tiistai 6. syyskuuta 2011

Siskon kodissa

Mun siskolla on kaunis koti. Siellä on ilo olla.
Meillä on sama sisustustyyli. Rehellinen. Oikeita värejä.


Makkarin nurkkausta.


Mustavalkoista.


Marimekon pehmopupu, kait.


Me juteltiin paljon. Laidasta laitaan. Nukuttiin hyvin, niin hyvin, että sisko ei jaksanut herätä aamulenkille. Minä en tietenkään ajatellut edes lenkkiä, en edes hookoon sinistä.

Kierreltiin koko päivä kaupungilla. Lähinnä kirppareita. Voi että niitä olikin.
Tehtiin mainioita löytöjä. Yks löytö oli erityisen sykähdyttävä. Olen ettinyt sitä reilut kymmenen vuotta. Sisko sen löysi. Olin kateellinen, vaikka yritinkin toista näyttää. Mutta sisko olikin kultainen (onhan se aina) ja antoi mun ostaa sen. Jes. Odotus on päättynyt. Mä nukuin jo tämän löydön vieressä, lukemaan en vielä sitä ehtinyt. Kirjahan se tietty on. Madeleine Brent: Tuulentavoittelijan morsian.
Oih. Harvoin on näin tyytyväinen mieli. Löydettiin me astioitakin, kankaita, vuokia ja muitakin kirjoja. Halvalla.

Käytiin syömässä. Vatsat tulivat täyteen. Jälkiruoka jätettiin väliin. Vieläkin harmittaa.
Löydettiin pieniä sisustusliikkeitä. Silmäniloja. Ystävällistä palvelua.
Ostin ontelokudetta. Teen torkkupeiton. Lahjaksi.


Neulegrafiitti.


Mukava kaupunkipäivä. Toistetaan pian.
Jäi hyvä mieli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)