lauantai 6. huhtikuuta 2013

Siivouspäivänä

tahtoisin olla poissa kotoa. 
Paljon olenkin. 
Ja se näkyy. 
Tässä kaikessa. 

Tänään siivoan. 
Päätin. 

Nostin ompelukoneen pöydälle. 




"Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään. 
Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa." 
Muumeista. 




Mutta asiasta toiseen. Mä tykästyin tähän. Kyllä mää ihailen kuinka Krista K. osaa loihtia noin huikeita kuvia valottomimpaan aikaan vuodesta, juuri ennen joulua. Että on taitava. 

Mutta on taitava kuvien kodin laittajakin. On iloa ja väriä. Leikkisää. Kodikasta. Aurinkoa. Tyyliä. On. Paljon muutakin. 

Juu, pointti on se, että iloisen kodin asukki blogista Tekemisen makua järjesti arvonnan. Käykää toki kurkkaamassa. Osallistumassa. Ylläriä pukkaa. O-o-osallistumaan siitä. Takuulla ihastutte kotiinkin. 




Niin, että siivouspäivänä teen kaikkea muuta kuin siivoan. 
Se oli oikeesti pointti. 
Hehee. 


4 kommenttia:

  1. mullakin on muka ollut siivouspäivä. ei näy missään muualla kuin olkkarin lattialta kerätyissä leluissa. huomenna sitten ne muutkin siivoukset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muka-päivät on siitä inhottavia, ettei asiat edisty ja edessä oottavat. plääh. :)

      Poista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)