sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Palmusunnuntai




Kävin eilen kaupassa kahmimassa suklaapalleroita ja lakupötköjä mukaani. Tämän päivän virpojille. Joita ei tullut. Ainuttakaan. Vaikka nousin aikaisin ja odotin ovikellon pärähdystä. Turhaan. Ikkunasta sentään näkyi aika seurue ratsailla, pikkunoidat värikkäine oksineen ja leveine hymyineen. 

Tämä on ollut kiireetön päivä. Palmusunnuntai. Talon ainoa kello, kun puhelinta ei lasketa, on sentään siirretty kesäaikaan. Päivä alkoi synkkänä, mutta sitten. Aurinko puhkaisi reiän aikamoiseen pilviverhoon. Jolloin minä pyyhin pölyt kameran päältä ja räpsäisin pari kuvaa. Se tuntui kivalta. Pidellä kameraa. Eikä aina vain puhelinta. Jonka kameran suljinääntä ei saa edes pois. Tai saa, jos laittaa puhelimen äänettömälle, mutta silloinkin tarkennusääni sanoo hirveitä. Aika älykästä, joo. 

Täällä tapahtui hiljattain kummia. Pakastin meni pois päältä, silleen ihan naps vaan off-asentoon. Ties kuinka monta päivää olikaan ollut pois päältä, kunnes huomasin. No, voit kuvitella miten kävi marjoille ja muille. Katastrofihan siitä meinasi tulla. Kirpaisi. Muut kuten lihat oli pakko survoa roskiin, mutta marjat heitin toiseen pakkaseen. Pihi kun olen. Jäätymään uudelleen. Nyt olen niitä sieltä varovasti testaillut milloin mitenkin. Eihän ne häävin näköisiä ole. Yhtä mössöä vain. Ja vitamiinit hukassa. Makukin. Ehkä nekin saa tuomion tässä joku päivä. Onneksi satokausi siintää edessä.