torstai 23. elokuuta 2012

sy syr sydde syt

Odotan sitä hetkeä, että istahdan koneideni äärelle pala kangasta kädessä ja hurrautan vaiks mekon tai kaksikin. Siitä on liian pitkä aika, kun olen ommellut jotain oikeaa. Oikeaa. Verhoja ja pientä sievää ei lasketa. Eikä vieraiden mekon kavennuksia, housun lyhennyksiä. Varsinkaan hääpuvun helmaa. Ne eivät ole mitään luovaa, vaan sitä tylsääkin tylsempää korjausompelua. Sitä juuri, miksi en halunnut olla ompelija kaheksasta neljään. Vaihtaa vetskareita untuvatakkeihin ja lyhentää upslaakeja. Puhumattakaan painavaakin painavamman kelsiturkin vuorin päivityksestä, huoah. Ja rahaa muutama hassu euro per korjaus. Toinen huoah. Vaikka raha ei teekkään onnelliseks. Sanovat vaan. Tietämättömät. 









4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo joskus laitan tulemaan kuhan toi kone surrailee enemmän. :)

      Kuis sun ompelukset? Vai ollaaks samiksii ja ei jakseta, kovasti suunnitellaan vaan. ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voihan tee. Sitä ku luulee jo jotain oppineensa, niin tippuupahan heti alas kovaa ja korkealta. :D

      Mut joo, ompelen ompelen kuhan saan inspistä.

      Poista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)