sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Matto on tullut kotiin









Kerrattain oli mahdottomassa hukkapiilossa lahjakortti, jonka avulla suunnittelin villamaton ostoa. No se kortti löytyi tietty erittäin yksinkertaisesta paikasta ja meikäläinen lähti ostoksille. Mutta aloitti jahkailun. Ostaako tämä vaiko tämä. Vaiko siksakkia vai jopa nukkaista. Siinä ees taas sutatessa kauppojen väliä, hahmottui verkkokalvoilleni vuokrakotini lattiamatsku ja sisustuksen pitkäikäisyysfunktioni, joten vielä kerran suttasin ystävällisten avustajieni kera Kodin Anttilaan ja nakkasin olalleni Pandora-käärön. Hymyillen. 

Miten hassua, että kyseinen maton reuhka on viime vuonna valittu Divaanin Vuoden parhaaksi blogihitiksi. En tiennyt sitä. Niin pal mä oon mukana ajassa. 

No, eilen illalla inspiroiduin luuttuamaan uudella mopilla (enää ikinä osta muuta kuin Siniä) koko talon  ja heitin maton lattialle, sohvan eteen. Matossa viehättää graafinen ilme ja kaksipuolisuus. Kyllä se mun mielestä on komiakin. Jalanpohjatkin pitävät. Vaikka kesää kohti mennäänkin hurjaa kyytiä. Sohvalla läppäri sylissä röhnöttäessäni havaitsin silmäkulmissani pientä värähtelyä, vähän isompaakin. Huij. Täytyy ilmeisesti vaihtaa kone ihan vaikka sille kuuluvalle paikalle, kuten työpöydälle, jotta silmätkin kiittäisivät.  

Tekisi mieli päästä eroon noista mustavalkoisista nojatuolista. Kiinnostuneita? Ihan vähän on ruvennut taas kutkuttamaan ajatus Kolasta, keinuvaisesta tuolista keltaisine jalkoineen. Saattaa olla, että ostan. Kun rikastun. Se on just typerää, kun hankkii yhden kauan himoitun ja tarvitun tuotteen, niin kappas, heti alkaa tekemään toista mieli. Ihmismieli on kumma. Ja materialistinen. 

Niin, ja se lahjakortti jäi käyttämättä. Se oli sinikeltaiseen. Ystävä lupasi jelppiä ja lunastaa sen omakseen. Itse en keksinyt kortille enää mattolöydön jälkeen käyttöä. Ainakaan järkevää sellaista. 

Meikäläinen on muuten tarttunut itseä niskasta kiinni ja mennyt instagramiin. Ihan kaikki ei mulle siellä ole vielä auennut, mutta jospa vanhoilla päivillä vielä kerkeisi oppia. Instan salat. Mä niin toivon, että juuri huollosta tullut puhelin toimii jatkossa moitteettomasti ja huoltoon unohtunut laturikin kotiutuisi het´ ja piakkoin postin välityksellä. Muuten. Olen taas ilman luuria. Eikä instasta ole iloa. Muustakaan. 

ps. Älkää sanoko, että matto on liian pieni. 

16 kommenttia:

  1. Matto näyttää tosi hyvältä! Ei lainkaan liian pieneltä. Minäkin ostin tämän maton, mutta palautin, koska miehen mielestä kuvio "nousi ilmaan". Vähän ikävä tunne, etenkin jos matto on telkkarin ja sohvan välissä. Siksipä meille kotiutui siksakki. :) Hieno on tämä pandora!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva kuulla, ettei tullut hutiostos. Vähän kyl arvelutti, kun tuohon heitin sen. Olkkarissa on kuitenkin hurjasti neliötilaa ja vain yksi matto. Täytynee harkita. Jotain muutakin. Se sun siksak, oli yks vaihtoehto. Son ihana kans! Mun matolla on kyl miehesi kuvaamia oireita. Apua. Mä istun sen päälle, ni ei "nouse".

      Poista
  2. Tätä mattoa olen minäkin kuolannut ja tosi hyvältähän se näyttää! Mulle tuo Insta on vielä täysin samoamaton maasto, ei ole siihen pelejä ja vehkeitä niin sanotusti. Pystyyköhän mun puhelimella edes lähettämään "multimediaviestejä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit tulla testaamaan sopiiko villalle kuola, hih. Ei muuta kuin ostoksille. :D
      Mulla oli jokin aika sama homma, ettei kapula käynyt kuin soittamiseen ja viestin näpytykseen, mutta sitten mää ostin älyä ja loput taidat tietääkin. Että se äly vaati hoitohuoltoa ja pian. Nyt se on takas. Ja mä instaan. Harjoittelen ainakin.

      Poista
  3. No sehän soppii sulle, tuo matto, ja soppeli on kooltaankin. -ee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, kiitosta. Kyllä se on enempi mua kuin se ikean keltavalkoinen olisi ollut.
      Teillä toimii netti?!

      Poista
  4. Se sopii tuohon, kun nenä päähän :) Hyvä valinta! Mä tykkään, kun ei ole hapsuja päissä.

    Ai säkin Instaan. Mäkin. Viime viikolla. Yhtään kuvaa en ole vielä ladannut, mutta on tämä kai jo jonkinlainen periksiantaminen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Laura, myöhän tykätään tästä, hokasin hiljattain. :D

      Mä kerkesin laittaa instan ennen luurin hajoamita, joten nyt taas -harjoittelua. Kivaahan siellä on roikkua!

      Poista
  5. Hyvältä näyttää. Tätä mattoa olen itsekin ihastellut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks, kyllä toi on. Ihana. Sopisi valkoiselle lattialle, huokaus / haave. ü

      Poista
  6. On se komia! Pian nähdään, ihan parasta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vois olla sulle patja. Mut oo sit nätisti. Ku se on kuitenkin uus. Hih. :D :D

      Mä niin odotan. Tervetuloa. ♥

      Poista
    2. Ei matto ollutkaan makuupaikkani, vaan ihan patjalla sain köllötellä. :) Kiitos ihanasta viikonlopusta! <3

      Poista
    3. Hih, eihän tohon ketään raski laittaa unille. Hyvä kun raskii hipsiä varpaillaan. ;)
      Kiitos ♥

      Poista
  7. Voi mä olisin kiinnostunu noista tuoleista! Mutta ei sovi mun tyyliin. Ja ovat aivan liian kaukana. Ja mitäs vielä :)
    -Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, mun vieraat ihmetteli, miksi hankkiutuisin noista eroon, missä hyö sen jälkeen istuisivat. No onhan mulla. Lattialla tilaa. Ja paljon tyynyjä.
      Että katsotaan, tuleeko kauppoja jonkun kaa. :)

      Poista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)