Se on kesä mennyt ja kohta elokuukin kahlattu lävitse. Syyssateet ovat tulleet rynnimällä. Ei ole kuivaa ulkoilukertaa ollut miesmuistiin. Uusi pyöräparkanikin on ollut aikamoisessa tulikasteessa, niin kuraisena ja märkänä sen olen joutunut reissuiltani sisätiloihin tuomaan, että omistajaa meinaa ihan niiskityttää. On se muuten ihmislapsella huono muisti. Heti tulee märehdittyä kun aina vaan sataa, aina sataa. Ja koko kesä tai ainakin meikäläisen loma meni sellaisissa helteissä, että huh huh, kun niistä selvittiin kunnialla ja ilman palavia ihoja ja auringonpistoksia. Hieno kesä muutes. Kun tarkemmin muistelee.
Olen tässä hiljattain aktivoitunut blogimaailmaan takaisin. Seuraan teitä kaikkia ihania taas. Joskus saatan jo kommentoidakin teille. Meikäläisen luova blogitauko, joka tuli vallan hissukseen ja ei minkään vuoksi on tehnyt hyvää. On jäänyt aikaa ja ajateltavaa myös toisaalle. Mutta nyt. Tämä blogimaailma saattaa viedä taas omansa, aikani. Mistä sitä tietää. Niin. Vaikkei veisikään. Joka tapauksessa. On ollut ikävä. Teitä kaikkia.
Täytyisi vielä opetella kuvaamaan kameralla. Joka myös on ollut tauolla. Älypuhelin on vienyt voiton. Ja se insta. Nyt koitan tasapainotella kaiken kanssa. Ettei yksikään ketään voittaisi.
Olen muuten muutenkin aktivoitunut ja mm. ilmoittautunut kansalaisopiston kurssille ikinä. Kalenteri muutenkin täyttynyt kaikesta kivasta syksyn osalta. Ihan pian huomaan, että joulu on jo ovella. Ja sitä rataa.
Mitäs teille?
Tauot on hyväksi ihmiselle. Mää siivosin omat tilukseni, oli vapauttavaa. :)
VastaaPoistaKansalaisopiston kurssit olisivat just hyviä tähän syksyyn, harmi ettei täällä ole mitään mielenkiintoista.
ps. jopa rusketuin tänä kesänä. ihme.
Vapaus valita, tehdä tai olla tekemättä, se on mahtavaa.
PoistaMä oon joka vuosi aikonut, nyt vähän vahingossa lupasin ja kohta oltiinkin jo ilmoittautumassa. Koneneulontaa aion kokeilla, jospa inspiroituisin jotain pientä saamaan aikaiseksi. Juu, eipä täälläkään ihan mahtiksia kurssei ollut tarjolla, mutta edes jotain. Ja jep, voisin kuvitella kuitenkin tarjonnan olevan hiukka suuremmilla leveleillä kuin teillä siellä. ;)
Hienoa! Oli kyl sellainen aurinko taivaalla tänä kesänä, että taisi moni muukin ei niin ruskettuneeseen hipiään tottunut ruskettua. Mä saan väriä pintaan aika helposti. Ei tartte maata rannalla, jota en kyl osaakkaan tehä. :D
Kiva kun palasit. :)
VastaaPoistaKiva, kun huomasit. ♥
PoistaMukava kun palasit, kaipasin juttujasi, sitä että niin usein tavoitan niissä jotaki niiiin tuttua. Omaa arkea, omaa ajatuksenjuoksua. Samaistun. Tauon ymmärrän myös, itsellä semmonen jonkulainen meinaa olla nyt vähä väliä, Krumeluurissani. Mutta niin se vaan menee, pakolla ei synny juttuja eikä tarttekkaa. Sillon jotku muut asiat, iha huomaamattaki, vie tilaa elämässä. Just se vapaus, valita, tekemisensä. Ihana.
VastaaPoistaAurinkoa syksyysi!
Voi Mari, kiitos lämpimästä kommentistasi. Ja erityisen kivaa, jos tavoitat niistä jotain tuttua ja samaistumisen arvoista, aika liikkistä. Joo, mun tauko, se vaan tuli ja oli äärimmäisen vapauttavaa, unohtaa kaikki tämä, oma ja toisten blogit. Monasti blogimaailmassa lähtee ajatukset liitämään, vallankin väärään suuntaan, joskus taas tulee liian paljon erinäisiä materialistisia mielitekoja, onpa tullut jonkin asteista tyytymättömyyttä omaan pieneen elämäänkin ja mikä isointa, on iskenyt vaan valtaisa ähky kaikesta tarjonnasta. You know. Ja ajatella, silti haluan jatkaa. Olla menossa mukana. Omalla tavallani. Ole sinäkin. Krumeluuri. Myös sinulle tunnelmallista syksyä!
PoistaTunnistan. Ollaan menossa mukana, silti, omalla tavallamme. Ja nautitaan elämästä!
PoistaKiva kun tulit takaisin. Sulla niin kiva tyyli kirjoittaa :)
VastaaPoistaNo mutta kiitosta Herkkusuu. Kiva kuulla, koitan motivoitua taas tällä saralla. Kuvaaminen tökkii tällä hetkellä eniten. :)
PoistaMun mielestä sun kuvat tosi hienoja ja kivoja kuvakulmia :)
PoistaKiitos kehuista. Tykkään kyllä kuvaamisesta ja löydän näköisiäni kuvakulmia, mutta laadussa ja valotuksissa suuria puutteita, en ymmärrä niistä tuon taivaallista. Ja joskus sit menee hermot, ups. "Oppia ikä kaikki".
PoistaVitsit että miten kivat kuosit noissa kaikissa tyynyissä. :)
VastaaPoistaKiitti Marie, itekki tykkään kovin. :)
PoistaVasemmalla on taattua laatua Ikeasta, johon nojaa Saana ja Olli; Yö metsässä -tyyny ja kaksi oikeanpuoleista onkin sit Marimekkoa; Kurjenpolvi ja Vatruska.
Upeat tyynyt!
VastaaPoistaKiitos Johanna. :)
PoistaKiva kun oot takas :-)
VastaaPoistaOi, kiva kuulla Sanni. :)
PoistaMukava olla taas takaisin, lähdenkin tästä heti tsekkaa sun kuulumiset.
Tauko tekee joskus hyvää. Asiassa ku asiassa.
VastaaPoistaMäkin ilmoittauduin kurssille. Aikuisopiston joogaa. Alkaa tänään. Jännää.
Mille kurssille sä oot menossa?
Jep jep.
PoistaHienoa, syksy on kursseilun aikaa. Joogaus on kiehtovaa, muttei oikein mua. Ootko ennen harrastanut joogaa? Kerros kokemuksestasi sitten. :)
Mä olin ja oon koneneulontakurssilla. Aivan superia! Olen ensikertalainen ja sain aikaiseksi niin paljon, että langat loppuivat kesken. *hyväminä-olalletaputus. Täytyy käydä ostaa lisää lankaa ja suunnitella jo uusia töitä. Eniten kurssissa harmittaa se, että miksen ole aiemmin ollut tollaisella. :D
Oon mä joogannut aiemminkin (astangaa) mut tää on nyt hathajoogaa (lempeämpää - keskittyy hengitykseen, verenkierron parantamiseen ja kehon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tänään oli eka kerta. Menin, vaikka alkoi jo flussa puskea päälle ja se oli ihanaa.
PoistaOooo. Koneneulonta kuulostaa just hyvälle. Sitä mä odotin kamalasti, kun hain sinne kouluun. Harmi, etten tällä kertaa päässyt. Nauti kurssista :))
No siehän oot sitten jo konkari. Äläs ny ala flunssailee, vaikkakin vaikeahan niitä on välttää kun päälle iskevät. Toipumisia!
PoistaVoi itku, mutta sanomisissa oli positiivinen sointi - tällä kertaa. Nyt täytyy suunnitella muuta ja hakea vaan uudestaan jos siltä tuntuu vielä myöhemmin. Tsemppiä suunnitteluun ja oloon. :)
Jes, nautin kyllä. Olisipa sitä vaan useammin.
Ihana Maya! Tulin vaan sanomaan moi. Sillai ujosti. Ilmassa on. Taukoja ja funtsailuja.
VastaaPoistaVälillä on hyvä olla. Hissun kissun. <3
Kiva kun tulit, moi vaan sinullekin. Ihana suklaatilandian tähti!
PoistaIlmassa on monenlaista, kuten villasukka-aikaa, joka parasta kahvin ja suklaan jälkeen.
Vaapula vissun. Meille. ♥