Pakkanen

Eilen olin skriivaamassa pakkasaiheista tekstiä, kunnes yllättäin sain kutsun siivoamaan erästä muuttovalmista kotia. Ei muuta kuin kamat kassiin, duunarin vaatteet päälle ja pakkasesta kangistunut dieselauto hörähtämään käyntiin ja menoksi. No, nyt pakkanen on lauhtunut ja tuppasipa taivas lumisadettakin. Se eilisen teksti meni kutakuinkin alla olevasti.  

Pakkaspäivän verhot, keitto ja muffinssi. 

Pakkasesta tekee raaemman kova tuuli. Kui se kasvoihin ottaakaan. Hyrrr. Töistä lampsiessani kotiin tajusin, että köökin talviverhot ovat vielä kaapin perimmäisessä nurkassa. Ei muuta kuin kipin kapin ja tuumasta toimeen, vähän silitysrautaa ja ripustus. Miten noin kauniit verhot voikaan unohtaa kaapin perukoille. Louekarin Pakkaset. 

Valmistin keiton pikkusiskoni ohjetta hyväksikäyttäen. Eli keitin parsat ja heitin sekaan paistetut, suolalla ja mustapippurilla maustetut kanafileepalat ja lisäsin reilun käden kautta perinteistä Koskenlaskijaa. Njam. Myös superhelppo. Pakkaskeitto. 

Eilisellä (siis toissapäiväisellä) kauppareissulla en voinut vastustaa tuoretiskin rottinkikorissa hengaillutta uutuutta. Marianne-muffinssia. Huom., en syönyt sitä samana päivänä. Vasta tänään (eilen). Mahtia omata näin hurja itsekuri. Joka on karaistunut mitä ilmeisemmin pakkasesta. Eiks jee. 

Sellaista. Sanovat huomisen tuovan kalenterille uuden kuukauden. Ai helemi. 
Viikonloppuja kuomat. 

Pupuperhe

KevätTalvisiivousta tehdessä törmää moniin unohduksissa olleisiin tavaroihin. Lapsuuden muistot ovat mitä parhaimpia, sekä mielessä että tavarana säilytettynä. Tällä veikeällä pupuperheellä on leikitty ja muistan, kuinka ylpeä ja onnellinen olin näistä. Taisin saada ne syntymäpäivälahjaksi. Alakouluikäisenä. Pupujen nukat ovat tummuneet ajan ja lian saatossa, mutta onpahan sentään vaatteet tallessa. Kaikilla. Luulenkohan väärin, jos sanon näiden olevan Sylvanian Families-hahmoja, joita näyttää olevan edelleenkin lelukauppojen hyllyillä. 

Olen hiukan erilainen (lue; hamstraaja) kuin Nuuskamuikkunen (Muumipeikko ja pyrstötähti). 

" Minä tiedän. Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä - ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen. " 

Jämät

Kappas, eipä ollut tämä emäntä siivonnutkaan hyvin, koska hyllyn päältä kuvan mukainen yksilö vielä kehtasi löytyä. Inhottava putsata talia, jota on joka kolossa (puhumattakaan pöytäliinoista). Olen muuten kerännyt lähes kaikki tähteemme kynttilänpätkät joulun ajalta tarkoituksena sulatella vajaan vuoden päästä omat kynttilät. Saattaa kyllä unohtua, ihan vahingossa. 

Poistin yhden jouluisen postauksen, joka kerää päivittäin useita roskapostikommentteja. Aika outoa. Saa nähdä loppuuko roskitus. 

Olipa tärkeätä. 

Ei muuta ku hyvät yöt. 

Älykästä aikaa

Viikko alkoi touhukkaasti koulutuspäivällä. Nyt olen jo kotosalla. Hörpin kahvia. Olen siirtynyt tumma paahtoiseen. Maistuu ja ei närästä niin paljoa. Olen myös vähentänyt kahvin juontia. Sekä ruisleivän mussutusta. Se kompo - kahvi ja ruisleipä - närästää. Sanovat appelsiininkin närästävän. Kolme lemppariani. Herkutkin minimoinut ja siirtänyt viikonloppun rientoihin. *voi närästys*

Närästyksestä tekniikan maailmaan. Se, että siirryin puolisen vuotta tabletin käsilaukkukantajaksi, ei ole saanut minua täysin pauloihinsa - olemattoman kapasiteettinsa ansiosta. Eihän tuolla tee muuta kuin pelaa. Yhtä peliä. Sen siitä saa kun halvalle alkaa. No, olen kuullut usein sanottavan, että voisin päivittyä tälle vuosikymmenelle ja hankkia älykkään puhelimen kapulaversioni tilalle. Että voisi vaikka kuvia vastaanottaa ilman erinäisiä hakutoimenpiteitä ja silleen. Vähän seikkailla intternetissäkin. Puhumattakaan whatsApp´sta, instoista ja mitä näitä nyt onkaan. Otin vihjailut kuuleviin korviini. Vihdoinkin. Ja tilasin. Älykästä ajan vietettä. Huh. Puh. Ihanhan tässä jo odottaa postiauton käyntiä. Kun vielä oppisi älyä käyttämään. Älykkäästi.  

Nanainen, sä taidat olla universumin ainoa kapulan käyttäjä. Ihan kohta. Tsori. 

Kevättä tupaan

Se oli eilinen, joka vei tämän talouden joulujutut vasta laatikon uumeniin. Vaikkakaan tähdet eivät olisi millään sinne halunneet sulloutua. Tappelivat oikein vastaan. Mutta sinne menivät. Samaan syssyyn saivat lähtökäskyn surullisen näköiset ja homeiset taikkapa täysin kuivuneet ja multaa vailla olevat huonekasvini. Sen seurauksena tai jopa sen kunniaksi kaupan kassan läheisyydessä olleet tulppaanit hyppäsivät koriini. Täytyyhän sitä jotain kasvia kuitenkin viherpeukalottomallakin olla. Onpa muuten kivan selkeää. Kun joulu ei enää muistuta. 

Leppoisaa sunnuntaita. 

Arki rullaa

Olipa nopea viikko, vaikka uurastin viisi yötä työmaalla. Sitä tottui jo normaaliin tahtiin, eikä tule enää haikailtua ylimääräisten vapaapäivien perään. Paljoakaan. Sitä paitsi, pian on talviloma.  

Pakastimen tyhjennys/sulatusoperaatio jatkuu ja sieltä löytyy yllättäviä asioita, joiden on luullut jo aikapäiviä sitten loppuneen, kuten marjojen. Tehojuomaa on tehty, jäähileisistä mustikoista ja vadelmista, njam. 

Olin unohtanut mitä kaikkea aurinko näyttää. Paljastaa. Ne kaikki likaisimmatkin nurkat ja sohvan alle pakenevat pölypallerot, puhumattakaan tasojen päällä lepäävästä tasaisen tummasta kerroksesta, jota siisteysintoilija kavahtaisi. No, kavahdin minäkin ja otin rätin kauniiseen käteeni ja siivosin koko huoneiston. Aivastutti. Pitäisi ihan suursiivota. Joskus. Nyt ovat laukut pakattuina oven pielessä. Tuumana olisi soluttautua täältä maalta ihmisten sekaan. Parit synttäritkin juhlittavana. Siinähän sitä on viikonlopulle ohjelmaa. 

Viikonloppuja. 

Into piukeena

Ihan superia oli herätä auringon voimakkaisiin säteisiin. En valittanut, vaikka ne säteet herättivät minut unesta ennen aikaisesti, ajattelin nimittäin nukkuvani lisää sitten pimeällä, ennen yövuoroa. No, eihän sitä ehdi. Olin taas kässäpiirissä, jossa tein reipas kaksi vuotta sitten aloitettua peittoa. Ja tiedättekö, musta tuntuu, että se valmistuu ihan millä hetkellä tahansa. 

Kyllä toi viikonloppuna satanut hentoinen lumivaippa todellakin piristää ja valaisee koko tienoota. Ja saa tämäkin ruho enemmän liikuntaa, kun ei viitsi laina-autoa lämmittää joka käänteessä vaan menee mieluummin kävellen paikasta toiseen. Pakkasilma tekee hyvää keuhkoille. Löllyville vatsamakkaroillekin.  

Ja valoisuuden voima tuo intoa. Mielenvirkeyttä ja hyvää mieltä. Tekisi mieli sisustaa, vaihtaa asioita paikasta a paikkaan b, ostaa mattoa ja verhoa, julisteita sun muita. Järkkäillä kaappeja ja tuhota vanhaa. Tehdä käsillä sitä tätä ja tuota. Silleen niin ku oikeesti. Hiomakonekin odottaa käyttövalmiina, jottanotta ei muuta kuin senkin pinnat uusiksi joku ilta. Näitä pakkasia olen odottanut, saan vihdoin sulatettua pakastimen, jossa alimmaiset purkit ja pussukat ovat jäätyneet kiinni pakastimen pohjaan, hups. Kaikenlaista tekemistä siis tiedossa moneksi päiväksi. Toivon, että intoa riittää. Ja se pysyy piukeena, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.  

Kaksi miinusta: kuvilleni edelleen tapahtuu jotain mystistä tuodessani ne tänne blogin puolelle, varsinkin kaikki mustavoittoiset kuvat, kuten ottamani kuvat uuden karheasta sohvasta, muuttuvat ihan kököiksi, plääh. En jaksa perehtyä edelleenkään syvällisesti aiheeseen, joten mennään näillä mitä on annettu. Ja se toinen miinus tulee siitä, kun saan nykyselti mahdottomasti roskapostia, milloin tarjotaan laihduttamiseen apua ja milloin pyydetään tsekkaamaan hääsivustoja tai muuta mukavaa. Mistä noita roskia oikein tulee. Ai niin, kolmaskin miinus tai huolenaihe paremminkin on se, että rahapuussani ei ole pian ainuttakaan lehteä. Kaik´ ropisee. Ja mitä se taas kertoo tämän naisimmeisen kukkaron tilanteesta ja tilitiedoista. Hui. 

Mukavaa viikkoa.