tiistai 4. syyskuuta 2012

En tykkää karkista

en tykkää karkista,
en tykkää karkista, 
monestikko se pitää todeta ennen kuin todellisuudessa niin onnettomasti onnellisesti kävisi. Etten tykkäisi. 




Aloitin eilen karkkilakon. 
En syönyt kuin vieraiden jättämät jämät Lontoon rakeista. Oli muutes namia. 
Karkkihan maistuu extranamilta kun on lakossa. Ja olinhan ollut jo aamupäivän "ei saisi- linjalla". 

Minun lakkoni on määrittelemättömän pituinen. Sano Maya suoraan, että kuhan viikonloppuun selviäisit lankeamatta. Joku olisi niin vahva, että suunnittelisi pärjäävänsä elämässä ilman karkkipussin rapinaa tästä jouluun, uuteen vuoteen, hiihtolomaan, vappuun, kesäloman alkuun tai jopa vuojeks eteenpäin. Antaa joittenkin olla vahvoja. Kukin omassa lajissaan. Minä koitan kestää karamellin tuomaa makunautintoa aluks muutaman viikon. Kaksoiskekkereillä saan syödä ja palijo. Sitten kattoopi siitä jatkoa. 

Harmittaa vaan niin pal, ku kaapissa kolme pussia M&M´s suklaatikuorrutteisia maapähkinöitä rapealla sokrukuorrutteella. Njam. Mielikuvanjam. Ne olisi tarkoitus leipomuksiin sinne kekkereille. Säilyy säilyy. Ja puhumattakaan Marianne-rakeista purkissa. Napsii napsii. 

Yövuoroviikolla (kahen viikon päästä) voitte kysyä, vieläkö pussit ovat kaapissa ja lakko pitää. Ne viikot ovat herkun himoiselle immeiselle aika vaikeita. Voin kertoa. 






6 kommenttia:

  1. Kelpaisi mullekin kulhollinen karkkeja. Onneksi sataa niin en jaksa lähteä ostamaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade on monesti Pelastaja isolla peellä. Laitanko postiin, ettei roskiin tartte heittää. ;)

      Poista
  2. No jaahasseen! Mulle ei kelepais. Kauhallinen karkkii. Eiku kulkokaase.
    Enivetsyli.
    Mä oo ikuna ollu karkki.
    Mä oon tumma suklaa. Joskus vahingos M&M. Ämmät iskee.

    Etsä siellä voi hokee "en tyggää" jos on kulhoissa ja kaapeissa! :D
    Huspois ja KURSSILLE; "Hei minä olen Maya ja karkkisti" ja taputapu ne muut sokruholistit.

    Kamoon girl, ei NIIN paha, soisin sokruhumalaa, kovin värikäst ainaskii äm&ämsseis.
    Pittäähän sit jottai! Tosiiin ohan tämmööne noinniiku kurjaa, hamputkin kirkuu. Vaiggee tostnoi vaan kun ei ite, mut
    mun olkaa vasten voi purkaa salmiakkii. Lupaan sen. ♥

    Paljon tsemii kaataa kulhoista... roskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tiedän, ettet sä oo karkki. Musta ei ikinä sais tummaa suklaatia. Oon yrittänyt, enkä onnistunut. Suklaaseenkin vasta aikuisiällä innostunut, mutta aah karkki. Karkki. Irtosellainen.

      Ihan kohta meen kurssille, vertaisteni joukkoon. Taputellaan ja päivitellään, ja sen jälkeen ollaan niin sokerihumalas ettei huh ja böö.

      Hampaat huutaa tääl lopeta lopeta. Mult on paikattu elämäni aikana kaks reikää, ja nynne paikat on lähteny vekeen. Minne lie, karkin mukana. Vattaanpa tietennii. Hö. Ihan vaan karkin takia. Typerää. Ja varppiin en kaada roskiin, mieluummin vatsaani. Kröhöm. Siis joskus.

      Kiitos tuesta. Hmm, salmiakkia!

      Poista
  3. Samoilla linjoilla. Paitsi etten aio lakkoilla. :-) varo ettei karkinsyöntikunto heikkene, on karua huomata että sitte ko saa syyä nii tulee kolmannesta(kymmenennestä) jo huono olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kohtalotoveri. Ja lakkoilu on ihan typerää! Ihan. Ois hirveetä jos toi kunto heikkenis, ja irtsaripussista tulis paha olo, jo het (kolmannesta)kymmenennestä. En alkais.

      Poista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)