Palmusunnuntai

Kävin eilen kaupassa kahmimassa suklaapalleroita ja lakupötköjä mukaani. Tämän päivän virpojille. Joita ei tullut. Ainuttakaan. Vaikka nousin aikaisin ja odotin ovikellon pärähdystä. Turhaan. Ikkunasta sentään näkyi aika seurue ratsailla, pikkunoidat värikkäine oksineen ja leveine hymyineen. 

Tämä on ollut kiireetön päivä. Palmusunnuntai. Talon ainoa kello, kun puhelinta ei lasketa, on sentään siirretty kesäaikaan. Päivä alkoi synkkänä, mutta sitten. Aurinko puhkaisi reiän aikamoiseen pilviverhoon. Jolloin minä pyyhin pölyt kameran päältä ja räpsäisin pari kuvaa. Se tuntui kivalta. Pidellä kameraa. Eikä aina vain puhelinta. Jonka kameran suljinääntä ei saa edes pois. Tai saa, jos laittaa puhelimen äänettömälle, mutta silloinkin tarkennusääni sanoo hirveitä. Aika älykästä, joo. 

Täällä tapahtui hiljattain kummia. Pakastin meni pois päältä, silleen ihan naps vaan off-asentoon. Ties kuinka monta päivää olikaan ollut pois päältä, kunnes huomasin. No, voit kuvitella miten kävi marjoille ja muille. Katastrofihan siitä meinasi tulla. Kirpaisi. Muut kuten lihat oli pakko survoa roskiin, mutta marjat heitin toiseen pakkaseen. Pihi kun olen. Jäätymään uudelleen. Nyt olen niitä sieltä varovasti testaillut milloin mitenkin. Eihän ne häävin näköisiä ole. Yhtä mössöä vain. Ja vitamiinit hukassa. Makukin. Ehkä nekin saa tuomion tässä joku päivä. Onneksi satokausi siintää edessä. 

Muutto

Viikko uudessa kodissa on vierähtänyt varsin makoisasti. Sohvalla ihmetellen ja ihastellen. Puulattian maalattua tuoksua. Valkoisia seiniä. Vanhoja ruutuikkunoita. Uutta keittiötä puhumattakaan kylpyhuoneesta. Joka on pikkuinen. Mutta täydellinen laattoineen ja uusine kalusteineen. Ostin sinne myös uuden pesukoneen, koska vanha veteli jo vallan viimeisiään edellisessä osoitteessaan. On ollut ilo pyykätä. 

Mutta juu, eli iso yli kahdeksankymmenen neliön rivari muuttui viidenkymmenenkahden neliön kerrostalohuoneistoksi. Komeroiden määrä tippui kahdeksasta kolmeen. Ikkunoiden määrä väheni niin monella, etten osaa edes laskea ja siltikin valoa on riittänyt täällä mainiosti. Tumma laminaattilattia korvaantui vanhalla lautalattialla, jonka kiiltävän harmaa pinta ensin säikäytti, mutta viikon asumisen jälkeen jo oma peilikuva siinä naurattaa. 

Muutto kävi viikko sitten perjantaina ripeästi. Kuvittelin, että koko viikonloppu muutetaan. Mutta elähän mittää, kun oli niin reippaita muuttajia, jottanotta nukuimma jo heti lauantain vastaisen yön uudessa kodissa. Nukutti muuten hyvin. Ja lauantaina porattiin uuden karheita maalarin valkoisia seiniä iskuporakoneen voimin ja iskettiin taulut ja hyllyt seinälle. Mitä sitä ihmettelemään. Mikä minnekin. Vaan tuumasta toimeen. Eikä täällä niin monella tapaa voi huonekaluja pyöritelläkään, jotta harmittaisi väärään paikkaan poratut ruuvinkolot.  

Täällä näyttää jo siis varsin kotoisalta. Mutta makuuhuone. Se on täynnä laatikoita. Käsityötavaroita. Joille ei ole sijaa majatalossa. Täytyy joko hävittää (en hävitä) tai ostaa kaappi. Kaunis. Mutta muutto vei talouden lähes konkurssin partaalle, joten on kestettävä sitä kattoon kohoavaa tavararöykkiötä uuden makiasti nukuttavan sängyn vierellä. Vanha sänkykin majailee pystyyn nostettuna makkarin nurkassa. Ei ole ottajia, joten kai se on raahattava kaatopaikalle. Kummaa. 

Ja ups, meinasin unohtaa. Tämä ei ole oma. Vaikka siltä tuntuukin. Johtuneeko siitä, että näin asunnon remppavaihetta ja sain olla mukana viimeisessä silauksessa valinnoillani / hyväksynnöilläni. Joka tapauksessa. Kiitollisen onnellinen.