torstai 15. joulukuuta 2011

J O U L U A R V O N T A

Meikä on tovin jos toisenkin miettinyt arvontaa. Sysäsin sen syrjään aatoksistain, koska ajattelinpahan vain että josko se on sitten kalastelua kommenteille ja lukijamäärän kasvulle. Mutta hei. Onhan se juuri sitäkin. Mut on se vaan niin että tää blogisti tykkää myös antaa syrämestään lahjoja (joo, läheiset tietää myös että olen pakahtumaisillani onnesta jos minut yllätetään lahjalla tai tuliaisella ü ). On kiva siis antaa ja saada. Näinhän se menee.

Mun blogia on käyty kattomas kakstuhatta kertaa. Se on mulle paljon. Ilahtunut olen joka käynnistä. Onhan tää ura ihan alussa, tiedostan etten ole vielä löytänyt omaa tapaani toimia täällä. Enkä ole kategorisoitunut vielä mihinkään. Katotaan josko siihenkin tulisi joku tsydeemi vai jatkanko jorinoimalla sitä mitä mieleen putkahtaa.

Teistäkin olisi kiva kuulla jotain. Vink vink.

Mutta lupasin arvonnan. Joten tuumasta toimeen.
Arvonta ei ole vallan pitkäkestoinen. Ajattelin että se saisi loppua joulukuun 18.päivän kääntyessä yöksi. Jotta ehtisi jouluksi perille. Sulle.

Arvontaan voi osallistua kertomalla oman joulunsa värin.
Anonyymit kommentoijat (muista nimimerkki) saavat yhden arvan.
Mahdolliset uudet lukijat saavat kaksi arpaa.
Nykyiset lukijat (teitä on seittämän) saavat kolme.
Lisäarvan saa linkittämällä arvonnan omaan blogiinsa.
Auta mua kertomalla montako arpaa sulle kuuluu. Tack.




Arvon erikseen kaksi isoa kaulariipusta, jotka on suunnitellut Tiina Hakala ja Adam Rowe. Nämä suositut korut on valmistettu akryylimuovista laserleikkurin avulla. Käy ihmeessä katsomassa Titimadamin sivuilta muitakin ihanuuksia. Itse ainakin rakastan näitä.

Onnea arvontaan itse kullekin säädylle!
Mua jännittää.


EDIT. Arvonta suoritettu. Voittajat ovat TiinaKaisa ja Ti. Kiitos osallistujille!

23 kommenttia:

  1. jejejee, kolome arpaa, kiitos! :)

    valkoinen ja punainen ovat meidän värit.

    VastaaPoista
  2. joulun värit ovat punainen ja valkoinen! A-C P

    VastaaPoista
  3. Meillä ei ole erityisemmin mitään jouluvärejä. Ne muutamat koristeet on valkoisia, mustia ja metallisia. Joissakin on mausteena ruskean sävyjä.

    Eli aika väritön joulu! :-)

    JP

    VastaaPoista
  4. Jouluni värit ovat valkoinen, ripauksella punaista. Mukana yhdellä arvalla, mutta toivotaan, että se riittää :) t. pohjoisen kasvatti. ps. sillo tais olla +2astetta ja paleli ;)

    VastaaPoista
  5. Jouluuni kuuluu valkoista, punaista ja harmaata.

    Yhdellä, toivottavasti hyväonnisella arvalla osallistuen,
    Kukat-on

    VastaaPoista
  6. Meidän jouluvärit on musta,valkoinen,harmaa ja punainen.

    Kahdella arvalla mukana.:)

    VastaaPoista
  7. Siis kolmella arvalla tietenkin olen mukana:)

    VastaaPoista
  8. Jotta mulla olisi mahd hyvät tsäänssit voittaa kerrankin jotain, otan oikein 4 (neljä) arpaa! Eikö se niin mene, linkitettykki on :) P.s. bambilta meni pää poikki, joten tarvetta uuteen kyllä olisi.

    Joulunvärit, hmm. Meillä ne on aika vähäiset. Vähän punaista piristämässä. Värit tulee myös paljolti kynttilöistä. Niitä on paljon, erivärisiä, erikokoisia ja koko ajan loimottamassa. (Voi sitä saasteen määrää)

    VastaaPoista
  9. Kyllä se joulun väri on valkoinen..ripauksella havunvihreää. Sekaan mahtuu myös sopivasti mustaa!

    Yhdellä arvalla mukana :)

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  10. Jouluun kuuluu ehdottomasti punaista, valkeaa ja vihreää. Onhan joulukuusikin vihreä, koristeet siinä meillä valkeita ja punaisia. Sitähän katselemme levätessämme reporankoina joulunvalmistelukiirehössötyksistä :)
    Montakon arpaa minulla lie. Luen tätä ahkerasti mutta laiskasti kommentoin!
    nim."Hiljaa hyvä tulee, ajatellen aivan kaunis"

    VastaaPoista
  11. Ja jos onni suo, otan mielummin poron! Iiiiihanat palkinnot :)

    VastaaPoista
  12. Hei mahtavaa, että kävit blogissani huhuilemassa, niin löysin tänne! Ja heti arvontakin! :D

    Joulun värit ovat meillä turkoosi ja vihreä (kun olen niin laiska, etten jaksa mitään perinteisiä verhojen vaihtamisia ja muita juttuja -ja sitä paitsi sattuneesta syystä sinisävyisiä, eli melkein turkooseja, koristeita tulee nyt joulukuun aikana ovista ja ikkunoista ;).

    Kolme arpaa: uusi lukija ja linkitys. :)

    -ja jos voitto osuu kohdalle, niin valitsen linnun.

    VastaaPoista
  13. Vai oliko tässä valintamahdollisuutta? :D

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla mukana!
    Pikka

    VastaaPoista
  15. punainen on joulun väri! :) ja yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  16. Ehdin vielä mukaan!

    Luulen että koko sateenkaaren kirjo on jo käyty läpi männävuosina,
    mutta tänä vuonna se onkin sitte pahvinruskee...;D Voiko tätä ees jouluksi kutsua, kämppä laatikkoja täynnä...

    Oon aika tuore lukija, mutta taisin kuulua jo siihen kööriin.
    Jos näin on niin neljällä mennään.

    :)

    VastaaPoista
  17. Jouluni värit ovat punainen ja ruskea :)

    Kolme arpaa ja yksi niistä tuli, kun lisäsin tämän blogiini: http://kisusblog.blogspot.com/2011/12/synttariiiiit.html

    VastaaPoista
  18. "Olet nyt sivuston Luonteenlaatuinen lukija." Kahdella arpoisella mukana kun vielä kerron, että joulu on punainen. Ja valkoinen. Ja kynttilänvaloinen.

    :)

    Nuapur

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla mukana! Löysin sattuman kautta kotilon blogista, ja pakkohan sitä on osallistua. Nää on ihania! Mun joulu on valkoinen, ihan ehdottomasti. Maustettuna ripauksella hopeaa ja metsänvihreää, ehkä ihan hippusella punaista.

    Terveisin, Laura

    VastaaPoista
  20. En tiedä, ehdinkö vielä mukaan, mutta kokeilen. Jouluni väri tänä vuonna on aika harmaa, mutta piristystä tuo violrtti.

    Kaksi arpaa. Jos viime hetken linkitys kelpaa, niin kolme...

    VastaaPoista
  21. Sopivasti punaista ja valkoista.. :)

    VastaaPoista
  22. Hih, päädyinpä tänne kommentin perässä sopivasti! Vielä taitaa ehtiä mukaan :)

    Mun joulun värit on nyt vähän yllättäenkin punainen ja valkoinen, lahjapaperiostoksen siivittämänä. Kun maa on mustana ja mieli ihan värien sekamelskana kaiken stressin keskellä, täytyy pitäytyä perinteisissä!

    Ja yhdellä arvalla mukana ollaan, palkinto on ihan mahtava!

    VastaaPoista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)