Naistenpäivä

Nyt voisi käyttää kulunutta fraasia, että ilma on kuin morsian. Vaihtaa vain morsiamen paikalle naisen. Aamu alkoi auringolla, joten pölyrättiin oli kiiruusti tartuttava. Sen verta paikat huusivat siivousta. Eihän siinä kerennyt kuin hiukan tolun tuoksua saada aikaiseksi, kun jo ulkona synkkeni ja taivaalta satoi räntää. Tuulikin aikamoinen. Sää siis kuin naisen mieli. Yhtä epävakaa. Usein kuitenkin vallan erinomainen. Ja aurinkoinen. Eikö vain. 

Ja ei muuta kuin taas rättiä heiluttamaan. Aurinko puhkaisi pilviverhoon reiän. 

Että mukavaa naistenpäivää Naiset. 

Keramiikkamobile

Joskus kaapin perukoilta löytää tavaroita, jotka ovat jollekin hankittu lahjaksi, mutta jostakin syystä eivät olekaan päätyneet etiäppäin. Kuvissa esiintyvä Anneli Sainion keramiikkamobile on yksi niistä. Oon varmaan niin laiska hyödyntämään Itellan kalliita palveluksia, että vallan muualle tarkoitettu tavara jää helposti omiin nurkkiin pyörimään. No omaan kattoonhan ripustettavaksi toi päätyy. Sopii se munkin filosofiaan. Itseasiassa tänään piipahtaessani Fiskarsissa ostin tälle kaverin tekstillä NAUTI. On muutes vähän heikko lenkkini noi Fiskarsin putiikit. Siellä olisi vaikka ja mitä ostoskassiin sujahtavaa. Ei välttämättämättä niin kovin tarpeellista, mutta sitäkin silmää hivelevämpää. Designia. Mobilen lisäksi taisipa kassiin hiippailla jotain muutakin suoraan omaan käyttöön tulevaa. Ei "muka" jollekin lahjaksi hankittua. Ja pikkuhiljaa omaan käyttöön otettavaa. Heh. 

EDIT. Uusimmassa mobilessani ei suinkaan lue, että nauti vaan luo. Muistukseksi itselleni luovasta minästäni. Luo. Jotain. 

Kirppishai

Josko jo kisaväsymys olisi taputeltu ja "normaalin elämän" kuviot käsillä. Aurinko ainakin auttaa elämän normalisoitumisessa ja paljastaa kodin epäkohtia ja tekemättömiä töitä. Kiitos silti. Että aurinko paistat. Jospa sohvakin saisi levätä. Ainaisesta takamuksen painosta ja hyppyreaktioista. 

 

Hirveä hinku ravata kaikennäköisiä kirppareita, joista eräässä minua onnistikin. Todella. Kannoin kotiin Artekkia. Kuuskymppistä. Oon niin fiiliksissä. Maanantaina talouteen tuli myös kaappi, joka odottaa uudistustaitoista mieltä ja silottelevia kätösiä. Vähän on auki suunnitelmat kyseisen huonekalun suhteen, mutta eiköhän hiontapölyn seassa kerkeä ideat kirkastua. Toivoa sopii. 

Sitä ei aina tajuakaan, kuinka paljon kodissa on toiselta saatua tai ostettua tavaraa. En pidä itseäni kovin kirppishenkisenä saati ekologisena tyyppinä. Koitan kuitenkin harventaa säännöllisesti huusholliini kertynyttä roinaa, jotka my pikkusisko myy ansiokkaasti tahollansa. Suuri kiitos hälle. Tämän postauksen kuvissa esiintyviä tavaroita tsiikasin siihen malliin, jottanotta meikäläinenhän on kirppishai. 

Poronsarvet, puinen kynttilänjalka ja stool 60 ovat kirpuilta. Valtavan valoämmän löysin netin ihmeellisestä maailmasta, eikä tullut pahemmin kyseltyä kirjaimen kokoa, kun olin jo hakemassa sitä. Hyvinhän se tänne mahtui. Senkki taas sai aikoinaan kaatiskomennon työpaikaltani, joten pelastin sen varmalta tuholta. Mustan itsevirkatun jalkarahin alla lymyilevä Ikean bamburahi on Turun roskisdyykkaus nro 1, melkein näin, kun edelliset omistajat laittoivat sen nätisti roskiksen viereen ihan varmasti ajatuksena, josko joku noukkisi sen parempaan talteen. Ja mähän noukin. Jalkalamppua taas ihailin nuoruudessani erään ihanan ystävän kodissa ja kaksi vuotta sitten tuumasin samaiselle, että mihin ihmeessä lamppusi olet piilottanut. Kohta se oli mun valona. Kannattaa aina avata suunsa. Ja olla silmät avoinna.  

Pasila, Porilaisten marssi

 

 

 

 

 

Talvilomaa on kulutettu tuoreita leipiä ja pullia mussutellen. Puikotkin ovat kilisseet siksakkia sujuvasti ja neula on yhdistellyt kolmioita peitoksi. Mamma ehdotti, josko repisimme kotikodin olkkarin tapetit irti ja tarttuisimme maalisiveltimeen. Kumma, tämä tyttö ei ole innostunut, kun on ollut niin kiire. Kiire. Olla penkkiurheilijana.

 

Kyllä ovat viime päivät - puhumattakaan tämän päivän hetkistä - osoittaneet, että on mahtia olla kansalainen Suomen. Pyöräytin pelijännityksen keskellä sitten sitruunaisen kultamitalikakun, jonka päälle kummipoika taituroi oikein siniristiliput. Vois sanoa. Mitäs me urheiluhullut. Porilaisten marssi toi viimeistään vedet silmiin myös pessimisteille. Eikö vain.

Ystis

Musta se on ystävällismielistä ystävyyttä, kun töissä kaikki pelaa tauoillansa samaa peliä älykkäillä phoneillaan ja toinen auttaa toista, jos tasoa ei millään (vaikka kahteen viikkoon tai kuukauteen) pääse läpi. Eiks jee. 

Mukavaa Ystävänpäivää totta maar joka iikalle. 

Mur mur

Tänään hoitolapsen kanssa pelattiin muistipeliä ja muristiin leijonapojan kera kilpaa. Pyykkikone on laulanut ja lattia mopattu. Huominen iltavuoro siirtyi aamuksi, joten talviloman alku aikastui kahdeksalla tunnilla. En valita. Piti kuitenkin kiirettä saada tänään koti siistiksi, jotta loman lusimisen jälkeen tänne olisi miellyttävä palata. Huomenna pitkä ajo edessä. 

Ai niin, "oltu" myös Sotshissa. Viikko jo. 
On muutes penkkiurheilijalle täydellinen ajankohta lomailla. On. 

My book

Sitä ollaan taas laskeuduttu viikonlopun viettoon. 

Tästä alkaakin penkkiurheilijan kulta-aika pariksi viikoksi. Aijettä.

Kuvissa esiintyvä kirja on kuulkaa ihan itse valmistettu sisäpapruja myöten. Päällikangas napattu ekasta mahdollisesta komerosta tippuvasta kangaslaatikosta, sattuipa olemaan maria ja vielä suosikkiväreissä. Heh. Kannen sisäpuolella pilkistävä turkoosi paperi joutui sinne vastoin tahtoani, kun kässäkerhon ohjaaja (lue:ystävä) ei hyväksynyt siihen kaavailemaani paprua sen ominaisuuksien puolesta. Kovaa kuulema. Valkoinen kopiopaperi. No, onpahan väriä. Ja ei muuten ollut viimeinen kirja mikä valmistui, sen verta kivaa askartelua oli. Nahkakantinen haaveissa. Ja vähän tarkempaa kädenjälkeä.