sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Matto on tullut kotiin









Kerrattain oli mahdottomassa hukkapiilossa lahjakortti, jonka avulla suunnittelin villamaton ostoa. No se kortti löytyi tietty erittäin yksinkertaisesta paikasta ja meikäläinen lähti ostoksille. Mutta aloitti jahkailun. Ostaako tämä vaiko tämä. Vaiko siksakkia vai jopa nukkaista. Siinä ees taas sutatessa kauppojen väliä, hahmottui verkkokalvoilleni vuokrakotini lattiamatsku ja sisustuksen pitkäikäisyysfunktioni, joten vielä kerran suttasin ystävällisten avustajieni kera Kodin Anttilaan ja nakkasin olalleni Pandora-käärön. Hymyillen. 

Miten hassua, että kyseinen maton reuhka on viime vuonna valittu Divaanin Vuoden parhaaksi blogihitiksi. En tiennyt sitä. Niin pal mä oon mukana ajassa. 

No, eilen illalla inspiroiduin luuttuamaan uudella mopilla (enää ikinä osta muuta kuin Siniä) koko talon  ja heitin maton lattialle, sohvan eteen. Matossa viehättää graafinen ilme ja kaksipuolisuus. Kyllä se mun mielestä on komiakin. Jalanpohjatkin pitävät. Vaikka kesää kohti mennäänkin hurjaa kyytiä. Sohvalla läppäri sylissä röhnöttäessäni havaitsin silmäkulmissani pientä värähtelyä, vähän isompaakin. Huij. Täytyy ilmeisesti vaihtaa kone ihan vaikka sille kuuluvalle paikalle, kuten työpöydälle, jotta silmätkin kiittäisivät.  

Tekisi mieli päästä eroon noista mustavalkoisista nojatuolista. Kiinnostuneita? Ihan vähän on ruvennut taas kutkuttamaan ajatus Kolasta, keinuvaisesta tuolista keltaisine jalkoineen. Saattaa olla, että ostan. Kun rikastun. Se on just typerää, kun hankkii yhden kauan himoitun ja tarvitun tuotteen, niin kappas, heti alkaa tekemään toista mieli. Ihmismieli on kumma. Ja materialistinen. 

Niin, ja se lahjakortti jäi käyttämättä. Se oli sinikeltaiseen. Ystävä lupasi jelppiä ja lunastaa sen omakseen. Itse en keksinyt kortille enää mattolöydön jälkeen käyttöä. Ainakaan järkevää sellaista. 

Meikäläinen on muuten tarttunut itseä niskasta kiinni ja mennyt instagramiin. Ihan kaikki ei mulle siellä ole vielä auennut, mutta jospa vanhoilla päivillä vielä kerkeisi oppia. Instan salat. Mä niin toivon, että juuri huollosta tullut puhelin toimii jatkossa moitteettomasti ja huoltoon unohtunut laturikin kotiutuisi het´ ja piakkoin postin välityksellä. Muuten. Olen taas ilman luuria. Eikä instasta ole iloa. Muustakaan. 

ps. Älkää sanoko, että matto on liian pieni. 

Tunnustan, mutten ennusta


Blogiani olen pitänyt kaks ja puoli vuotta, jonka aikana olen saanut muutamia tunnustuksia ja haasteita, jotka ovat valitettavasti jääneet minulta leijumaan jonnekin nettiavaruuteen. Pahoitteluni heille, jotka ovat niitä vaivautuneet minulle antamaan. Kiitos ja anteeksi. 



Mutta nyt. Olen varmasti mennyt sekaisin auringosta ja otin jostain kumman syystä haasteen vastaan. Sain siis sula mahdollisuus-blogin ihaNaiselta Niinalta Best Blog-palkinnon, joka on symbolinen ele, jolla voi osoittaa ja antaa näkyvyyttä uusille tai alle 200 lukijan omaaville blogeille. Kiitos. Olen otettu. 
Tsekatkaa ihmeessä mun uusi tuttavuus, Niinan blogi, jossa kuvat ovat mielestäni blogin sielu. Tämä nainen löytää kirppikseltä mitä sinä et löydä tai tiennyt olevan olemassakaan. Niinalla on taito kuvata elämän ja tavaroiden kauneutta juurikin näiden löytöjen ja vaikkapa hylättyjen tehdasrakennuksien kautta. Pidän siitä kaikesta, myös värkkäilystä. Ja siitä, ettei koti ole täynnä gesign sitä, tätä ja tuota (sopivasti kylläkin) vaan vallan elämänmakuinen ja kodikas koti, sula mahdollisuusmainen. 


Ensin vastaukseni kymmeneen kysymykseen, jotka Niina on laatinut.
1) Mitkä osa-alueet elämästäsi eivät päädy blogiin? Kaikkein henkilökohtaisimmat ja täysin tunnistettavat jutut eivät päädy blogiini. Olen myös pitäytynyt kuvissa, joissa ei joko ole ihmisiä tai ovat tunnistamattomia. Olen tahtonut pysyä anonyyminä. 
2) Kirja, jota et malttanut laskea käsistäsi? Nykyään olen aivan liian laiska lukija vaikka kirjahyllyni pursuaa kirjoja. Mutta onhan noita kirjoja tullut luettua ja yleensä kyllä ahmin kirjan kuin kirjan kertalaakilla ja aika on yö. Ja aamulla silmät ristissä. Tess Gerritsen ja Madeleine Brent on mun suosikkikirjailijoita. Mut hei ja niisk ja päinvastoin. Aloitin juuri 875 grammaa: Pirpanan tarinan ja jouduin laskemaan sen heti käsistäni, sillä silmistä valuvat suolaiset vedet estivät lukemisen jo esiluvussa. Eläydyn kirjoihin täysillä. Huomenna saattaa olla lukupäivä. 
3) Mieleenpainuvin matkamuistosi? Ensin mää, että jokin tavaramuisto, mutta sitten hiffasin, että saattaa olla kyseessä matkailukin. Ihan parhaita on ollut lapsuuden asuntovaunuseikkailut joko suvisessa Suomessa itikoineen ja suolamakkaraleipineen tai Norjan kiikkerät vuoristotiet, vuoristolumi ja jäämeripeseytyminen kirvelevine shampoineen. Kymmenen hengen poppoolla haisu-bussilla. Ai että. Muistoja kultaisia. 
4) Mitä muuttaisit kodissasi seuraavaksi, jos raha ei olisi este? Minähän asun vuokra-asunnossa, joten en kamalasti rahaa siihen laittaisi vaikka sitä jostain ylimääräisiä tipahtelisikin. Mutta jos vallan ruhtinaallisesti tipahtelisi, kyllä mä satsaisin ja laittaisin uusiksi keittiön ja veskin. Ne on makuuni erittäin karseat. Sitten lattia. Levyseinät. Komerot. Jaja. Sit jos se jokin olisikin tavara / huonekalu minkä muuttaisin kodissani, niin se olisi ehdottomasti täydellinen sänky. Kyllä. Huonossa on nukuttu. Hyviä unia kylläkin. Mutta keho ei pidä. Kokemastaan. Tahtoisin mä kirjahyllynkin omistaa. 
5) Mikä on takuuvarma kevään merkki kodissasi? Ehdottomasti leikkokukat, kuten tulppaanit. Ihan vaan siitä kaupan kassan läheisyydestä ostetut. Toinen kevään merkki on tavaroiden vähennys ja kirppispöydän varaaminen. Se näkyy kodissani ensin täytenä kaaoksena kun kaikkien komeroiden kamat on hujan hajan lattialla menossa sinne, tänne ja tuonne. Mutta sen jälkeinen tila, kun autolastillinen on lähtenyt pihasta kamoineen päivineen oikeisiin osoitteisiin. Se  on täydellinen. Se tila. Niin helpottava. Ja helposti hengitettävissä oleva. Aah. Ja se on mulla tässä käsillä - ai että - en antaisi tätä oloa ja hetkeä pois. Siihen tilaan sopii tuoda tuoreet leikkokukat. Kevät. 
6) Millon viimeksi nauroit kippurassa? Jaa-a, oon joko naureskelija tai sit sellane hörähtelijä. Harvoin kippurassa. Mutta kyllä myö viikko sitten taisimma ihan kippurassa hirnua. Nauraa elämälle. Ja huonoille kuskeille. Muullekin. 
7) Keneltä haluaisit yllätysvierailun? Mitä. Varmasti ihan keneltä tahansa. Oikeesti, yllätysvieraita käy liian harvoin. Kaikki on niin suunniteltua ja hei, ex tempore-kyläilyt, onko niitä enää. Harmi. Jos ei oo. 
8) Kuka esittäisi sinua elämästäsi kertovassa elokuvassa? Hehee, jos ikinä kuunaan valkeana sattuisi erehdys ja minusta tehtäisiin elokuva, mua voisi näytellä tietty joku mun systereistä. Ne osaa varppiin muutenkin mun ilmeet, eleet ja äänet hyvin. Mutta jos heitä ei voisi valita, toivoisin tietty että joku äärimmäisen kaunis, pitkäsäärinen ja sielukas nainen saisi kunnian näytellä mun elämää. Heh heh. Oikeesti se vois olla vaikkapa Knihtilä. Persoonaa kehiin hei ja räkänauru päälle. 
9) Ikimuistoinen luontohetki? Just. Mä en oo mikään eräjorma, vaikka kyllä mää siellä viihdyn mainiosti, kun sinne joskus eksyn. Kyllä ne muistot on näissä perusnuotiojutuissa, makkaranpaistoissa, hyvässä seurassa ja äänten sekamelskan joukosta kuuluvasta linnunlaulusta. Oha ne hienoja luontohetkiä.  Mut yks luontojompperetki oli huikein, kun viisi alle täysi-ikäistä naista pyöräili Oulusta Hailuotoon telttailemaan. Kahdeksi yöksi. Ja jotta olisi ruokaa ja lämmintä juotavaa, täytyi olla myös nuotio. Oli kuiva sammalikko. Ja rutikuiva metsä muutenkin. Päivä kului, puuhastelimme jormattarina. Lojuimme teltassa, levähdimme, kunnes kuulimme kaverin kiivaan tamppauksen; tuli on irti. Kyllä kuulkaa tampattiin ja uutta nuotiota ei enää tehty. Seuraavallekaan päivälle. Vähän oli appeet ja mielet senkaltaiset että. Mutta oltiinpahan reissussa. Lähtiessämme saarelta ajoimme valtavan kyltin ohitse, avotulen teko kielletty. Ehdottomasti. 
10) Voitko jakaa jonkin lapsuusmuiston? Apua, en yhtäkkiä muista mitään. Mut ekana tulee mieleen velipoikien ja serkkujen kanssa leikityt - ah - niin aurinkoiset ja lämpimät kesät, heinäladossa aivastellen ja salaa hypityt hetket, armeijahenkiset marssit ojan penkkoja ryömien ja serkkupojan, hih, kanssa vihille menot huntuineen ja kukkakimppuineen kaikkineen. Ihanhan tässä. Tippa herahtaa. 

Huh and puh. Selvisinpä. Ups. Ja kello on ihan kohta kesäajassa. 


Sitten kymmenen kysymyksen laatiminen seuraaville tunnustuksen saajille. Ei onnistu nyt multa. Olen laiskalla päällä. Mutta hirmu mukavia blogeja on paljon, tosta oikealta voi tsekata halutessaan mun lemppareita. 

Ei ku hei, terkkuja savonmualle Marjukalle, joka on myös mun uusi tuttavuus blogirintamalla. Ota tunnustus koppina ja halutessasi voit varmasti vastata Niinan yllä laatimiin kysymyksiin. Jos jaksat. Ja Niina ei suutu, auts. 

Marjukan Nuapurissa-blogissa on remppaa ja elämää, mustaa ja valkoista, keltaista ja pinnatuoleja, brioa ja maria, itsetehtyä ja siksakkia, lapsiperheen elämää ja Kuopijo-tärppejä. Paljon silmää hivelevää ja elämän makuista sisustusta. Unohtamatta savolaista elämänmenoa. 

edit. Ilmeisesti viimeiset lauseet on kirjoitettu täysin väsyn vallassa, joten Nuapurissa-blogin Marjukan nimi oli vahingossa vääntynyt vallan toiseksi nimeksi. Nyt jo korjattu. Tsori. 

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Se hämmästyttää, kummastuttaa








Tulin kirpuilta tyytyväisenä tyhjin käsin. Lankakauppakin oli jo sulkenut ovensa ennen mattimyöhäistä yhden lankakerän tarvitsijaa. Kadulla oli naapurin tenavilta tippuneita vaahtiksia. Tenavat aurinkopikniköivät multaisessa maassa. Vilttien päällä. Oi kevät. 

Söin eilisen kukkakaalikeiton. Nostin ompelukoneen pöydälle. Hyräillen hyräilen. 

" maailmassa monta on ihmeellistä asiaa " 

Voi että minä niin pidän auringosta. Se tekee ihmeitä. Eikä siitä voi lakata puhumasta. 

Miinus. 
Älykäs seurani lakkaa pian olemasta. 
Sillä unohtivat lähettää takaisin laturin. 
Että näin. 

Laatuseura





Viikonlopun vieraani joutuivat perumaan tulonsa. Olen kaksin huollosta tulleen puhelimeni kanssa. Älykästä seuraa. Oikeastaan ihan kiva. Olla viikonloppu kotosalla. Yksin. Mussuttaa munkkia ja lukea sisustuspainotteisia lehtiä. Taidan poiketa kirpuilla ja raittiin tuulisessa ilmassa. Eipä tässä muuta. Kuin olla. Mahtia. 

torstai 27. maaliskuuta 2014

Torstaitulppaanit



Ystävä toi kukkia. Valkoisia tulppaaneja. Aurinko on kirkas. Mieleni on lämmin. Ja valoisa. Harja-auto ulvoo kadulla. Siivoaa talven tomut pois. Tein turhan reissun narsissiostoksilla. Olivat tehneet liian hyvän tarjouksen mainoslehtiseen, jota en yleensä lue. Teen eväät ja marssin työtantereelle. Edessä kehittävää keskustelua. Valoa torstaihin. 

Elää hetkessä








Viikonloppuja tulee ja menee, mutta viimeisin oli rennoin ja inspiroivin miesnaismuistiin. Että viikkohan tässä on kohta vierähtänyt kaikkea sulatellessa. Tänään kaivoin vihdoin kameran laukusta ja laitoin kuvat koneelle. Muistelen vanhaa, kunnes uusi taas on käsillä, huomenna. Miten se meni se kulunut lausahdus jostain carpe diemistä. Mä en oo sitä toteuttanut. Musta on välillä kiva elää sekä menneessä että tulevassa. Ei hetkessä. Vaikka sekin. On hyvä. Vallan erinomainen neuvo roomalaiselta runoilijalta. Nyt on näin ja huomenna saatan tarttuakin. Hetkeen. Hyvin toivottavaa ainakin olisi. Vaikkapa siivota koti vieraille sopivaksi. 

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Etsivä löytää


Kun etsii jotain tärkeätä yli tunnin vaikka pitäisi olla ajat sitten jo mennyt määränpäähänsä. Kun etsinnän tuoksinnassa on myllännyt kämpän, komerot ja mielen sekaisin. Kun se etsitty asia, seikka tahi tuote löytyy olkkarin tuolilta, siitä selvittämättömästä paperipinosta. Kun ei voi ketään muuta syyttää kuin itseänsä. 

Kun kahvimaito on finaalissa. 

On ihan pakko vielä  istua koneen äärelle. 
Ja vastata sähkötarjousmailiin. 
Tehdä vähän muutakin. 

Kiire on loppu, kun tiedät olevasi jo myöhässä. 

Se jokin hukassa ollut, mutta raivon myötä löytynyt, on lahjakortti, joka menee vanhaks ihan just. Taidan ostaa maton. Jos sopiva osuu kohdalle. 

Viikonloppuja kuomat. 

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Juorukerho







Eilen kässäkerhoiltiin tunnelmallisessa kahvilakuppilamikäliemiljöössä. Inspiroiduin talon hirsiseinistä ja pöytälevyyn maalatusta shakkilaudasta. Virkkasin ja purin tyynyntekelettä. Söin viinerin ja juorusin. Itse asiassa juorusin paljon. Ja se teki hyvää. Ihastelin kaverin valmista myssyä. Nauroin. Hämmästelin. Tuhahtelinkin. Lupauduin suunnittelemaan erääseen julkaisuun kannen yhdessä toverin kanssa. Kyselin josko joku kerta tekisimme hulavanteen avulla maton. Vanhoista topeista ja paidoista. Puhuin ruotsinkieliselle vauvalle suomea. Jäädytin varpaani viileällä lattialla. Peruutin pieneen toilettiin. Varasin Tallinnan matkan. Kässä Juorukerholaisten kera. Yövuorossa väsytti.  

Kuin 
lanka kerälle 
kiertyy päivämme 
yöhön, 
yö päivään, 
ajatus 
tuuleen... 
menneitä 
unohtamatta

Novita, Hanko-langan vyöte

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Shhhh




Voiko aurinkoa komentaa kuin lasta. Olemaan hiljaa. Shhhh. Että yövuorosta uupunut ei heräisi liian varhain. Kolmen tunnin unet eivät ole riittävät. Huomaan sen viimeistään seuraavassa vuorossa. Suihkussa vaahdotin hiukset kasvoaineella. Eiväthän ne vaahtoutuneet. Vallan takkuuntuivat. Innostuin leikkaamaan sähköllä kuivatetut silmille pyrkivät kutrit oransseilla keittiösaksilla. Otsahiuksiksi. Lyhyen läntiksi. 

Onko kesälläkin näin hurjasti pölyä. 

Taidan hilpasta kässäkerhoon tunteja aikaisemmin. 

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Fiilistelyä





Viikonlopun aikana  
kohtasin mainioita kanssakulkijoita, 
kirppistelin tuotteliaasti,   
söin munkkia,  
lenkkeilin tuulessa ja tuiskussa, 
saunoin kahdesti, 
yskin yöt täydenkuun kunniaksi ja 
mikä ikävintä, älykäs puhelimeni pimeni eikä ole herännyt tähänkään päivään.  
Kotona siemenet olivat kasvaneet vihreiksi. 

Käsittämätöntä, että yövuorosta lähtiessä päivä oli kirkas ja aurinko suht´ korkealla. Takatalven tuomat lumivaipat heijastivat valoa, että sai vallan silmät sikkarassa kulkea. Eipä tässä unille malttaisi millään alkaa. Fiilis kohdillaan. On. 

Aurinkoa päivääsi.  

torstai 13. maaliskuuta 2014

Kirppuja ilmassa








Tämä aurinkoinen, lämmin ja niin keväinen viikko on mennyt nopeasti neljän seinän sisällä pää ja kädet komeroissa jos toisissa. Ei, ei täällä kevätsiivoja tehdä. Vain inventaariota ja poistoja. Paljon poistoja. Kirppispöytä on varattu ja luulin, että tätä kamaa olisi vallan paljon mistä kilahtelisi kolikoita mun tyhjääkin tyhjemmän kukkaron pohjalle. Mutta ei. Eihän tätä enää kovin paljoa ole mistä raskii luopua. Pidinhän vuosi sitten erittäin tuloksellisen kirppariviikon. Tai anteeksi, pikkusisko piti. 

Joka tapauksessa levisihän se homma käsistä. Että olisin vain etsinyt myytävää kamaa. Tuli työhuone siivottua. Ja kangaslaatikot perattua. Siinä olikin hommaa. Huh. Vieläkin aivastuttaa. Ei muuten tee hyvää tuo katupöly flunssan jälkeiselle kuivalle ja hakkaavalle yskälle. Ei. No, säätiedotus onkin luvannut vähän vaihtuvaa keliä, jottanotta kyllä tämä tästä. Ja tennarit piiloon. 

ps. Jos appelsiinin kuoriminen nyppii, purista se mehuksi. Superia. Ja aitoa. 

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Pöpöt poissa







"Kyllä ihmeitä tapahtuu, mutta yleensä niiden eteen saa tehdä tavattomasti töitä." 

Koko päivä duunattu imurin ja rätin kanssa. Ennen taloyhtiön julkilyömää hiljaisuutta imurin laulu loppui, sentään. Kyllä nyt on raikas koti. Ja pöpöt poissa. Viikon kestäneen lentsun ja yltiöpäisen väsymyksenkin haihdutin mattojen tamppauksen yhteydessä leijailevien pölypilvien sekaan. Pysyköön siellä. En tarvitse jälkitauteja. 

Lintujen tsirputuksesta ja kevään tulosta huolimatta olen hankkinut kotiini lisää kynttiläisiä jalkoja, aivan kuin edellisillä ei jo pärjäisi. Poltan kynttilöitä luvattoman paljon - tunnustan - ja edistän osaltani sitä muutosta, joka on näkyvillä kaikkialla. Kuten varhaisessa keväässä tai toisin sanoen olemattomassa talvessa. No, kynttilänjalkoja on kuitenkin kotiutunut, sekä postitse että kivijalkamyymälästä. Kuvissa esiintyvä koivuvanerinen kynttelikkö on taitavan Jasmiinan designia. Eikö oo huippu. Ja mikä parasta. Kruunukynttilät istuvat kuin valetut alumiinisille alustoillensa, perfecto. Tykkään. Voi vanerirakkaus. Kynttelikkö sopii vaneripöydälle kuin se eräs kulunut vertauskuva nenästä ja päästä. Mainiosti.