keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Luopumisen tuska

Ihan kohta tulee ruokapöydän ja tuolien hakija. 
Kauan olen odottanut, että saisin nämä pois ja tilalle jotain, hmm, en tiedä mitä. Eilen puhelimessa eräs huolehti, että miksi sä laitat ne pois jos uudesta ei tietoakaan. Niin, en yhtään tiedä. Tai taidanpa tietää. Koska asiahan on näin, että jos ei pistä tuumasta toimeen, ei mitään tapahdukaan. Koskaan. Ja vaikka just nyt ei olekaan kukkaro tursuavia seteleitä pullollaan, niin millonka sitten. Ei koskaan. 

Mutta ihan kohta on kesäloma ja mä käyn ostaa värkit. Ja teen sen. Pöydän kannen. Jalat tulkoon täältä

Vaikkakin ihan täsä meinas iskeä paniikki, kun kesävieras on tulossa, että missä me sit syödään. Vissiin ulkona joka päivä. Tai risti-istunnassa lattialla. Eipähän tule syötyä nii pal. 

Ja sit ku mä menin ja otin kuvat viimosen kerran tosta ruokailutilasta, ni vähän iski paniikin lisäksi myös haikeus. Jota kai voisi käsitellä asiana luopumisen tuska. Niin hyvä pöytä ja tuolit. Niin monenlaista niiden äärellä koettu. No mutta hyvänen aika ja kaikkea kanssa, tunteet pöydän alle tai ei enää sinnekään. Huonekaluthan lähtevät niinkin kauas, ku pikkusysterille. Tuolit saavat tuntea tutun ja leveän takamukseni siis useinkin. Että näin.  






20 kommenttia:

  1. Ois kai ne meillekin kelvanneet:))
    t.ei vaiskaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jaa, ai teille vai. :) tiiän kyllä keille. ei vaiskaan, en yhtään oo kärryillä.

      Poista
  2. epäolennaisuuksia:
    tuo laukku on varmaan mulle tulossa? :)
    -keira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä varppiin, ku ei oo tuolin karmiakaan missä roikkua.
      eikookki hieno. laivalta, puoleen hintaan.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. oon niin samaa mieltä. että tulee hiano!
      kävi just manselaisia (sanasta hiAno tuli mieleen) kylässä, joilla kotopuolessa juurikin samanmoinen pöytä. sain nimittäin aika vinkkejä pöydän tekoon. jee. ja juu, heti tuli ikävä ruokailuryhmää. sohvalla kahvittelu, hmm, on ihan hauskaa. :D

      Poista
    2. Kiitos M! Olipa mukava nähdä sua piitkästä aikaa ja rupatella ajan kanssa. Pahoittelut alkuyön unien varastamisesta.

      Ja sohvalla kahvittelu ON hauskaa. :-)

      Piipahda joskus vastavierailulla!

      Poista
    3. Kiitos teille. Oli ilo nähdä ja huomata, että vaikka aika juoksee, me ihmiset pysymme kutakuinkin samanlaisina. Pahoitteluihin ei aihetta. Minä illan virkku aamun torkku pääsin aamulla ylös kutakuinkin oikeaan aikaan, parin torkutuksen voimin. :)

      No juu, mutta jospa ens kerralla olis se "huikee" pöytäkin minkä äärellä sopis kahvitella ja rupatella. Aina yön tunneille saakka.

      Takuulla!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. :)
      saanks mä kysyä, tunnenko mä sut?
      ei sillä että tarvis tuntea, mutta sattuupahan muutamia miia-nimisiä tyyppejä tulemaan mieleen. yks niistä? ü ois vaan niin mukava tietää.

      Poista
  5. Ja ajatella, että systerisi saa sen pöytäpiirroksenkin kaupan päälle. -ee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jo aika hyvin kulunut, joten älä siitä huolehdi. :)

      Poista
  6. Tää kommenttilaatikko on jännä. Tuttuja, ei tuttuja, ketä lie - pisti naurattamaan :) Uudesta pöydästä tulee hieno!! Mutta tunnistan luopumisen tuskan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on niin jännä. Ja vähän pelottavakin, koko blogi. Ei koskaan tiedä kuka lukee, mitä lukee. Välillä pohdin, ettei tässä ole lainkaan mitään järkeä. Mutta milläpä mitään järkeä olisi. Niin, ei millään.

      Toivonpa toivon, että tulisi hieno ja hyväkin käytössä. Mä en oikeastaan tajua, että miksi aikoinaan lähdin tuota ruokailuryhmää poistamaan kotini esineistöstä. Koska se on niin hyvä kokonaisuus. Kun tuli tehtyä päätös, että haluan uuden, se vain kummitteli päässä. Ja sellainen kummitushan on saatava pois päiviltään. Tokitoki. Ja uutta tilalle. Voi tätä ekologista ajatteluminääni.

      Poista
  7. näkisitpä. unohdin ne ruuvit sun luo. täällä syödään siis japanilaisittain :)

    mutta kiitos tästä kokonaisuudesta :) ehkä pian jaetaan taas ajatuksia tämän pöydän ääressä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oo vaa hyvä.
      ..ja auts, levennetään niitä. :)

      Poista
  8. Jostain joskus luin, että ne tavarat, jotka aiheuttaa eniten huokailuja ja luopumisentuskailuja, pitäisi ehdottomasti hävittää ja kadottaa.
    Olet siis oikeille raiteilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no onpa hauska kuulla.
      jatkan raiteilla keikkumista tavaroiden suhteen siis. :)

      Poista
  9. Hei, nyt vasta heräsin;). Kuulostaa erittäin hyvältä tuo jatkosuunnitelma. Laitappa sitten kuvia uudesta ryhmästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan kyllä, jahka pöydän kansi valmistuu ja kotiutuu kera jalkojen. Tuolit hakusessa. Tahtoisin Tapiovaaran Fanettit. Melkein olin jo sellaiset saamassa, mutta toinen ostaja oli nopeampi. Vieläkin riepoo.

      Poista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)