Sen seitsemän sorttia

Joo. Mä sain jo toisen tunnustuksen. Hurjaa. Mukavaa.

Mun ihana blogituttavuus sen kauniisti ojensi. Mulle. Kiitos Niina Oiville. Oot <3 Käykääs tekin kurkkii millasta juttuu My järnvägsstationissa on. Vaikututte itekkin! Ei oo toista yhtä Oiv(a)illista. Ei.

Koska mä sain tunnustuksen, se vissiin velvoittaa johkin. Mun tarttis avautuu ittestäni ihan seittämän asian eestä. Teille. En tahtoisi. Mut käsky mikä käsky. Ajattelin kertoa pakkomielteistäni. Hui, löytyykö niitä niinkin paljon kuin seittämän. Katotaas.

No nii, seittämän salaisuutta ittestäni. Pakkomielteistäni. 

Mun tarttee limpata aina ku oon altaan äärellä, vaiks sitten vaan kävisin pesemässä kätöseni. Joskus hävettää ku yleisis vessois tulee limpattua ja sit joku hieno rouva kattoo peilin kautta. Auts. Muuten en limpi.

Toinenkin pakkomielteeni liittyy vessan altaaseen, tarkemmin sanottuna hanaan. Olin sit abcin tahi ravintolan taikkapa vieraan vessas, ni mulla on tapana pestä se hana. Kiillottaa. Yäk, ku ne on monasti likaisia. Roiskeisia. Täytyyhän niistä peilikuva sentäs näkyä.

Ja jotta vessasta ei poistuta liian aikaisten, ni mulla on traditiona laskea kyseisen paikan kaakelit. Siin istuessa. Järjestelmällisesti. Kauhee homma. Ensin vaakaan ja sit pystyyn. Silti en osais sanoo hetken päästä paljoks niitä oli. Edes kotonakotona. Vaikka ne on tullut laskettua tuhansia kertoja. Varmastikkin.

Sitten tienviitat. Mun tyyli on mielikuvakirjoittaa ne uusiks. On muutes hyvä ajanviete autoillessa. Tienviitathan ovat pölkkykirjaimilla kirjoitetut. Ja hirveetä kui monesti pitää kynää nostaa. No, mä koetan sen saman kirjoittaa mahdollisimman vähin kynän nostoin. Mielessäni. Rasittavaa.

Autoillessa mä mielikuvajumppaan tai oikeammin lennän. Jokaisen katulampun kohdalla hyppään ja laskeudun alas tolppien puoles välis ja het nousen ilmaan jne. Ihan kuin Nalle Puhin Tikru. Sit viel ku tää tapahtuis oikeessa elämässä ees jotenkin sinnepäin ni ois aika makeeta. Että mä jumppaisin.

Kuva pöllästy täältä ja muokattu ite.

Silmälasit on mun päähänpinttymä. Ei, ei mul oo niitä eikä varmaan tule olemaankaan. Mut sellaset on usealla toisella. Ja voi ku niitä on monenlaisia. Hienoja ne on. Niitäkin mä piirrän. Ajatuksissani. Siin keskustellessa. Ihan pokkana. Mut mä en tiiä, osaisinko siirtää kakkulat paperille yhtä hienosti, ku osaan aivolohkoissani niitä työstää. Tarttis kokeilla.

Vimppa paljastamani pinttynyt tapani on tarkistaa laukusta useaan otteeseen että varmasti avaimet ovat siellä. Ja kännykkä. Vaikka justiin olisin molemmat sinne tipauttanut on silti tehtävä varmistustoiminto. Ja varmistustoiminnon varmistus.

Nymmä googlasin sanan pakkomielle. En mä ihan tästä puhunut. Ehken ihan oikeeta sanaa keksinyt tavoilleni. Mitä nää sit on. Kertokoon kuka tietää. Nää ei oo ahistavia juttuja. Tapoja vaan. Eikä kuiteskaan ihan aina tapahtuvia. Usein kuitenkin. :D

Dodii, tää tunnustus tarttis jakaa monelle. Oivin mukaan ihan viidelletoista blogistille. Mä oon nihkee näissä. Ehän mä tiiä ketä tätä lukee. Niin no lukijaks ilmoittautuneet sentäs ehken joskus. Tiiä häntä. Eli mun on hirmu vaikeeta heittää tää eteenpäin. Monella tää onkin jo käynyt. Mää vaan sitä että jos tahtoo tän ottaa multa vastaan saa kernaasti ottaa. Kysymättä erikseen lupaa. Oo vaan niin hyvä! Ku otit.

Kerro säkin sit tästä näin. Kiität blogistia jolta tunnustuksen sait. Kerro vuolaasti tai vähemmän vuolaasti sen seitsemän juttua itsestäsi, vaiks salaisuuksistasi. Ja vimpaksi sinun tulee jakaa tämä tunnustus viidelletoista. Helppoa. Luulis niin. Ha haa.

Tikusta asiaa

Oon ollut pimennossa. Kaks viikkoo. Paljon oon oppinut silti uutta. Kokenut. Yrittänyt asettua aloille. Etsiä asuntoa. Ei oo tärpännyt. Tahtois jo omaan. Avata vuoden säilössä olleet laatikot ja vähän uudemmatkin. Muutama viikko sitten pakatut. Lieneekö muistankaan mitä omistan. Aarteita.

Noh, lähin sit viikonlopuks sivistyksen pariin entiseen kotikaupunkiini. Turkkuseen. Hommasin tikun. Pääsin netin syövereihin. Ja elämä aukes. Mun kahen viikon uutispimentoni ja kaik muu pimentoni on päättynyt. Jee. Ja viis yövuoroo on kaheks viikoks ohi. Selvisin. Ihan hyvinkin. Wuhuu.

Että mää vaan sitä että moon hengisä. Ja kaik on hyvin. Nii vaik sitä kämppää ei oo viel löytynytkään.

Katkos

Joskus vaan ei tahdo pysyä omassa kelkassa matkassa. Silti tietää että kaikki on loistavasti tai ainakin järjestyy asianmukaisesti vaiks asiat lävähtääkin vasten kasvoja suht äkkiarvaamatta. Nopealla tempolla. Se on huikeeta. Kesken prinsessasynttäreitten voi tapahtua ihmeitä. Ja sitten jo pitää rientää pakkaamaan. Järjestettiin pikapikaa isäpapalle kuuskytävuotis synttärit. Ne oli tänään. Suku tavattiin ja minä hyvästelin. Voi niisk. Onneks junat kulkee. Jajaja puhelimet toimii. Huomenna, aamun valjetessa mun tarttee olla jo menossa kohti määränpäätä. Hyvä fiilis. Onnellinen.

Voi olla, että mulla ei oo hetkeen mahdollisuus nettiin. Jospa jonkinlaisen yhteyden onnistun saamaan joskus taas. Nyt vaan on vähän isompia asioita mietittävänä. Ja hankittavana. Kuten asunto. Ei suinkaan ostonen. Kuhan pääsis johki mörskään vuokralle. Jotta kauan ei tarvis asua toisten nurkissa.

Tää vaan tahtoo sanoa, että katkosta on ilmassa. Päivityksiin.

Mut hei, tahtoo viel toivottaa näin etukäteen

Onnellista Ystävänpäivää kaikille. Ootta ihania.

Aristoteles sen komeasti ilmaisi:

Ystävyys on kuin yksi sielu kahdessa ruumiissa.

Laav

Tällä viikolla ompelin pinon trikoopaitoja.

Tein muutakin keskeneräistä.

Osa paidoista jäi ilman neppareita. Pakkasin muuttolaatikoihin, jotta on taas niitä keskeneräisiä töitä mistä aloittaa seuraavassa osoitteessakin. Johan niistä jo liiaksi pääsinkin. Heh ja pah. Olipa muuten viime viikon haaste itselleni loisto juttu. Tuli tehtyä. Jälkikäteen voi todeta että mukavampi valmiit tuotteet ku keskeneräiset.

Pinon päällimmäiset koulukkaille.

Materia

Joskus toivon etten olisi kädentaitaja. Etenkin muuttolaatikoita pakatessa ja roudatessa asia konkretisoituu. Huoah. Mä en tiiä voiko kellään olla venelakat, spraypullot ja espressojauheet kiltisti vieretysten hyllyllä. Mulla on. Tai oli. Nyt ne on kiltisti banaanilaatikoissa. Vieretysten.

Kupulamppu

Kuu mollottaa taivaalla. Täys. Soli punanen. Muuttui keltaiseksi. Ihan valtava.

Tää naikkonen ei saa unta. Yleensä kuut tahi kuutamot mun unenlaatuun mitenkään vaikuta. Mutta jee. Nyt vaikuttaa. Sillä. Työkuviot menevät uusiksi. Siks en nuku. En malta. Muutan kuudensadan kilsan päähän. Ensin matkalaukun kera. Jännittää. Taas.

Onnellinen.

Sammutan valot. Kuu illan kupulamppu kirkastuu yötä kohti. - Risto Rasa -

Prinsessat sokerihumalassa

Olin prinsessasynttäreillä. Voi sitä riemua ja onnea.
Vaaleanpunaista ja valkoista. Ripaus kevään vihreää.
Kyllä meitä hemmoteltiin. Kaikella kauniilla. Maistuvalla.
Syötiin ittemme sokerihumalaan.
Voiko vastustaa jos tarjotaan kaikkee hyvää. Ei voi. Eikä tarvi.
Lopuks maistui nakki. Jääkaappikylmänä. Kaikille.

Kiitos seremoniamestarille. T. yks Prinsessoista

ps. Lapset eivät oikein ymmärtäneet, että kaikilla aikuisilla oli kamerat. Tai kyl ne hiffas kamerat. Mutta heidän ymmärryksensä ei riittänyt miksi otetaan satoja kymmeniä kuvia kakusta / kattauksesta. Prinsessoilla teki mieli jo herkkujen ääreen. Ihmekkös tuo.