Suojassa seinien

Miten se sattuukin niin, että helteet on juurikin silloin, kun olisi muutakin puuhaa, kuin lojua reporankana vaikkapa kuumalla hiekalla. Vaikkakin inhoan auringossa makaamista. Mutta niin vaan tuntuu, että ny voisin minäkin rojauttaa ahterini sannalle ja leppuuttaa silmiäni tossa valossa. Pulahtaisinpa haaveissani veden ihanan viileään syleilyynkin. Olisin vaan. Jota teen harvase päivä, sitä ihan vaan ollania. 

Nyt mä kuitenkin koitan ahkerana jököttää ja puuduttaa takamustani kovan kovalla penkillä. Olen kahlehdittuna kangaspuihin, joihin viimeinenkin osa (lue: tekosyy) kotiutui viikonlopun toimesta. Jospa kohta pääsis ihan kutomaankin, tää loimen rakentaminen vaan ottaa aikansa. 

Koska tokihan väliin haistelen hellettä kera suuren jäätelökipon. Toki toki. 

Siskot armaat, kiitos vaan, että lakkoilette, mä syön teidänkin edestä Valion valioyksilöitä. Maistelen uutuuksia ja muistelen vanhoilla. Njam. 

Oikeesti, kuka uskoo, että joku rakentais näillä ilmoilla lointa puihin. Ei kukaan. Siksipä minäkin pesen siitepölyisen partsin tuolin ja vien sen auringon puolelle, etupihalle. Kerin sitten vaikkapa kuteet valmiiksi. Voihan sitä syksylläkin kutoa, jos kesällä ei malta. Puut ovat lainassa niin kauan kuin tässä asunnossa asustelen, eli se on vaan minusta kii, kuinka kauan todellisuudessa ovat. Kerkeen siis melko varmasti vielä monenlaista. Suunnitelmissa ei muuttoa. Vain haaveissa. 

Lämpimää päivää sullekki.