maanantai 13. tammikuuta 2014

Into piukeena





Ihan superia oli herätä auringon voimakkaisiin säteisiin. En valittanut, vaikka ne säteet herättivät minut unesta ennen aikaisesti, ajattelin nimittäin nukkuvani lisää sitten pimeällä, ennen yövuoroa. No, eihän sitä ehdi. Olin taas kässäpiirissä, jossa tein reipas kaksi vuotta sitten aloitettua peittoa. Ja tiedättekö, musta tuntuu, että se valmistuu ihan millä hetkellä tahansa. 

Kyllä toi viikonloppuna satanut hentoinen lumivaippa todellakin piristää ja valaisee koko tienoota. Ja saa tämäkin ruho enemmän liikuntaa, kun ei viitsi laina-autoa lämmittää joka käänteessä vaan menee mieluummin kävellen paikasta toiseen. Pakkasilma tekee hyvää keuhkoille. Löllyville vatsamakkaroillekin.  

Ja valoisuuden voima tuo intoa. Mielenvirkeyttä ja hyvää mieltä. Tekisi mieli sisustaa, vaihtaa asioita paikasta a paikkaan b, ostaa mattoa ja verhoa, julisteita sun muita. Järkkäillä kaappeja ja tuhota vanhaa. Tehdä käsillä sitä tätä ja tuota. Silleen niin ku oikeesti. Hiomakonekin odottaa käyttövalmiina, jottanotta ei muuta kuin senkin pinnat uusiksi joku ilta. Näitä pakkasia olen odottanut, saan vihdoin sulatettua pakastimen, jossa alimmaiset purkit ja pussukat ovat jäätyneet kiinni pakastimen pohjaan, hups. Kaikenlaista tekemistä siis tiedossa moneksi päiväksi. Toivon, että intoa riittää. Ja se pysyy piukeena, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.  

Kaksi miinusta: kuvilleni edelleen tapahtuu jotain mystistä tuodessani ne tänne blogin puolelle, varsinkin kaikki mustavoittoiset kuvat, kuten ottamani kuvat uuden karheasta sohvasta, muuttuvat ihan kököiksi, plääh. En jaksa perehtyä edelleenkään syvällisesti aiheeseen, joten mennään näillä mitä on annettu. Ja se toinen miinus tulee siitä, kun saan nykyselti mahdottomasti roskapostia, milloin tarjotaan laihduttamiseen apua ja milloin pyydetään tsekkaamaan hääsivustoja tai muuta mukavaa. Mistä noita roskia oikein tulee. Ai niin, kolmaskin miinus tai huolenaihe paremminkin on se, että rahapuussani ei ole pian ainuttakaan lehteä. Kaik´ ropisee. Ja mitä se taas kertoo tämän naisimmeisen kukkaron tilanteesta ja tilitiedoista. Hui. 

Mukavaa viikkoa. 

4 kommenttia:

  1. Ja hyllyllekin on löytynyt taravoita, kiva! :)

    Tää viikko ja vuosi ja kaikki olkoon onnellista, hyvämielistä, valoisaa ja seeseteistä! Niin ja sopivasti tietty touhukkuutta, reippautta ja rohkeutta! Unelmoi silmät kiinni ja tee niitä uneksinta-asioita myös! Oot rakas! <3

    Ps. Tykkäsin. Siis siitä joulupaketista. Kiitos! En ihmettele, ettet meinannut raaskia luopua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain lätkäisin, mutta käymistila edelleen käynnissä. :)

      Oi, jos olisi kaikkea tuota mitä toivottelet, niin enpä valita, en. :D Sitä kaikkea hyvää sullekin. ♥

      Kiva, ettei ollut hutiostos, vaikka tokihan olisin voinut ottaa sen itsellenikin. Hyvin se olisi sopinut tähänkin talouteen.

      Poista
  2. Niinpä, ihana aurinko! Mieli virkeenä ja energiaa vaikka muille jakaa...
    Hyllyn ihanat puutalot osui silmääni. Tykkään niistä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Kyllä nyt aurinko hellii meitä tosissaan. Aamulla, kun nukuin pitkään, kröhöm, aurinko paistoi suoraan kasvoilleni, ajattelin, onpa näppärää, tässähän vallan ruskettuu nukkuessaan, heh. :D
      Puutalot kinusin ystävältäni, joka on noita tehnyt raksaylijäämälankuista, helppoa ja niin kaunista.
      Kiitos samoin sulle energistä viikkoa! ü

      Poista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)