keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Ohjetta

Sitruunamarenkitortun ohjetta on kyselty turuilla ja toreilla. Ite oon löytänyt (vaiko siskoko se olikin) sen viime vuonna netistä. En vaan millään muista miltä sivuilta. HellapoLLiisinko. Joka tapauksessa ohjeita on monia. Tätä parempiakin. Ihan varmasti.

Mut täsä tää ny on.




Pohja
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
100 g margariinia
1 keltuainen
2 rkl kylmää vettä


Sekoita jauhot ja sokeri keskenään. Nypi joukkoon huoneenlämpöinen margariini. Lisää keltuainen. Lopuksi ja nopeasti kylmä vesi tän kaiken sekaan. Levitä normipyöreeseen voideltuun vuokaan. Paista 200 asteessa n. kymmenen minuuttia.


Paistamisen aikana valmista kiisseli ja marenki.


Kiisseli
1 1/2 dl vettä
1 1/2 dl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
3 keltuaista
1 sitruunanmehu
2 tl sitruunankuorta (meitsi laittaa kaiken mitä saa yhestä sitruunasta, raikkaampaa)


Laita kaikki aineet vaan sekaisin kattilaan. Keitä kunnes sakenee (ei mee kauan). Sekoita koko ajan.

Marenki
4 valkuaista
1 dl sokeria


Vatkaa valkuista ennen kun hiljokselleen lisäilet sokeria. Vatkaas niin kauan että vaahto ei tipu eikä heilu vaik astian käännätkin nurin niskoin.

Laita jäähtynyt kiisseli uunista tulleen piirakan päälle.
Pursota tai levitä marenki kiisselin päälle.
Paista 175 asteessa kunnes marenki on saanut hieman väriä.

Ja ei muuta ku herkuttelemaan.




Ja totta vieköön tää on helppo. Koska meikäläinenkin tään hallihtee. Jotenkuten.

Jajaja löytyihän se alkuperäinen ohjekin. Just se oikea. Kaikki aineetkin säilyneet samoina ja mitat. Ei oo muokattu lainkaan. Ihan turhaan siis kirjotin tän. Hö. Mut Pieni kahvihetkiläinen, ota sä ees mun ohjeesta vaarin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)