Pöpö

Eilen luulottelin itselleni, että vatsapöpö iskee. 
Tänään vein luulottelemani pöpöt ulos.   

Jo elokuussa pomoni mainitsi, 
etten ole ollut saikulla kertaakaan. 
Ajatuksissani tuumasin, 
että tapanani ei ole olla 
ilman tautia saikulla.  

Tautia on taas liikenteessä. 
Odotan sitä. 
Niin hassulta kuin se kuulostaakin. 

Paukkupakkanen

Kirpsakka pakkassää. 
Kaksikymmentäviisi.  

Tänään maalaan ja ompelen. 
Vien tekstiilini ulos. 
Tuulettumaan. 
Itse jo kävin. 
Tuulettumassa. 
Lumi narskui, kuin ennen muinoin, lapsuudessa. 
Rucolani jäätyivät repussa. 

Näin pipottoman pyöräilevän ihmisen. 
Takki avoinna olevan pojanklopin. 
Kesätennarein ja villasukin varustetun teinin. 

Naapurin piipusta tupruttaa komea savupilvi. 
Vastakaiuksi sytytän ikkunalaudalleni kruunukynttilän. 
Kyllä tämäkin talo lämpenee. 

Mukava viettää neljän seinän sisäinen päivä. 

Hävityksen kauhistus

Kyllä sitä ihimisen lapsi osaa säilöä kaikenlaista. Vaikkei koskaan säilöttäviä asioita enää tarvitsisikaan. Nyt hävityksen ollessa vasta aluillaan, ymmärrän, että tähän tulee menemään aikaa. Koska joka tavara on käytävä läpi. Ja kun löytää jotain, jota ei muistanut olevan olemassakaan, niin. Muistot. Muistit. Ai että. 

Hävitykseen näin ens´ alkuun lähti toisen asteen siistit muistiinpanot, poikkileikkauskuvat, työjärjestykset, ideakuvat, tuotekuvat sun muut. Kouluroina. Ihan karseata kateltavaa, mm. piirrokseni vaatteista. Näköjään tyylit muuttuvat. Ja aika. Vastahan olivat vuodet 1998-2001. Vai? 

Säästin mä muutaman koulujutun muistoksi. Kuten alla näkyvän uikkarisuunnitelmani. Aika pähee toi keskimmäinen, onpa vasemman puolen leidilläkin puvussaan kaunissuhdanteinen pääntie jos ei muuta, mutta mitä ihmettä oikean puolen mimmi on vetässyt päällensä. Aijai. Ja väri on varmaan liila. Vain ruusut puuttuvat. 

Uikkarikuntoon piste fi

Operaatio jatkukoon. 

Hävitys. 

Surutta. 

Elossa piste fi

Maanantai oli mukava ja minä olen hengisä. Nostan sen vuoksi itselleni näkymätöntä hattua. Ei tullut maailmanloppua, ei aikaisemmin mayoille eikä nyt Mayalle. Wuhuu. Kävin siis salilla. Oli rankkaa. Enkä tiedä menenkö sinne enää koskaan. 

Nyt illan kähmeissä, hauiksiin sattuen ja reisien huutaessa h♪♫nnaa, olen kyykkinyt varastotavaroideni seassa. Etsien erästä pientä punaista kirjasta. Paljon muutakin löytäen. Jotka hävittää pitäisi. Pian. 

Olen rättipoikkiväsynyt. 

Jaa, pitäisi jo uinua. 

Öitä sullekki. 

tonton

Uus(vanha) elämäni on asettumassa uomilleen. 

Ruisleipä on edelleen hyvää.

Klementiinejä menee tunnissa monta. 

Kahvia ei enää paljoakaan. 

Koska ei ole mitään suuhun pantavaa.  

Turkkilaista jogurttiakin ostin ja sitä vois syödä vaikka ja kuinka. Vaikka ananaksen kera. Olen hyvä korvaamaan herkut jollain toisella. Ei niin herkulla. Huijaan itseäni. Ja olen siinä taitava. Todella taitava. 

Kaivoin kaapin pohjalta salivermeet. 

Josko niihin huomenna vääntäytyisin. Mahtuisin. Kokeilisin. Ihmettelisin. Onneks se on vaan kokeilu. Innostuisinko. En tiennyt edes, että täällä kolkassa on sali kuntoisa. Koska ei ole kiinnostanut. 

Loppuuks kohta -ton, -ton tammikuu? 

Ainii, mulla on viikko vielä helmikuusta tammikuuta. Plääh. 

Ja joo, lähes jokainen tammikuun postaukseni sisältänyt tota tonton-voivottelua. Menkää pois, jos ette kestä. En mäkään kestä. Melkein. 

Ohhoh

Kahvihetki kera ilman mitään herkkua täydentyi auringon valolla. Kuin tilauksesta. Äkkiarvaamatta. Voimaa tuovana. Kyllä nyt jaksaa alkaa pilkkoo kangasta ja surrauttamaan mekkoa jos toista. Edes sitä toista. 

Ja ei, en ole riisunut joulua pois. Tuskin riisunkaan. Ainakaan himmeliä ja tähteä. Ovat niin komioita. Ja iloa tuottavia. 

Voihan liikutus

Tiiättekö mikä saa tän täti-immeisen silmiin nousemaan kyyneleet? No. Joskus se ei tarvi paljoakaan. Useinkaan. Jep, olen herkkis. Liikutun ties mistä. Välillä häpeän sitä. Välillä nauran sille. Ja taas vuotaa silmät. Valtoimenaan. 

Yksi synkkä ilta töistä tullessa poimin postilaatikosta kirjeen, jonka osoitekin oli niin hellyttävä, että itkeä tirskautin jo ennen sisälle pääsyä. Vaikken tiennyt vielä silloin keneltä postia olen saanunna. Toiset kyyneleet tulivat kirjeestä ja megasuuresta kiiltsarista. Oi että. Miten kummilikka raaskikin. Kai se todistaa, kuinka paljon tykkää tästä pillittävästä täti-immeisestään. Mäkin tykkään. Paljon. Niisk. 

Toinen tositosi naure.. liikuttava asia oli kuulla, että kuningaskotka palaa mäkeen. Wuhuu. En ole hullu, vain onnellinen penkkiurheilija. 

Niin, ja muista vedet silmiin saavista seikoista voisin mainita lukuisia. Mutten mainitse. Etten taas tarvii nenäliinoja. 

Oottaks te herkkiksii?