Matkavirkkaus

Liikun paljon. En sellaista urheiluliikkumista vaan paikasta toiseen liikkumista, yleensä rautateitse. Yleensä perjantaina ja sunnuntaina. Nämä hetket pyhitän täst edes valkoisille tähdille. Helppoa matkatekemistä. Eikä paljoa paina matkalaukussa. Ja vain yksi silmukka purkautumisuhan alla kerralla. Josko tähtösiä olisi vuoden lopulla viisisataa sata, jotta viittisi alkaa tärkkäilemään niitä. Ja eräs nimeltä mainitsematon tavoite täyttyisi. Hiljaa hyvää tulee. 

Kysykää vuoden lopussa, että onko näitä enemmän kuin (nykyiset) kaksikymmentä. Onneksi ette muista. 

Ohje muokattu oman mielen mukaiseksi jostain Wsoy:n Käden taidot kirjasta. Saa käyttää, mut ei oo pakko. ;)

Rosvo

Viikonloppu oli hyvä. Sopivasti sosiaalisuutta, shoppailua ja saunaa. Sain auton jokski aikaa lainaa. Oli kova pyry. 

Maailmani järkkyi kotiin ajellessani, kun äkkiarvaamatta tienposkesta pisti esiin lukossa oleva pyöräni, hyljättynä. Lumi paljasti isokenkäisen käyneen ikkunani alla varkaissa, mutta kappas, ei ollutkaan honannut, kiirekkö lie tullut, että takakumi on täysin tyhjä ellei jopa rikki. Oli reppana kantanut siihen asti ja sit tullut sellainen järkytys hällekki. Onneks. Jos on pyörän omistaja laiska käyttämään pyörän pumppua niin onpa rosvokin. Jes.  

Jos joskus hairahdutte einesosastolle, jota tuskin tapahtuu, voin suositella tätä. Sairaan hyvää, aivan kuin kotona tehtyä, paitsi parempaa. Ja yhdestä annoksesta jää sellainen tunne, että voi ku olisi ollut enemmän.  

Ahkeraa viikkoa. 

Maistuva uni

Se on viikonloppu. Ajattelin, etten nukkuisi, vaan menisin päivän samoilla silmillä. Hetken puuhailtuani alkaa kuitenkin silmäluomet uhkaavasti tehdä edestakaista liikettä. Varmaan jumppaavat, mokomat. Paitsi eivät jaksa palautua lähtöasemiin. On muutes aika nautinto köllähtää petiin ja tajuta, että toiset aloittelevat päivän askareitaan. Ja meikä vaan uinailee. Hö, nyt se jo maistuu, mä meen ny. Koitan herätä junan kyytiin jossain vaiheessa. 

Reipasta viikonloppua. 

Se on tammikuun vika. 

Kehystetty käärepapru

Eräässä tunnetussa vaatetus- ja sisustusalan yrityksessä kääritään tänä päivänä astiat sen verta kivan oloiselle silkkipaprulle, ettänotta se tahtoi kehyksiin. Sisko laittoi. Ja minä tykkään. 

Että käy ostoksilla. Ja pyydä yks papru rullalle. Ainakin pohjoisessa antavat. Ja ovat ystävällisiä. 

On muutes hauskoja tekstejä. Joka päivälle uutta hymyä. 

" Runoja, aforismeja ja muita hyvän elämän reseptejä kaikilta maailman kolkilta, kaikenlaisilta ihmisiltä." Erään Armin kunniaksi. Tsekkaa täältä. 

"Riittävä yöuni. 

Positiivinen 

elämänasenne ja 

vettä pitkin päivää." 

"Älä tee liikaa suunnitelmia."

Merkkarit

Hengenvaarallisiksi luokitellut mustan puhuvat karkit tulevat takaisin alkuperäisellä reseptillään. En löytänyt pussia vielä kauppareissultani. Olisinpa ostanut jemmaan. Jotteivät vallan loppuisi. Kuitenkin rupeavat fiilistelemään he, joidenka lapsuudessa nämä hävisivät hyllyiltä jos toisilta, niin, paitsi irtsareista. 

Me käytiin ostaa merkkareita Unionilta, pennillä tai kahella.  

Jep, kuva vanha. Eikä merkkaria nähnytkään. 

Kaksineljä

Päivän teemana kaksi ja neljä. Onhan nyt 24. päivä tammikuuta, haa, on kuulkaas viikon päästä tammikuun viimeinen menossa ja useiden tyyppien haikailema helmikuukukkuruu kurkkimassa. 

Kalenteri alkaa täyttyä menoista ja tuloista. 

Alkuvuoden synttäreistä. Muita en muista, tai en jaksa vielä muistaa.  Neljävuotiaan synttärit olin tuosta vaan merkannut päivän myöhemmäksi kuin todellisuudessa juhlapäivä piti oleman, onneksi kortti meni perille oikeana päivänä, vahingossa. 

Mun kalenteri, joka ei edelleenkään roiku seinällä, on Laakea Interiorsin kaksineljä. Mulla se majailee pleksien välissä, jotta huopatusseilla merkkaaminen ei olisi ikuista jälkeä. Aivan kuin vuosi 2013 tulisi koskaan toistumaan, varsinkaan seinälle päätymään. Hahaa. Mutta kätsy kuitenkin tussailla ja pyyhkiä jo täytetyt menot. On. Siistiä hommaa, kuten ei kuulakärkikynämerkkailut. Musta. 

Jos kaksineljä kiinnostaa, voit joko ostaa sitä tai muuta itsellesi. Mutta jos oot niin pihi, ettet raaski tai josko sulla olisi vastapainoksi mun tontonille ostoton tammikuu, ni kuules tätä. Korvat hörölle, jee. Tämä kyseinen grafiikka, jota kaksineljäksi kutsutaan, voi tulla koneellesi, taustakuvaksi. Lataa se täältä. Tämä oli markkinointia omasta halusta. Koska pidän oman kotikotialueeni pienien yritysten puolta. Myös tykkään.  Ostin kalenterin joulun välipäivinä Kokkolan Himmelistä, jota ei enää ole. Oli muutes hieno kokemus. 

Jäätelöauto soittaa kutsulauluaan parkkipaikallani. Lähden ostamaan lahjat kaksi- ja neljävuotiaille kummilapsilleni. Viikonloppuna juhlitaan. Että tekee tiukkaa olla tonton. 

Voima

Auringolla on ihan valtaisa voima.
Se herättää nukkuvan.
Kasvattaa vihreyttä.
Piirtää kasvoille hymyn. Loisteen.

Ja tuo tarmoa.
Tarmoa.

Näyttää se pölynkin.
Ja syksyn laiskuuden, pesemättömät ikkunat.

Hups, jäänyt toivottamatta uudet lukijani tervetulleiksi. 
Joten ootta lämpimästi tervetulleita joukkoon tähän, 
olkaa kuin kotonanne. 
Vanhatkin lukijani, 
olette ihania. 
♥

Heikkoa tai kohtalaista tuulta

Kovista pakkasista enää vain hentoinen muisto. 

Nyt tuulee. 

Sukatkin pyörivät jalassa.

Katse kohti alkavaa viikkoa. 

Sen haasteita. 

Jaa, vois tehä eväät valmiiks. 

Sitten hiukan nukkua. 

Jotta jaksaa valvoa. 

Leppoista sunnuntai-iltaa. 

Ja touhukasta alkavata.  

Kuin lumi

Eilinen tuuma oli maalata eteisen vaaleansiniset seinät valkoisiksi. Ja ommella "varastonurkkaukseen" verhot, jotteivät laatikot, ne järjestetyt, pistäisi liiaksi silmiin sisään tulevaa. No, kangasvarastoani penkoessani ja sitä verhokangasta etsiessäni löysin laskosverhoni, Louekarin pakkasen. Josta innostuin. Purin laskokset pois ja tuumasin, josko keittiöön se olisi sopiva. Olihan se, pituudeltaan vaan ei väriltään. Enpä maalannut eteisen seiniä vaan maalasin keittiön kaapin ovet. Sillä maalilla mitä kätköistä löytyi. Keltaisista valkoisiksi. Kyllä on valkea kuten lumi. Kylmä kuin jää. Pakkasverho on kaunis. 

Minä tykkään valkoisesta keittiöstäni. Harmaana vaikesti kuvattana päivänäkin. :)  Niin paljon kun vanhasta rähjäisen oloisesta keittiöstä voi tykätäkään. Vielä kun keksisi mitä vaaleanpunaiseen taipuvalle muovimatolle keksisi, joka tuossa välitilassa majailee. Dc-fix-kokeilut ovat työn alla. Kyllä mää jotain keksin. Jos jaksan. 

Ihan valmiiksi maalausta en saanut, kuten näette. Laatikostot jäivät vielä keltaisiksi. En vaan jaksanut irrottaa pelkällä käsivoimalla tiukkaakin tiukempia vetimien ruuveja. Oli muutes muissakin tekemistä, huh. 

Täältä näet kuvan keltaisesta keittiöstäni. 

Oranssipäivä

Tänään nautin 
auringosta 
valosta.

" Ei kukaan esineellistä koko maapalloa 
niin hyvin kuin auringonottaja. "

Pöpö

Eilen luulottelin itselleni, että vatsapöpö iskee. 
Tänään vein luulottelemani pöpöt ulos.   

Jo elokuussa pomoni mainitsi, 
etten ole ollut saikulla kertaakaan. 
Ajatuksissani tuumasin, 
että tapanani ei ole olla 
ilman tautia saikulla.  

Tautia on taas liikenteessä. 
Odotan sitä. 
Niin hassulta kuin se kuulostaakin. 

Paukkupakkanen

Kirpsakka pakkassää. 
Kaksikymmentäviisi.  

Tänään maalaan ja ompelen. 
Vien tekstiilini ulos. 
Tuulettumaan. 
Itse jo kävin. 
Tuulettumassa. 
Lumi narskui, kuin ennen muinoin, lapsuudessa. 
Rucolani jäätyivät repussa. 

Näin pipottoman pyöräilevän ihmisen. 
Takki avoinna olevan pojanklopin. 
Kesätennarein ja villasukin varustetun teinin. 

Naapurin piipusta tupruttaa komea savupilvi. 
Vastakaiuksi sytytän ikkunalaudalleni kruunukynttilän. 
Kyllä tämäkin talo lämpenee. 

Mukava viettää neljän seinän sisäinen päivä. 

Hävityksen kauhistus

Kyllä sitä ihimisen lapsi osaa säilöä kaikenlaista. Vaikkei koskaan säilöttäviä asioita enää tarvitsisikaan. Nyt hävityksen ollessa vasta aluillaan, ymmärrän, että tähän tulee menemään aikaa. Koska joka tavara on käytävä läpi. Ja kun löytää jotain, jota ei muistanut olevan olemassakaan, niin. Muistot. Muistit. Ai että. 

Hävitykseen näin ens´ alkuun lähti toisen asteen siistit muistiinpanot, poikkileikkauskuvat, työjärjestykset, ideakuvat, tuotekuvat sun muut. Kouluroina. Ihan karseata kateltavaa, mm. piirrokseni vaatteista. Näköjään tyylit muuttuvat. Ja aika. Vastahan olivat vuodet 1998-2001. Vai? 

Säästin mä muutaman koulujutun muistoksi. Kuten alla näkyvän uikkarisuunnitelmani. Aika pähee toi keskimmäinen, onpa vasemman puolen leidilläkin puvussaan kaunissuhdanteinen pääntie jos ei muuta, mutta mitä ihmettä oikean puolen mimmi on vetässyt päällensä. Aijai. Ja väri on varmaan liila. Vain ruusut puuttuvat. 

Uikkarikuntoon piste fi

Operaatio jatkukoon. 

Hävitys. 

Surutta. 

Elossa piste fi

Maanantai oli mukava ja minä olen hengisä. Nostan sen vuoksi itselleni näkymätöntä hattua. Ei tullut maailmanloppua, ei aikaisemmin mayoille eikä nyt Mayalle. Wuhuu. Kävin siis salilla. Oli rankkaa. Enkä tiedä menenkö sinne enää koskaan. 

Nyt illan kähmeissä, hauiksiin sattuen ja reisien huutaessa h♪♫nnaa, olen kyykkinyt varastotavaroideni seassa. Etsien erästä pientä punaista kirjasta. Paljon muutakin löytäen. Jotka hävittää pitäisi. Pian. 

Olen rättipoikkiväsynyt. 

Jaa, pitäisi jo uinua. 

Öitä sullekki. 

tonton

Uus(vanha) elämäni on asettumassa uomilleen. 

Ruisleipä on edelleen hyvää.

Klementiinejä menee tunnissa monta. 

Kahvia ei enää paljoakaan. 

Koska ei ole mitään suuhun pantavaa.  

Turkkilaista jogurttiakin ostin ja sitä vois syödä vaikka ja kuinka. Vaikka ananaksen kera. Olen hyvä korvaamaan herkut jollain toisella. Ei niin herkulla. Huijaan itseäni. Ja olen siinä taitava. Todella taitava. 

Kaivoin kaapin pohjalta salivermeet. 

Josko niihin huomenna vääntäytyisin. Mahtuisin. Kokeilisin. Ihmettelisin. Onneks se on vaan kokeilu. Innostuisinko. En tiennyt edes, että täällä kolkassa on sali kuntoisa. Koska ei ole kiinnostanut. 

Loppuuks kohta -ton, -ton tammikuu? 

Ainii, mulla on viikko vielä helmikuusta tammikuuta. Plääh. 

Ja joo, lähes jokainen tammikuun postaukseni sisältänyt tota tonton-voivottelua. Menkää pois, jos ette kestä. En mäkään kestä. Melkein. 

Ohhoh

Kahvihetki kera ilman mitään herkkua täydentyi auringon valolla. Kuin tilauksesta. Äkkiarvaamatta. Voimaa tuovana. Kyllä nyt jaksaa alkaa pilkkoo kangasta ja surrauttamaan mekkoa jos toista. Edes sitä toista. 

Ja ei, en ole riisunut joulua pois. Tuskin riisunkaan. Ainakaan himmeliä ja tähteä. Ovat niin komioita. Ja iloa tuottavia. 

Voihan liikutus

Tiiättekö mikä saa tän täti-immeisen silmiin nousemaan kyyneleet? No. Joskus se ei tarvi paljoakaan. Useinkaan. Jep, olen herkkis. Liikutun ties mistä. Välillä häpeän sitä. Välillä nauran sille. Ja taas vuotaa silmät. Valtoimenaan. 

Yksi synkkä ilta töistä tullessa poimin postilaatikosta kirjeen, jonka osoitekin oli niin hellyttävä, että itkeä tirskautin jo ennen sisälle pääsyä. Vaikken tiennyt vielä silloin keneltä postia olen saanunna. Toiset kyyneleet tulivat kirjeestä ja megasuuresta kiiltsarista. Oi että. Miten kummilikka raaskikin. Kai se todistaa, kuinka paljon tykkää tästä pillittävästä täti-immeisestään. Mäkin tykkään. Paljon. Niisk. 

Toinen tositosi naure.. liikuttava asia oli kuulla, että kuningaskotka palaa mäkeen. Wuhuu. En ole hullu, vain onnellinen penkkiurheilija. 

Niin, ja muista vedet silmiin saavista seikoista voisin mainita lukuisia. Mutten mainitse. Etten taas tarvii nenäliinoja. 

Oottaks te herkkiksii? 

Probleema

Surkia, ku ei oo mi.. porakonetta. 

Ei aina jaksaisi sinitarratupoilla mennä ja sit kohta, useimmiten yöllä, kuunnella sitä taulujen alastulosinfoniaa. 

Muuten menee ihan hyvin. 

Vettä sataa.

Taivaskin harmaa. 

Männyt, kuin uitetut koirat. 

Ollaan plussan puolella. 

Lämpötilassa. 

Saivat eräät mitä halusivatruikuttivat. 

Ei pakkasta. Ei lunta. 

Vain saapaskelejä. Kumisia sellaisia. 

Vähäiset joulukoristeeni jääköön talvikoristeeksi. 

Tähän synkkään ja ikävään. 

Mutta maar, 

kyllä päivät ovat pidentyneet. 

Huomasin. 

Aamuseittämän jälkeen otsalamppu meinas olla jo hävettävä näky. Vallan meinasi painua pääni kumaraan. Kun sen tajusin. 

Josko sitä alkaisi viikonlopun viettoon. 
Kera herkkulakon. 
Toissapäivänä söin vain kaks torttua. 
Eilen porkkanapiiirakan. 
Tänään löysi konvehtirasia eteeni. Yllättäin. Äkkiarvaamatta. 

On tosi helppoa. 
Viettää herkutonta tammikuuta. 
Kun kaikki jouluherkut ovat vielä täällä tallella vietettyäni kotijoulun. 
Huoah. 
Aletaaks vasta loppiaisen jälkeen? 
Vai Nuutinpäivän jälkeen? 
Ens vuonna?
Plääh. 

Mites teillä? 
Pysyyks kontrolli? 
??? 

Jokatapauksessa. 
Viikonloppuja. 
Mie meen treffaa turkkulaissii. 

Uudet kujeet

Oli joulu. 
Oli välipäivät. 
Uusi vuosikin. 
Nyt on arki. 
Ja minä tykkään. 
Ruisleivästäkin. 
Ihan pelkällä oivariinilla. 

Tuntuu ihan maanantailta. 
Mutta enää kaksi yötyötä. 
Ja on viikonloppu. 
En valita. 
Että aika rientää. 
Ollaanhan toisessa päivässä tätä vuotta jo menossa. 
Juuri tossa kirjoitin ensimmäistä kertaa 2013. 
Se maistuu jollekkin. 
Se 2013. 
Mutta en tiedä mille. 
Ennen kuin olen sen. 
Elänyt. 

Valoisaa vuotta kuomat.