Työpäivä

Auringolla ei ole kovin pitkä työpäivä. 
Ajattelin. 
Kunnes funtsin. 
Ja totesin. 
Pitempi kuitenkin kuin minulla. 
Eikä kukaan valita. 
Että Maya töissä vain kahdeksan tuntia. 
Nurinkurista siis. 
Valittaa auringon työpäivän pituudesta. 
Koska omani, lyhyempi. 
Tällä hetkellä. 
Ainakin. 

Mutta siis aurinko on paistanut. 
Paistanut. 
Ja taivas on niin sininen. 
Että on. 
Hyvä mieli. 

Ruista ranteeseen

Jos voisin, istuisin nyt ruokapöydässä mammaani vastapäätä. Joisimme kahvia ja mutustaisimme ruisleipää. Rakastamme sitä kompoa. Kahvia ja ruista. Kai me jotain kaakkuakin mussutettais. Vanhenemisen kunniaksi. Onnea mamma. Rakas. 

Ja kiitos Ystävä. 

Täysjyväluomusta. 

Se oli täydellistä. 

Ja vatsa. 
Se on toiminut. 

Mainiosti. 

Talviaika

Eilen kyllä viimemmäksi muistutettiin asiasta. Joo joo, kyllähän mä muistan. Aamulla takki päällä kyytiä odotellessa kuulin radiosta ja vilkaisin kelloa. Ei ne näköjään itsestään taaksepäin kipitä. Joten autettavahan noita oli. Mokomia. 

Nyt kirjamessuille.  

Leppoisaa talviaikaa. 

Lohitortut

Kuluneen viikon kässäiltaan sutasin suolaiseksi purtavaksi lohitortut. Helpot ja ai että ku hyviäkin olivat. Ohje Pirkan. Suosittelen. Makea leivonnainen oli sekin niin suun mukaista, ettei mokoma edes ehtinyt linssin alle, kun jo kurku(i)sta livahti alas. Njam. 

Kaippa

Omalle atk-tukihenkilölle soitettua, jonka seurauksena kuvien tuonti blogiin tapahtuu tästedes nettitontun kautta. Ja kuvien (mitätön) muokkauskin tapahtuu eri taholla mihin olen tottunut. Tuntuu niin kovin vaikealta ja työläältä. Haluaisin, että tämä olisi helppoa, simppeliä. Vaan kun ei. 

Kaiken pitää ilmeisesti muuttua ja tällainen ihminen, joka ei pysy lainkaan kehityksen tahdissa, joutuu pian irtisanoutumaan kaikesta. Inhoan koneilla säätöä. Ja puhelimella. Mulla on edelleenkin käytössä edesmenneen suomalaisen yrityksen luuri mallia C2, jolla voi soittaa ja tekstata. Ei muuta. En ole tekniikan ihmisiä. Mutta onneksi tunnen heitä. Ja he jaksavat kärsivällisesti toistaa sanomaansa. Aina uudelleen ja taas. Uudelleen. 

Saas nährä. 

Kaippa. 

Mä tästä jatkan. 

Sekä tätä. 

Että trikoon leikkuuta. 

Lauantaita. 

Se että

Metsä on sydänten ääniä täynnä.
Risto Rasa. 

Se, että on maanantai. 
Ja on nukkunut hyvin. 
Eikä levottomat jalat ole vaivanneet. 
Se, että kaupan pakastealtaasta ongittu pitsa on uunissa. 
Ja puhtaat pyykit tuoksuvat arielille. 
Kotikin suhteellisen järjestyksessä. 
Se, että ulkoillessa saa omppuposket. 
Eikä reidet jäädy. 
Kiitos kalsareiden. 
Se, että on voittanut jotain mainiota seinälle laitettavaa. 
Saadut maalipurkit odottavat tekijäänsä. 
Ja hylly laittajaansa. 

Se, että teitä lukijoita on. 
Päivästä toiseen. 
Aina enemmän. 
Se, että olen asiasta hämilläni. 
Salaa tyytyväinenkin. 
Iloinen.  
Toivon, että saatte sitä mitä haettekin. 
Olette tervetulleita jatkossakin. 
Se, että pidän teistä. 
On totta. 

Se, 
että 
tänäänkin 
paistoi aurinko. 

Tämä kaikki. 
Muista mainitsemattakaan. 
On hyvä alku viikolle. 

Mukavaa viikkoa. 

Tunnetila

Aamulla nauratti sade.
Päivällä ihastutti tuuli.
Nyt ärsyttää blogin kuvat.
Että tulevat harmaiksi.
EDIT. Ärsytti niin kovin, että heitin roskiin muut kuvat. 

Piti olla kotiviikonloppu, mutta mieli muuttui.

Trevligt veckoslut!

Oman kolon ilta

Valkoisen vehnän himo iski kesken "en tee mitään"- iltaa. Se oli sitten pakko nousta ylös laiskanlinnastani ja pyöräyttää leipä. Keittää tee. Ja istua taas alas. Omaan koloon villasukat jalassa. Mussutin ja katselin lepattavaa kynttilän liekkiä ikkunalaudallani. Sekä tähteä. Oli lokakuun kolmas torstai. Eikä satanut lunta, vaan vettä. 

Täkki ei edistynyt. 

Hukassa parsinneula. 

Jokaiseen tekoon 
ja tekemättä jättämiseen 
liittyy valinta siitä, mikä on tärkeää 
ja mikä vähemmän tärkeää. 
-Brian Tracy  

Se on valot kiinni. 

Ja hyvää yötä. 

Posteljooni

Mun postipoika on ihan hirveen kiva. Milloin se tuo suklaata, milloin hullujen päivien ostosten hakupaprua. Milloin kummilasten kuvia ja piirustuksia. Joskus se tuo kortteja, mutta harvoin kirjeitä. Se on nääs vähän laiska skriivaamaan, kuten toiverikas vastaanottajakin. Mikä parasta, postipoika ei tuo ainuttakaan laskua. Kiitos suoraveloituksen. Mutta yksi valituksen kaltainen asia olisi kyllä hälle esittää. Ei ole nimittäin näkynyt niitä kaiken karvaisia sisustuslehtiä aikoihin, lukee varmaan ite ne. Eipä ole kyllä näkynyt laskujakaan. 

Tänään minua ilostutti postipojan laatikkoon tipauttama kaunis kirjekuori, joka sisälsi kutsun. Lähdenkin tästä pian kekkereille. Nastaa. Ilmapallot kehiin. Poks. 

Pottuilua

Päiväkävelyllä pitsan tuoksu vei askeliani kohti keskustaa. Mutta koska yksin en osannut avata pizzerian ovea, kipitin kiltisti lenkin jälkeen kotio ja keitin porkkanat ja perunat, pohjaan. Kunnolla. Eka kertaa elämässäni. Taitaa olla kattila metallijätekunnossa. 

Sitten honasin tämän. 

Palaneet potut porkkanoineen viskelin roskiin ja keitin toisella kattilalla täysin syötävät yksilöt keittiöstä poistumatta. 

Eli muuten päivä onkin ollut vallan mallikas.

Tekevälle vain sattuu. 

Tsemppiä sunnuntai-iltaanne. 

Kulttuurilauantai

Missä on se syksyn pimeys, sateet, ahdistus ja melankoliaan taipuva mieli. Ei missään. On niin käsittämättömiä ilmoja piellyt, että eihän asiasta voi olla mainitsematta. Syksyn aurinko on siis hellinyt, eikä hanskoja ole tarvinnut, puhumattakaan juuri hankitusta talvitakista kertaa kaksi. 

Kuljeskelin eilen Tammisaaren keskustan läheisyydessä sijaitsevalla Ramsholmenin luonnonsuojelualueella. Se paikka sai minut ihan sekaisin. 

Keltaisista vaahteran lehdistä, joissa kahlasin. 

Kaartuvista puista.  

Maatuneista teatteripenkeistä. 

Tammenterhoista. 

Rehevistä saniaisista. 

Merestä. Joutsenista. 

Ja siitä syksyn tuoksusta. 

Kahinasta. 

Tuulesta.  

Ai että. 

Ihan pikkiriikkisen harmitti, ettei kamera eksynyt olalle aamulla lähtiessäni kultturellireissulleni. Enpä tiennyt, että päivä olisi niin rikas, että kortille olisi kiva ollut tallettaa muistot kaikesta näkemästäni ja kokemastani ihanuudesta. 

Jos liikutte näillä huudeilla, käykää toki museolla huokailemassa Helene Schjertbeckin elämää ja sitä taidetta. Varsinkin hänen omakuvansa olivat ihan käsittämättömiä. Vahvoja vetoja ja leukoja. Silmiä. Kuvataiteilijaystäväni kera kilvan ihastelimme tauluja ja päätimme itsekin ottaa siveltimet kauniisiin kätösiimme, mitä pikimmiten. Sitä odotellessa. 

Kävin myös Maya-näyttelyssä. Heh. 

Ja Pro Artibus-säätiön tiloissa kurkkaamassa nykytaidetta. 

Ja tietty kaiken tämän kulturellin jälkeen vatsamme huusi kaffetta ja jotain makeata, joten suuntasimme askeleemme vohvelikahvilaan. Njam, niin mukava päätös päivälle. 

Askeleita kertyi yllättävän paljon. 

Huvi ja hyöty käsikädessä. 

Täyttyvät astiahyllyt

Olen myynyt hiljattain astioitani kirpputoreilla. Halusin päästä eroon eripari kupeista, lautasista, aterimista, kulhoista sun muista. Osalla esineistä oli tunnearvoa, osaa ei ollut käytetty kertaakaan, joku oli maria ja toinen iittalaa, osa tuliaista taikka lahjaa, jostakin en pitänyt ja jossain tökki väri. Se oli aika hieno tunne, että uskalsi luopua, päästää irti. Ja hei, sellaiset, jotka eivät ole astioiden perään eivät tätä voi käsittää. Näin. 

Nyt hyllyissäni ei pitäisi olla eriparisia ja ihokarvat pystyyn seisauttavia astioita. Ja kaikkea pitäisi olla riittämiin, yhden hengen taloudessa. Mutta mitä teki Maya sitten markkinoilla. Juu, osti pari keittokulhoo. Eripariset. Tai väriset. 

Keraamiset kulhot on valmistanut helsinkiläinen keraamikko, jonka nimeä en muista, koska myyjänä toimi komea nuori mies. Auts. Joka tapauksessa kulhojen pohjissa lukee Maljaani. Mitä luultavammin tuotteita myydään erinäisillä markkinoilla tmv. sekä Jonkissa. Tässä vanhassa artikkelissa näyttäisi esiintyvän kyseisen yrityksen kuppeja ja pikari. Mitäs pidätte.

Suunnitelmat

Liian paljon ideoita ja tekemisen paloa. 

Toteutus keskeneräistä. Ja niin näin noin päin. 

Laadin täällä listoja ennen ja jälkeen marras- ja joulukuun. 

Mitä pitäisi tehdä. Jotta valmista tulisi. Eikä joka viikko alkaisi uutta projektia. Entiset valmiiksi, son tämän päiväinen mottoni. Sama tuttu ja vanha virteni. Tiedän. 

Unelman ja tavoitteen eroittaa suunnitelma. 

- Stuart Schroeder -

Puuttuva palanen

On niin harmaata,
että valotin yllin kyllin kuvat, tsori.  

Tänään tai ainakin huomenna tekisi mieli asua kaupungissa, jossa on ajoittain hullutteleva tavaratalo. En ole nähnyt livenä keltaista kuvastoa, mutta (onneksi) kuulin pikkusysteriltä, että eräs tästä taloudeusta puuttuva palanen on siellä hyvässä tarjouksessa. 

Päänvaivaa vaan tuotti, miten ja kenet saan sitä huomisaamuksi tavaratalon ovelle jonottamaan aamu kahdeksalta. Kunnes työkaverini valaisi minua tilaamaan netistä. Että mitäkä. Ei mun pääkoppaan ollut tullut ajatustakaan, ettänotta hullut päivät ylettyvät netin syövereihinkin. 

Kas, tilaus olisi täten helppoa, mutta jotta se ei allekirjoittaneelle olisi kuitenkaan liian helppoa ja vaivatonta, on huomenna myös terveystarkastusaika kello, te tiedätte, juup, kahdeksalta. Miten sattuikin. Taas surisi pääkopassa, kunnes soitto isosiskolle pelasti. Hän lupasi ottaa asian huolekseen. Jee. Minulla on pian kauan haaveiltu esine seinällä. Kyllä pieni pää meinasi seota tämän kaiken vuoksi. Hullua. 

Kuka tietää mitä metsästän. 

Roses are red

Uusi viikko. Uudet kujeet. 

Juna toi matkalaisen kotiin. Turun vaahteroissa oli kaunis ruska. Tämän kylän vaahterat taas näyttävät kuin värikkäiltä dalmatialaisilta. Kai niille on iskenyt jokin tauti, pilkkutauti. 

Kuinka mielessä läikähtikään nähdessäni paljon puhutun / puhututtavan seikan riippuvan akkunassani. Kun taas harmikseni totesin viime viikon tuliaisruusujen olleen jo nuupahtaneita, väsyneitä. Harvennusta oli tehtävä. Ehkä illalla loputkin jäteastiaan. Sen verta rapisevat. Etten alkaisi vallan romanttiseksi. Terälehtiä kuivattelemaan.  

Roses are red. 

Violet´s are blue. 

Sugar is sweet. 

And so are you.

Ruusuista ahkeraa viikkoa. 

Stärjna

Siivosin heti aamusella kodin. Pyykkikone vielä laulaa ja minä sen mukana. Sillä. Siellä se nyt on. Ei toki vielä täydessä loistossaan. Päätin (lue = pakosta), että annan naapureilleni pehmeän laskun alkavaan valoiluun. Koskahan uskallan etsiä jatkojohdon? 

Jaa, se ois taas viikonloppu. Ajattelin pistäytyä tutkailemassa länsirannikon tähtösten tilannetta. Että onko heitä. Huhujen mukaan ainakin yhdessä akkunassa. 

Valoisaa viikonloppua kuomat.