keskiviikko 31. elokuuta 2011

Haikeutta ilmassa

Kesätyöt taputeltiin maanantaina päättyneeksi. Eilen työnantaja tarjosi lounaan. Lohisalaattia. Erinomaista.
Töistä jäi mukava fiilis. Ihania muistoja. Ikävä tulee.


Lohisalaattia Göremen listalta. Njam.

Töiden loppumisen kunniaksi kävin Ornamon näyttelyssä, Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulussa. Olihan siellä monipuolisia ja taidokkaasti valmistettuja teoksia, mutta tajunnan räjäyttävät teokset olivat kateissa. Entisen opettajanikin (on muuten mukava niin sanoa - olenhan juuri valmistunut, en enää opiskelija) teos oli esillä - karhunkielikollaasi. Arkipäivän taidetta.

Asuin seitsämän vuotta Oulussa. Muutin kaupungista 2005. Rakkaita muistoja kaupungista, sen ihmisistä. Minussa. Ainolan puistossa kävellessäni tuntui kuin kotiin olisin tullut.


Niin tuttu kyltti.



Sielläpäin asuin.

Oulusta ajelin kotiin. Lopetin matkalaukkuelämän. Postipoika oli tuonut mukavia.


Paapii Designin tee-se-itse bambit.

Söin herkut kaapista ja kaapin vierestä. En laskenut kaloreita.


Norjan tuliaiset maistuivat.

Järkkäsin tavaroitani. Asetuin taloksi. Hetkeksi.

1 kommentti:

  1. Lohisalaattia söin minäkin, tosin vain ruokakaupan tiskiltä ostettua. Jos sekin oli hyvää, mitä lie tuo sitten, taivaallista kai.

    En malta olla katkaisematta fazerin sinisestä riviä. Sun synttäreiden kunniaksi. Maistuu suorastaan juhlavalta!

    VastaaPoista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)