Haussa Tarmo

Tarmo on poissa. 
Ostan, jos jollain ylimääräistä. 
Ja säilön talteen. 
Kuten aioin/aion ompuillekin. 

Pinnat ovat tallessa

Rompemarkkinoilla on oltu. 

Ylitti kyllä odotukset, jotka koitin asettaa hiljaa mielessäni varsin vähäiseksi, jotta välttyisin pettymyksiltä. Kunhan vaan puhuin, josko ne tuolit löytyisivät. Neliapilan voimin. 

Sieltä tuhansien astioiden ja auton muttereiden seasta, puhumattakaan siitä ihmisvilinästä, kiikaroitsin, josko ne sittenkin löytyisivät. Kävelin ja tutkin. Unohdinkin asian tehdessäni muita, aikamoisia, löytöjä, kunnes äkkiarvaamatta vihreän värikalvon ohi pisti jotain tuttua ja niin etsittyä. Zoomasin linssini kohdetta kohti. Ja pian hivelin jo niitä. Fanetteja. Ostin kaksi. Ei nitise, ei natise. Ihan vähän vaan. Loput kaksi tulevat myöhemmin. Det är jag mycket glad över, sanon ma. 

Maalikauppaan olisi asiaa.  

Voi Ilmari. 

Kiitos Fanetteista. 

Apila

Nappasin töistä tullessani sinne tänne rehottavalta pihamaaltani neliapilan. Ihan vaan osui silmään. Taas. Tämä ei voi tietää ainakaan mitään huonoa. Josko viikonloppuna löytyisi joitain aarteita Suomen suurimmilta rompemarkkinoilta, Juthbackamarkkinoilta, jossa on kuulemma sellaset 800 näytteilleasettajaaa. Vaikkapa ne haussa olevat ruokapöydän tuolit. Olisi jo kiva käyttää komiaa pöytää. Silleen kunnolla. 

Sumussa

Yövuoroviikko valuu sumuna ohi sarveiskalvoni. 
Silti pidän tästä. 
Tekemättömyydestä. 
Saan vaan olla. 
Kotikin saa olla. 

Pölyt tanssivat ilta-auringossa. 

Tämän viikkoinen sumu triplaantui, tiedätte kyllä jo mistä. Jos et tiedä, skrollaa alas päin ja lue. 

Olla tavoittamattomissa

Vähän hiertää tää elo ja olo, ilman toimivaa puhelinta. Kyllä se on niin, että tänä päivänä sä et vaan pärjää ilman luuria. Et. Muutamia omakohtaisia kokemuksia, pieniä kylläkin, mutta juurikin sitä arkea ja mihin sitä puhelinta usein tarvitsisi, puhumattakaan kuulumisten vaihdosta. Löysin netistä kauan haikailemani tuolit, mutta auts, en voi soittaa, joten menevät sille, jolla on puhelinasiat kunnossa. Hiustenleikkuuajan hoiti armas isosisko. Mamma on hoitanut tätä operaattorirumbaa. Ja minä. Mitä minä teen. Nukun päivät. Illat roikun sähköpostissa. Yöt valvon töissä. En muuta. Niin, ja odotan Sitä koodia. Armoa Dna. 

Ansaitsen pakasteesta koluamani pullan. 

Kristallisen. 

Hikinen urakka

Kyllähän niitä neliöitä suoltaa vaikka unissaankin, mutta miten niiden lankan päiden päätteleminen ja neliöiden yhdistäminen tuottaakin noruvaa hikeä kainaloihini ja ärsytystä pääkoppaani. Aina sama juttu. Eikä allekirjoittanut koskaan opi. 

Saa tulla auttamaan. 

Myös toisenlaisessa hädässä. 

Puhelin tarvitsisi rajoituskoodin, jota on vaikea pikaisesti saada ilman puhelinsoittoa. Voi pinkkilaitos, voi voi. Sähköpostia odotellessa. 
Joten jos jollain asiaa, maili toimii. Kuitenkin. 

Huutelevat peikot

Maassa maan tavalla ja merellä omansa. 

Gracella oltiin. 
Oli hieno. 

Sokerihumalaähkyssä vieläkin. 

Hampaat eivät kiitä. 

Auts, vaikea sulkea korvansa kaapissa huutelevilta. 

Hiljaa siellä.