sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Jouluko komerossa

Meikä vietti eilisen päivän komeroissa. Olin aika epätoivoinen. Tavaraa pursus. Ja niin väärillä paikoilla. Komeroissa olo oli aikaa vievää puuhaa. Mutta tuloksellista. Ei, en vietä jouluani komerossa. Siksi en siivonnut. Vain oman mielenrauhani vuoksi. Ajattelin siivouksen vastapainoksi istua illan kynttilän lomassa joulumusiikin äärellä (ja suklaan - sanomattakin selvää). Liikaa toivottu.

Tavaroita siirrellessäni paikasta aa paikkaan bee tein löydön. Olin unohtanut jotain tärkeää. Valmistaa pikkulikan mekon. Joka pitäisi olla jo paketissa. Ei auttanut ku nostaa ompelukone pöydälle saunan jälkeen ja hurauttaa mekko valmiiks. Nyt se on paketissa ja huomen perillä. Tilaajalla oli suuri luotto meikäläiseen ku lätkäytti aikoinaan rahat pöydälle ja pyys toimittamaan perille. No, viel se kerkee ja oon luoton arvoinen. Kröhöm ja heh heh.






Eiks mul oo makee kaulus? Ovelasti käytetty printtiä hyväksi.


Muistakaa että ARVONTA loppuu tänään kaksneljä reikä reikä. Viel ehtii osallistua, jos kiinnostaa. Ja te jo osallistuneet, tulkaa het huomisaamuna kurkkiin tänne josko onni olisi suosinut. Tahtoisin saada paketit huomenna postiin, jotta ne olisi Sinulla perillä ennen joulua. Eiks jee!

Ja tervetuloa uudet ihanaiset lukijat!


13 kommenttia:

  1. Onpa hieno mekko!

    Huh, minä yritin työntää ompelukonetta takaisin vaatehuoneeseen (korjasin itsenäisyyspäivänä huonosti lyhentämäni miehen housut) ja se ei meinannut mahtua. Joten kaappiinpa pitäisi minunkin muuttaa. Mutta hei, konttasin polvilani rätin kanssa ja etsin lattialta tahroja, sitten hinkkasin keittiön kaappien ovia, sekä kodin väliovia ja vielä muutakin. Olen niin ylpeä:D

    VastaaPoista
  2. Kiitosta.

    Kyllä sun sietääkin olla ylpeä! Hienoa. Muistitko listat ottaa hammasharjalla? Ehe ehe.

    VastaaPoista
  3. Tosi hieno mekko! Jos oisin pikkunen nii haluaisin ehottomasti tuommosen. :)

    Nuabur

    VastaaPoista
  4. Ihana mekko! Ja kaulus on nerokas. Voisin ottaa itselle samanlaisen..

    VastaaPoista
  5. heheeh, harjasin listoja lattiaharjalla ja pyyhkäisin ohi kontatessani sillä rätillä:D aijai, kylläpä Kiki on ollut tomerana. mutta vaatehuoneen ovi ei meinannut mennä kiinni kun se kamala tavarakasa heilahti kun tungin sitä ompelukonetta sinne.

    VastaaPoista
  6. Kiitokset kehuista! Mäkin tahtoisin tollasen mekon. Tarttis varmaan vinkata Finlaysonille josko suurentaisivat omppua, jotta saatais aikuisten koossa samalla idiksellä.

    Kiki on kyllä tomerana ollu. Mut muistaakseni omistatte teippejä, jos ovi ei pysy kii, teippaa se ja avaa vasta uunna vuonna. Tai nii joo, kaippa sitä tarttee vaatteitakin viel tänä vanhana vuonna. Eli huono idis!

    VastaaPoista
  7. oih mikä mekko, itsellä omppulakanat, mut mekkona vois olla aika nice :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Henna. Oi, olisinpa onnellinen samaisista lakanoista. Oon omppukangasta tuhonnut aikasemmin tänne, pallukkarahiin: http://luonteenlaatuinen.blogspot.com/2011/09/terapiaa.html

    VastaaPoista
  9. Aivan mahti mekko! Justee nyt kun on vähen mekkokriisi, niin näkee tällääse. Optinen IHANUUS! Juu-u!

    VastaaPoista
  10. Voihan Oiviseni, kiitos mahtailevista sanoista. ; Voin ommella kyllä sullekin, ni jo loppuu kriiseilyt ja kaikki. Joo.

    VastaaPoista
  11. JOOKO?
    Minu kokoo? 36?
    Olispasselis ihanuta!
    Joo. Eiku JEE.
    Eemail?
    Löytyv minu proffiilista, sovitaan jottas milläs lähtis! :)

    Ihuna!

    VastaaPoista
  12. Jos mekkoloisella oisi kiirusta, ni joudun toki kieltäytymään pikaisesta toimituksesta. Vastaanpa sulle sähkikseen, josko ja mitä jne.

    VastaaPoista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)