Matto ja sen tuoli

Kesällä läksi olohuoneesta mustavalkoiset nojatuolit erään nuorenparin kotia kaunistamaan. Itse niihin olin jo kovin kyllästynytkin. Niiden tilalle oli tarkoitus hankkia jokin pehmeä nojatuoli, sellainen kunnon laiskanlinna. Mutta kaunis. No eihän sellaisia ole, ainakaan pienellä rahalla. Himoitsemani Kola-keinukin on vielä haaveasteella, sillä siihen säästettyjä rahoja ei ole. Ehkä koskaan. 

Vierailevien tähtien kanssa onkin tullut sitten sellainen tunne, että mihinkä sitä kankkunsa asettaa, jos ei kaikki halua napottaa vieretysten sohvalla yhdellä. No, sitten meni kesä, tuli syksy ja melkein jo talvikin kolkutteli ovella. Läksin Ikeaan kaverille kantoavuksi, heh, kappas vaan kun piti minunkin raottaa kukkaroani ja sittenpä pakettiauton perälle jo heitettiinkin musta, rottinkinen tuoli.

Kotiuduttuani tuolin kera, huomasin sen vallan eriparijalkaiseksi, keikkanaksi yksilöksi. Mattoa tai jotain pehmustetta oli alle saatava. Palauttamaan en tuolia ajatellutkaan. Vaan muistin. Että yläkaapissa on rullalla ensimmäinen ja viimeinen tekemäni matto, joka ei ole koskaan päässyt käyttöön. Yhdeksään vuoteen. Nyt oli aika ottaa se esille. Sehän oli just´ passeli tuolin alle. Vai. 

Minun villalankainen nukkamatto, johon aikoinaan opiskelijaparan ropot menivät ja hiki valui, kun solmin nukkia opiskelijakavereiden paukuttaessa mattoja metritolkulla. Palttinasellaisia. Varmasti muitakin. Ja minä solmin ja solmin, koivuaiheista mattoa, joka on saanut ideansa suosikkirunoilijani Risto Rasan eräästä luontoaiheisesta runosta. Muistan, kuinka viimeinen solmu oli solmittu ja sain työni ulos kangaspuista. Joutsenet lensivät koulun yltä, taivas oli kirkkaan sininen ja minä veivasin fillarilla pian sulkeutuvaan kauppaan ostamaan pullaa. Uurastetun työn kunniaksi. Oli se vaan maan mainio tunne. 

Suunnittelin maton tilaan, jota ei ole. Vieläkään. Ajatukseni olivat ehkä vallan korkealentoisia nuorena suunnittelijaopiskelijana. Kuvittelin maton korkeaan betonitilaan, seinälle, tuomaan lämpöä moderniin ja kylmään tilaan. Ainahan kuvitella saa, mutta totuus on monesti toinen. Yhdeksän vuoden rullalla olon jälkeen matto avattiin vihdoin käyttöön, laminaattilattialle ja vielä tuolin alle. Ylhäältä on tultu alas. Ja hyvä on näinkin. 

Yläkaapista löytyi myös käyttämätön sinisen tavaratalon lampaantalja, jonka heitin pehmusteeksi tuolille. Vatruska-tyyny sohvalta vielä siihen päälle ja kyllä vain kelpaa. Istua. Hiljattain ripustin Vatruskat myös ikkunaan. Miten niin mustavalkoista.