Tokkura

Tämä viikko on mennyt vähän unessa. Olen valvonut yöt kun taas päivät kuorsannut makoisasti. Illalla energiatasoni on ollut hukkateillä johtuen kaiketi ulkona vallitsevasta kelistä. Aina voi syyttää säätä. Vaikka syyttä suotta. 

Olen kastunut joka matkalla. Paitsi tänä aamuna, josta innostuneena tein iltapäivällä kauppareissun ilman hikisen nihkeitä sadevaatteita. Lähtiessä paistoi aurinko, oli kuuma. Keltainen takkini nauroi kilpaa auringon kanssa. Tein ostokset, ostin viinerin. Kun ei satanut. Reppu selässä keikkuen ja kauppakassi kädessä riippuen läksin kotimatkalle. Johan kääntyi tuuli. Ja kappas, tuli sade rankka ja meinasi vallan meikäläisenkin viedä. Keltainen pelasti ärsytykseltä, mutta kengät, ne ovat piloilla. Farkut kuivaa ehkä ensi viikkoon mennessä. Mitäkö opin. Elä usko aurinkoon. Se huijaa aina.

Olin ostanut junalipun Turkuun, aikomuksena osallistua valtakunnallliseen Siivouspäivään. Mutta kun tänään heräsin yövuorotokkuraunista, olinkin saanut viestin, jossa toivotettiin tervetulleeksi huomenna alkavalle kansalaisopiston kurssille. Niin että mitäkä. Pitäisiköhän kalenteri laittaa ajantasalle. 

Arki

Se on kesä mennyt ja kohta elokuukin kahlattu lävitse. Syyssateet ovat tulleet rynnimällä. Ei ole kuivaa ulkoilukertaa ollut miesmuistiin. Uusi pyöräparkanikin on ollut aikamoisessa tulikasteessa, niin kuraisena ja märkänä sen olen joutunut reissuiltani sisätiloihin tuomaan, että omistajaa meinaa ihan niiskityttää. On se muuten ihmislapsella huono muisti. Heti tulee märehdittyä kun aina vaan sataa, aina sataa. Ja koko kesä tai ainakin meikäläisen loma meni sellaisissa helteissä, että huh huh, kun niistä selvittiin kunnialla ja ilman palavia ihoja ja auringonpistoksia. Hieno kesä muutes. Kun tarkemmin muistelee. 

Olen tässä hiljattain aktivoitunut blogimaailmaan takaisin. Seuraan teitä kaikkia ihania taas. Joskus saatan jo kommentoidakin teille. Meikäläisen luova blogitauko, joka tuli vallan hissukseen ja ei minkään vuoksi on tehnyt hyvää. On jäänyt aikaa ja ajateltavaa myös toisaalle. Mutta nyt. Tämä blogimaailma saattaa viedä taas omansa, aikani. Mistä sitä tietää. Niin. Vaikkei veisikään. Joka tapauksessa. On ollut ikävä. Teitä kaikkia. 

Täytyisi vielä opetella kuvaamaan kameralla. Joka myös on ollut tauolla. Älypuhelin on vienyt voiton. Ja se insta. Nyt koitan tasapainotella kaiken kanssa. Ettei yksikään ketään voittaisi. 

Olen muuten muutenkin aktivoitunut ja mm. ilmoittautunut kansalaisopiston kurssille ikinä. Kalenteri muutenkin täyttynyt kaikesta kivasta syksyn osalta. Ihan pian huomaan, että joulu on jo ovella. Ja sitä rataa. 

Mitäs teille?