sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Näe punaista


Varoitus, postaus sisältää paljon kuvia. Paljon punaista. 








Kuva-arvoitus.
Neulotuista palloista yksi on ystäväni tekemä.
Mikä se on? 








Luulin, ettei minulla paljoa punaista. Kunnes aukaisin silmäni, vähän kaappejanikin. Ja näin punaista. Tiedän, että joku siellä ruudun toisella puolellakin näkee punaista. Punaista. Sillä negatiivisella merkityksellä. Mutta ei, en aio pahoitella aiheuttaessani mahdollista tuskaa sellaiselle henkilölle, joka näkee punaista näin marraskuussa vilahtaville jouluasioille. Meitä on moneen junaan. Niin se vaan on. 

Joku on ajoissa, joku laittaa joulun päivää ennen aattoa ja joku taas ei lainkaan. Sekin on ihan ookoo. Ettei laita joulua. Täysin ok. Kunnioitetaan toisiamme, myös tässä paljon puhutussa ja kovin ajankohtaisessa aiheessa. Joku tykkää vouhottaa joulusta, joku inhoaa jouluvouhottamista, mutta taas vouhoaa siitä, ettei tykkää toisten jouluvouhkaamisesta lainkka. Kummallista. Kukin eläköön just niin ku haluaa. Vouhottaa tai ei. Sillä sipuli. 

Itse en vietä joulua kotikolossani vaan matkaan hyvissä ajoin pohjoisemmaksi joulun rauhaan, kotikotiin. Joten on mukava laittaa tähän koloon jo etukäteen sellaista mistä tulee joulun tuntua ja sitä tunnelmaa. Ai että. Se ei tarvitse olla joulukoriste, sellainen perinteinen. Se voi olla väri, pinta, maku tai tuoksu. Mikä kellekin. Mutta kyllä, minulle punaisesta tuli mieleen kuukauden päästä oleva joulu. Aah. Se on tosiaan kuukauden päässä. Miten mainiota. 

Näittekö punaista. 

Nyt voisin vihdoin ja viimein siivota kaatuneet glögit lattialta sekä varpaiden välistä. Jep, vähän lipesi nähdessäni niin pal punaista. Niin ja en malta olla suosittelematta Annasin appelsiinipipareita. Ihan supereita. Voi kylläkin olla, että olen aikaisemminkin maininnut näistä. Sen verta ovat heikentäneet muistia, kun niin hyvälle ovat maistuneet. Nyt punaiset jäljet lattialta ynnä kaapin ovista pois. Son moro. 

12 kommenttia:

  1. Ihania yksityiskohtia! Ja nuo emaliset kupit, söpöjä! Punaista, kyllähän sitä pitää olla. Edes hitusen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, edes pikkasen. Mutta oispa kaunista tehdä joskus myös täysin valkoinen joulu. Sitten omaan kotiin. Haaveita riittää. ;)
      Emaliset kupit ovat meinanneet lähteä useasti jo kirpuille, mutta en ole kuitenkaan loppupeleissä raaskinut, somathan ne ovat. :)

      Poista
  2. Aivan ihania punaisia juttuja! Kauniita kuvia! Nuo neulotut pallot on huippuja! Ja olen niin samaa mieltä kanssasi siitä, että jokainen saa joulun kanssa taplata tyylillään; ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa ottaa tai olla ottamatta joulu vastaan♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi. Neulotut pallot on kivoi, eivätkä niin jouluisia, etteikö kelpaisi koko talveksi koristeiksi. Suosittelen neulomista, ohjeita kyllä löytyy. ü
      Juurikin näin, ei yhtä ainoata tapaa. Kiva, että oot samaa mieltä, tuli vähän morkkis, että kirjoitinko liian räyheästi, glup.

      Poista
  3. Enpä olisi minäkään uskonut, että sinulta noin paljon punaista löytyy kaappien kätköistä. Veikkaankin, että juuri tuo puna-valkoinen pallo on ystäväsi neuloma. Ei kai sinun nyt punaista lankaa tulisi hankittua! Meilläkin vähän jo joulua kotona. Lapset nauttivat. Nyt porisevat peuranluut kattiloissa... ja tuoksu - ah, ei niin jouluinen mutta herkullinen. Täällä maalla on niin hauska, kun yht'äkkiä saattaa joku ystävällinen ukkeli ilmestyä ovensuuhun ja tarjota peuranluita lihaliemipohjaksi. -ee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä itsekään ollut uskoa silmiäni. Kaikenlisäksi useimmat esineistä olivat jo esillä (tajusin myöhemmin), eivätkä kaapin kätköissä. Olivatpa vaan niin naamioituneet omille paikoilleen taitavasti muiden seuraan, ettei niitä edes punaisiksi osannut sanoa, saati jouluisiksi. :) Oikein veikattu ja ei, sen väristä lankaa en tosissaankaan taida omistaa, hih. :) Täytys päästä teidän joulua kurkkimaan joku päivä. Voi meitä maalaisia. Aika mainio ukkeli peuranluineen ja vielä mainiompi sinä, että oikeasti keität niistä lihalientä, huh. Jos mun ovelle koputettais ja tuotais sellaisia luita, kysyisin varmaan, että oisko mieluummin sarvet seinälle naulakoksi. Luista voisi ehkä veistää koruja, eikai?

      Poista
  4. Ihania yksityiskohtia ja kauniita kuvia! Jotenkin se punainen aina loppusyksystä sisälle hiipii, vaikkei varsinaisesti "punaista joulua" viettäisikään. Mäkin tässä päätä käännellessäni näen vaikka mitä (ehkä sitä myös kiinnittää siihen punaiseen enemmän huomiota nyt - esim. hapankorppupaketti jota katson, lienee saman värinen ympäri vuoden ;D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra!
      Juuri sitä se olikin, että huomaa punaista kaikkialla. Ja siitä tulee mieleen joulu. Varsinkin, kun kokoaa punaiset tavarat yhteen läjään. :)

      Poista
  5. Kaunista on punainenkin. Huikea tuo sinun uusi pöytäliinasi, tykkään <3.

    Pitäisiköhän minunkin joulun ajaksi vaihtaa makuuhuoneen mustakeltainen mustapunaiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos liinakehuista. Irtos niin halvalla, että piti ostaa ja ommella käyttöön. Mäkin ♥.

      Tee se. Ma tahtoisin jouluverhot. Oisko sulla lainata?

      Poista
  6. Näin juuri sopivasti punaista! Vaalea puu, punainen, valkoinen ja ripaus mustaa, mie tykkään ainaski!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, ettei liikaa. :)
      Kukakohan on muuten joskus aikoina vanhoina joulun väriksi keksinynnä punaisen?

      Poista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)