tekisi mieli aloittaa jo jotain uutta. Mutta tiedättehän. En voi. On pureuduttava neliöiden maailmaan. Rupatellessa yhdistely ja päättely ei mitä luultavammin tunnu lainkaan niin kurjalta kuin yksin nököttäessä huonon sohvan pohjalla omien ajatustensa kera. Ja niiden neliöiden. 

Kyllä son niin, että syksyyn kuuluu käsityöt ja sosiaaliset rupatteluillat teekuppien äärellä, mieluiten tietty kynttilän valossa, koska takkatulen loimotus olisi jo kuin kuuta tavoittelisi. Voisin harkita kässäkahvilan perustamista kaupan pakastepullilla. Osallistujia? 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Syysviikonloppu




Turku näyttäytyi minulle kauniina ja ahkerana, iloisena ja sosiaalisena. Kohtasin mm. kaksi kummilastani, toinen ujosteli ja toinen lauleskeli villasukista. Ihania pellavapäitä molemmat. Sain nuuhkutella myös neljän päivän ikäistä kolme ja puoli kiloista nyyttiä. En saa sitä tuoksua ja katsetta mielestäni. Voi kuume. 

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kahvimaito





Se on aika mukava aloitus päivälle, nimittäin aamukahvit. Huomasin sen, kun kaksi päivää jääkaapistani puuttui valkoinen neste, jota ilman en saa kahviani ryystettyä alas. Aamukahvittomuudesta taas seurasi jomottavaa päätä, ihan oikeasti, ja ärtynyttä, väsynyttä mieltä. Kyllä tänään on kehissä uusi ihminen. Sopivasti viikonloppu ovella. (Kuulema) Suomen suurimpien markkinoiden kautta raadan muutaman tunnin työrupeaman ja sitten junailen itseni sivistyksen pariin. Aah. Huomenna tehdään jojojo-joululahjoja. Hurjaa. Minustakin. 

Mukavaa viikonloppu itse kullekki. 

Ps. Laittakaa Habitaresta kuvia. En ole menossa. 

Pps. Tsekatkaas ihana arvonta täältä, jos merimakko on osa sinua. 

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kurpitsat







"Synttärikukkaset" ovat vielä voimissaan. 
Jos minä olisin vaatesuunnittelija, inspiroituisin vihreän koristekurpitsan muodoista. Kun en ole, annan muille tilaa. Joo. 

Idearikasta viikkoa kuomat. 

lauantai 14. syyskuuta 2013

Lördag


Maalaistyttö seikkaili kaupungissa, söi brunssia mukavien ihmisten parissa ja koitti pitää kukkaron nyörinsä kiinni Design marketissa

Onnistunut päivä. 
Kiitos seuralaisille. 

perjantai 13. syyskuuta 2013

Kolmastoista


Hyvää perjantaita. 

Maalipinta


Eilisiltainen uurastus ei näytä aamusilmillä hyvältä saati kelvolliselta. Ärsytt(äv)ää. Maalipinta näyttää aivan kuin se olisi krakeloitunut. Jostain kumman syystä. Taidan nukkua muutaman tunnin yövuoron jälkeistä väsymystä pois ja funtsia missä vika. Ei jaksais hioa. Ainakaan paljoa. 

Hyvät niistä tulee, mutta työtä se vaatii. 

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Paperia



Tein tänään paperia. 
Eivät taidot vielä riitä hakeakseni töitä uupeeämmältä, mutta tehköönpä harjoitus tekijästä mestarin. Että eihän sitä tiedä mistä sitä ittensä kohta löytää. Just. 

Älyttömän terapeuttista läträtä paperimassan kanssa. 
Oli ensimmäinen, muttei mitä luultavammin viimeinen kerta, kun läträilin ja olin valmistelevinani peipöriä. Projektit jäivät pimeän yllätettyä kesken ja niitä hautui pienessä päässä lisää. Hmm, voisimmeko kokeilla myös tehdä tällaista ja vielä tollaistakin. Juu, kaikkea voi kuulemma tehdä. Voi kanaverkot sentään. 

On mukavaa omata taitavia ystäviä. 

tiistai 10. syyskuuta 2013

Hovikokki


Kurpitsatomaattisosekeitto, mukava yhdistelmä. 

Viikonlopun hovikokki piti vatsani kylläisen tyytyväisenä. Kiitos hälle, Nappulalle, myös Nappulasta

Oi jospa ihmisellä ois hovikokki ainainen. 

Askare


Kohtahan tässä on jo uusi viikonloppu käsillä ennen kuin edellisestä on saanut selvittyä. Perjantaina maalasin koria keltaiseksi ja putsasin tylsällä junior-Marttiinillani poron sarvet. Ajattelin, ettei tämän pitäisi olla naisten puuhaa. Se haju, yök. 

Lauantaina hioin sormeni santapapereiksi, vähän tuolejakin. Toiste en ala samanmoiseen askareeseen, muistuttakaa, jos itselläni sattuu olemaan huono muisti. Ajoittain sitä on liikkeellä. Huonoa muistia. Santapaperisormillani olen sitten repinyt paperia silpuiksi. Sentti kertaa sentti kokoisiksi riekaleiksi. Riisipaketillisen verran, juup, viisisataa arkkia pitäisi olla huomenna pieninä palasina. Tehdään paperista paperia. 

Ihan sellainen tunne, että voisin joskus päästä vähän vähemmälläkin. Voisin ulkoistaa asioita ja ihan vaan ostaa tavarat uutena. Vaikkapa. Mutta minkäs teet, Luonteenlaatuiselle, kun palo on kova. Tekemiselle. 

torstai 5. syyskuuta 2013

Tekemisen iloa




Se on kuulkaas niin, että tämä täti-ihminen on herännyt kesäloman jälkeisestä horteestansa. Tarmo löytyi. Monta rautaa on tulessa ja silti en tunne seinien kaatuvan päälleni. Tämä on syksyn lapsen eloa tämä. Kunhan vaan poutapäiviä riittäisi, niin projektitkin edistyisivät halutulla tavalla. Jos vettä tulee, niin seinien sisälläkin riittää puuhasteltavaa. 

Ihan hirveän mukava olo. 

Kuvissa esiintyvää kirjaa voin suositella lämpimästi. Hanki se ja tee omin käsin, kuten ok kannustaa. Kaunis kirja. Huh huh. Omaksi ilokseni mainostin. 

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

It's yellow




Tänään paistaa aurinko. 

Päivän projekti odottaa tekijäänsä. 
Maalaan aurinkoa talteen. 

maanantai 2. syyskuuta 2013

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Key lime pie





Isäpappa muisteli olleen silloinkin lämmintä, kun synnyin. Syyskuun ekana. Ajatella, että voi muistaa kolmenkymmenenyhden vuoden takaisia seikkoja. Onhan siitä muutama tovi jo aikaa. Vai mitä.  

Joop. 
On ollut mukava päivä. 
Kakkuvatsa on täynnä. 
Ja vanha on väsynyt. 

Voin suositella tänä Pirkan päivänä Pirkan ohjeella valmistettua Limettipiirakkaa. Vallan suun mukaista piirasta. Aikuiset ihastuivat, lapsille maistui karamelli. Kuulivat ilmeisesti sanan lime. Ja kyllä, toi kermavaahto niin kuuluu tohon päälle. Se on kuin se kuuluisa piste iin päälle. Ilman sitä, nii-in, täydellinen makuelämys olisi jäänyt saamatta. Kokeilkaa. 

ps. En tiedä mikä mua vaivaa, mutta olen leiponut tällä viikolla jo kolme kertaa.