Valon määrä sai minut vuokraamaan tämän asunnon. Kyllä se vähän hirvittikin. Yövuorojen jälkeisten unien suhteen. Saisiko nukuttua. Ikkunoitakaan en haluisi verhoilla peittää. Kokonaan.
Voin kertoa. Nukkunut olen mainiosti. Kylkeä kääntäen. Mistään mitään tietäen. Ilman silmälappuja.
Ja mikä parasta. Tätä valoa eivät peitä talot, eivät kiviset eivätkä puiset. Korkeat männyt ovat silmieni ilo. Tottahan ne vähän tuovat helpotustakin. Eivät päästä kaikkea auringonvaloa lävitsensä. Siivilöivät. Kesällä varmasti kiitän teitä mäntyhyt armahat. Paahde muuten olisi armoton. Näin luulen.
Ensimmäinen kuva on todistusaineistoa, että tähdet saivat häätökäskyn kuten sininen boordikin. Näin ollen seinä sai kuin saikin mustaa maalia pintaansa. Mahtavaa. Riemuitsen joka kerta, kun näen tämän näyn. Vielä kun saisi jonkun asentamaan lampun kattoon. Ja julisteet seinälle. Tekemään maton lattialle. Jne. Lista on pitkä. Kaikkea ilman pärjään. Hyvinkin.
Valo valaisee joka tapauksessa.
- Vernon Howard -
Ja lumi. Jota tuli yön aikana reilunlaisesti.
Eilen ehdin jo hihkua kuinka sitä ei ole enää nimeksikään.
Ja het tilanne heitti kärrynpyörää.
Reipas kolmeviikkoa sitten tarvoin reisiäni myöten lumessa, jotta pääsin tutustumaan tähän asuntooni. Oli niin pal kauhiasti lunta. Eilen sitä oli muutamia senttejä. Ja vihreää ruohoa paljon näkyvissä. Ja haravoitavaa.
No, aamulla töistä tullessa piti ihan tarttua lapion varteen. Eipähän sekään saanut seistä täysin tyhjänpanttina. Mites se menikään, uusi lumi vanhan surma. Vai kuinka. Sitä huomaa olevansa vanha kun alkaa miettimään asioita sananlaskuin. Kauhistus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)