Nyt niitä sitten alkoi tulla.
Joulukortteja.
Pinoittainvinoittain.
Vähän riipaisee, etten itse lähettänyt.
Ja näin paljon saan.
Ai tuokin muistaa mua vielä.
Ja tuo.
Itku tuli viimeistään, kun sain cd:n,
joka äänitetty kotikirkossani,
isoveljen perheen toimesta.
Ei sitä voi itkemättä kuunnella.
Että osaavatkin.
Laulaa.
Ja soittaa.
Tänä jouluna lahjoja käärin vain kummilapsilleni, joita on enemmän kuin puoli tusinaa, mutta hipun verran vähemmän kuin täystusina. Niin, ja käärin mä viel kaksi muutakin. Joista toinen jäi kököttämään oven pieleen, kun toiset paketit vein postiin. O-ou. Tänään en jaksanut enää jonottaa postissa, joten vien sen yhden suoraan perille. Joskus. Paketin saaja tietää, että olen välillä aika huonomuistinen, saamatonkin.
Isosisko näytti tietä. Josko minäkin ensi vuonna. Antaisin vuohia ja lehmiä. Ymmärtäisivätkö lapsetkin, mistä on kyse? Että lehmä kehitysmaassa tarkoittaa uutta elämää, ravintoa. Paljon tärkeämpää, kuin kasvattaa ennestään suuria legovuoria ja joka nurkkia kuormittavia hello kitty- tavaroita. Eiks jee. Kyllä kummilapseni tajuisivat. Merkityksen. Testaan sen vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)