Probleema

Surkia, ku ei oo mi.. porakonetta. 

Ei aina jaksaisi sinitarratupoilla mennä ja sit kohta, useimmiten yöllä, kuunnella sitä taulujen alastulosinfoniaa. 

Muuten menee ihan hyvin. 

Vettä sataa.

Taivaskin harmaa. 

Männyt, kuin uitetut koirat. 

Ollaan plussan puolella. 

Lämpötilassa. 

Saivat eräät mitä halusivatruikuttivat. 

Ei pakkasta. Ei lunta. 

Vain saapaskelejä. Kumisia sellaisia. 

Vähäiset joulukoristeeni jääköön talvikoristeeksi. 

Tähän synkkään ja ikävään. 

Mutta maar, 

kyllä päivät ovat pidentyneet. 

Huomasin. 

Aamuseittämän jälkeen otsalamppu meinas olla jo hävettävä näky. Vallan meinasi painua pääni kumaraan. Kun sen tajusin. 

Josko sitä alkaisi viikonlopun viettoon. 
Kera herkkulakon. 
Toissapäivänä söin vain kaks torttua. 
Eilen porkkanapiiirakan. 
Tänään löysi konvehtirasia eteeni. Yllättäin. Äkkiarvaamatta. 

On tosi helppoa. 
Viettää herkutonta tammikuuta. 
Kun kaikki jouluherkut ovat vielä täällä tallella vietettyäni kotijoulun. 
Huoah. 
Aletaaks vasta loppiaisen jälkeen? 
Vai Nuutinpäivän jälkeen? 
Ens vuonna?
Plääh. 

Mites teillä? 
Pysyyks kontrolli? 
??? 

Jokatapauksessa. 
Viikonloppuja. 
Mie meen treffaa turkkulaissii. 

Uudet kujeet

Oli joulu. 
Oli välipäivät. 
Uusi vuosikin. 
Nyt on arki. 
Ja minä tykkään. 
Ruisleivästäkin. 
Ihan pelkällä oivariinilla. 

Tuntuu ihan maanantailta. 
Mutta enää kaksi yötyötä. 
Ja on viikonloppu. 
En valita. 
Että aika rientää. 
Ollaanhan toisessa päivässä tätä vuotta jo menossa. 
Juuri tossa kirjoitin ensimmäistä kertaa 2013. 
Se maistuu jollekkin. 
Se 2013. 
Mutta en tiedä mille. 
Ennen kuin olen sen. 
Elänyt. 

Valoisaa vuotta kuomat. 

Joulu on jo ovella

Heräsin aamulla kinkkumittarin piippaukseen. Kuudelta. 

Käänsin kylkeä, kunnes aikamoinen kilkatus ja kalkatus kävi. Kahdeksalta. Oli sitten taas raotettava unihiekkaisia silmiä. Sängyn ympärille kerääntyi reippaan metrin mittaista pukkia ja vielä lyhkäsempiä tonttuja kymmenkunta. Tulivat herättämään tätiänsä. Perinteisesti. Oli ilo herätä. 

Ja kuunnella sitä tarinointia. Ja joulupuu on rakennettua. 

Jouluiloa ite kullekki säädylle! 

Junamatkan päässä

Huomenna tähän aikaan istun muutaman muun kera junassa. Matkalla kotikotiin. Aika mahtifiilis. Useampi kuukausi vierähtikin edellisestä vierailusta. Miten tää aika juoksee. Ja matka niin pitkä, ettei juosta jaksa. 

Suloinen pakkanen, 
tuot meille joulun. 
Kun et tule tuulena, 
kun et tule märkyytenä, 
kun et tule meren aalto 
pakkashilepakahtuva 

- kun olet tähti 
niityn yllä, koivu 
huurteessa ja kidelumi 
kasvoilla, onnellinen 
pako lämpöön, lapsuuteen. 

Lassi Nummi

Ihana

olla joululomalla. 

Kahdeksan tuntia etuajassa. 

Nyt ei kahvi edes piristä. 

Tröttiä lomalaista. 

Täytynee ottaa päikkärit. 

Jotta jaksaa siivota. 

Sillä taisin luvata jossain jollekkin, 

että hinkkaan kotini, 

ennen kuin lähden joululoman viettoon. 

Pohjoiseen. 

Naamataulu

Kun naaman on saanut kukkimaan kuin parempikin joulukuusi, eikä joulusta vielä ole tietoakaan, voi todeta, että pikkujouluja ja kaiken sortin tekosyitä on vietetty, jotta suklaatia on saatu ahmia kitaansa. Mitä se on sitten jouluna. Onpa se niin mukava samaistua teini-ikäiseen kummilikkaan. Hah. Syödä suklaata ja ihmetellä miks naama kukkii. Outs. 

Silti mä jaksa stressata. Kukkimisesta. 

Syön sen minkä syön. Ja sitten taas olen syömättä. Jos olen. 

Nautitaan jouluherkuista jokainen tavallamme. 

Sillä ovathan ne niin hyviä. 

Njam.