Se särki sen

Tulipa mieleeni että jotta koska kun jos vaikka kampaamoajan tilaisi. Mitä pikimmiten. Tarvetta olisi. Aamun kosteus sai mun hiuspehkon aika karun näköiseksi. Koko työpäivä meni niitä sohiessa. Ja irvisteltyä niille. 

Viimeks parturi kehui hiuslaatuani lasimaiseksi, joku taas totes niiden olevan pohjoismaisen karheat, eräs oikein kauniisti laittautunut kampaamoneiti löysi päästäni harmaita jouhia, yks kysy auringon värjäämiltä hiuksilta eiku  minulta mitä raitoi sun hiuksissas o. Tä. tietty aurinkoraitoja. Jee. Kohta niitä taas on. 

Että tällasta. Joka tapauksessa hiuksia ei jaksais aina laittaa.

Vetäis kaljuks. Niin ku tää tonttu teki. Kotiparturissa  à la  Maya.

Voi surku. 

Kuten hiusketkin.

Vähänkö siistii

Hirveen iloinen näky.
Kolmatta kertaa tälle keväälle samalla kadulla.
Kyllä on siistiä.

Ain laulain työtäs tee

Aamu alkoi ankeasti, oli harmaata ja jotain pisarteluakin oli havaittavissa. 

Käänsin moneen otteeseen kylkeä sängyssäni, odottihan siivoukset ynnä muut velvolllisuudet. No, niin vain kuin kunnes ellei jollei aina toimeen on tartuttava, jossain vaiheessa.  Miten se menikään, minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Näinhän se harmi kyllä on. 

Mä kuurasin parveketta. Seinistä lattiaan ja ikkunoista oveen. Ja niin vaan aurinko alkoi jossain vaiheessa paistamaan. Taivaskin muuttui siniseksi. Tulipa hyvä mieli. 

Tiedättekö muutes sen tunteen, kun kuuraamasi vihreänruskeanällöttävänmusta likavesi valuu täysin odottamatta naapurin parvekkeelle? En mäkään tiedä. Tai siis tiennyt. Ja mä kun olin niin varovainen ja tiedostin ne röörit siel lattialla. Nolotti. Onneks naapuri ei ollut tupakilla. Huh. 

Entinen asukki oli jättänyt mulle puisia tuoleja partsille. Varmaan ajatteli, että kovinkin ilahtuisin tollaisista kaunokaisista. Vai olikohan se joku luullut minusta liikoja, että olisin hyvinkin innokas rahtaamaan ne jonnekin tulen nieltäväksi. Kun ei itse viittinyt. En mäkään. Haukkukoon seuraava asukki mua myös. 

Mä tykkään näköjään enemmän muovista kuin puusta. Että hyvä entinen asukki, olisit vallan hyvin saanut viedä ne mennessäs. En piittaa noista sun. Yhtään.

Tarttis ommella kesäisemmät tyynynpäälliset. Mattokin olisi kiva tohon kuluneeseen betonilattiaan. Tulikin luvattua itelleen olla säästäväinen kuussa tässä. Huoah. Partsin lasitkin ai mitkä olisivat kova juttu. Turha toivo. Tiedän. Silti haaveilen. Tajusin haaveilujeni lomassa etten koskaan ole asunut asunnossa, jossa olisi kyseiset ylellisyydet. Että taidan nytkin pärjätä ilman. 

Mistä vielä keräisin inspiraatio siivota myös täällä sisällä. Sitä odotellessa taidan juoda kaffet. 

Mä en usko, että kukaan olisi päässyt kuvittelemaan minun olevani mustavalkoinen ihminen. ;)

Fiiliksissä

Armoton penkkiurheilija täällä.
Jännittää jo kovin.

Veikkaan 4-1.

Tämän illan peli menee ohi - töissä töissä. 
Jee, tää on ainut mikä menee ohi.
Tyytyväinen.

Kiinnostaako teitä?
Tyhmä kysymys. Tietenkin kaikkia kiinnostaa.
Wuhuu.

Etsivät kotia

Jos joku tahtoo tällaiset, ni voipi ilmoitella mun sähköpostiin.
Ensimmäinen ehtiväinen saa omakseen.
Mulle ne tuli jonain lehtitilauksen myötäjäisinä.
En tarvii. Tarvitko sinä?

go´natt

AINIIII, koti löytyi näille.
Joten enää ei kande hinkua näiden perään. Sori.

Säästäväisyys

Ajattelin olla säästäväinen. En sortua mihinkään. En langeta vaikka mieli tekisi. Omistan kaikkea. Tarpeeksi. Vaikka aina siltä ei tunnu. Vaan tahtovainen on mieleni, milloin mitäkin. Yleensä tahdon turhaa, mutta kovinkin kaunista. 

Joten olkoon säästäväisyys ainakin tämän kuukauden mottoni. Just ehin viime kuun puolella tehdä ihania hankintoja. Joista kaksi täytyy ihan mainita.

Toinen on kirja, joka puhutteli lumoavalla kannellaan. Kirjan nimellään. Kadotettu kirje.

Luulenpa että sisältöön en edes tutustu, jotta lumous ei haihdu. Olkoon kaunis koriste. Kirja.

Turha ostos.

Josta päästäänkin aiheeseen kkkkkihlat.

Päivänä eräänä maleksimma Fiskarsin kaduilla. Pujahdimme kultasepän liikkeestä sisään. Kaukaa ihastelimme säihkyviä koruja. Olimma lähdössä. Ja kappas. Kassalla oli kihlasormukset alessa. Osa enemmän osa vähemmän. En tarvi. Harmi. Silti iskin silmäni yhdeksäntoista euron arvoiseen. Kiviseen. Se tahtoi sormeeni. Pakkohan se oli ottaa, kun ruinasi niin kovin matkaani. Halpakin. Aidot tällaiset tonnin arvoisia, kuulema. Täkin on aito, korusepän valmistama. Hieno.

Turha ostos.

Silti niin kaunis.

Koruseppämuotoilijamyyjä oli mukava. Toivotti alueelle tervetulleeks. Poristiin yhtä jos toista. Meen toistekkin. Elokuussa ostan sieltä kummipojalleni rippiristin. Kauheaa, kun olen vanha.

ps. Sormus (saati puhutteleva kirjan nimi) ei liity mitenkään kolmenkympin kriiseilyyn. Sillä sitä ei ole. Kriiseilyä.
Se vain tahtoi matkaan.
Sovittu.

Ai että

Neljän päivän vapaa - kuin LOMA. 

Paljon tuli näettyä ja koettua. Kohdattuakin. Auton mittari nieli myös usiampia kilometrejä. Ja vatsat ne vasta nielivätkin, ei suinkaan kilometrejä vaan ihan ehtaa hyvää suuhun pantavaa. Pureskeltavaa. Väliin panostettiin tosisaan siihen mitä laitettiin. Eikä kertaakaan sorruttu matkan varrella ravinteeliin istumaan ja valmiille. Ei. Kahvipaikkoja kyllä etimmä, olivat keppanat laittaneet ovensa meitä ennen kiinni. Turistit sit vaan kurkki lasien välistä sisään. Ja huokaili.

Turussa meille tarjottiin kesän ensimmäiset jäätelöt. 

Maistui niin sitruuna-salmiakille että.

Förikin otti huomaansa entisen turkulaisen.

Oli ollut ikävä.

Tammisaaressa innostuttiin kuvaamaan. Urakalla. 

Sisko otti ja rrrrrakastui paikkaan tähän.

Maleksittiin kujilla, ihmeteltiin tönöjä, toisten koteja. Kurkittiin aidan raoista. Ja kyllä, siellä oli paaaaljon vihreämpää. Ja kukikkaampaa. Talon numerojakin linssin läpi kateltiin. Ihan saisi niistä kalenterin aikaiseksi, jos viitsisi.

Aurinko oli ilonamme. Pilviverhon takaa.

Linssin läpi tarpeeksi tiirailtuamme alkoi vatsan pohjia vallan hiukoa. Onneksi olimme varautuneet tähän. Aavistuksen nolona raahasin Vågöt vihertävään puistoon. Perässäni sisko, joka iloisena hälläväliä-tyyliin keikutti sylissänsä piknik-koria. Asetuimma aloille. Merituuli yltyi. Kylmyys yllätti. Joten söimme. Joimme. Kiitimme. Ja lähimme. 

Auton lämmitys laitettiin kaakkoon, niistettiin nenämme ja jatkettiin matkaa Raaseporin linnanraunioille. Parasta siellä oli kesäteatterilava. Joko remontissa oleva vaiko ihan purkukunnossa. Mielenkiintoinen.

 

Västäräkistä vähäsen.

Koska ihan varmasti on edesvastuutonta liekkö ihan laitonta tehdä näin pitkää postausta, jätän tämän tähän. Enkä kerro kuinka hienoja paikkoja oli Billnäsissä, tai Fiskarsissa, saati sitten... Vaikka kyllä mieleni tekisi. Hehee. 

Käykää ite kurkkimas jos ette vielä ole käyneet. 

Suosittelen.

Retkimieli vain matkaan. Ja kamera. Nii, ja evästä.

Ja mainiota seuraa.

Luonto on nyt ehkäpä kauneimmillaan. Ko se herää.