Tää talo on nii hiljane.
Vain läppärin tuuletin huutaa ja astianpesukone hyrskyttää ohjelmaansa päätökseen.
Saattelin juuri viimeisimmän vieraani vr:n raiteille.
Osaankohan enää ollakkaan kodissani yksin, kun vallan totuin toisten läsnäoloon.
Jännä tunne nähä valot omasta olkkarista, kun polkee töistä kotiin.
Vielä makeampi tunne tuli, kun astui ovesta sisään ja tuoksui kahvi.
Kaikista parasta oli se ääni mikä lähtee ihmisistä, sitä kutsutaan myös puhumiseksi. Joskus myös jutteluksi. Nauruksi. Moneksi.
Nyt koitan kestää viikon ilman vieraita (yllärivieraat tervetulleita!),
sitten kortteerin pitoon tulee mamma. Jee.
Lattiakaivo odottaa.
Huomena Åboon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)