keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Matkalippu

Ihan pikkuisen taas tympii. 
Että valtion rautatiet kiskovat lipuistansa kelpo kovaa hintaa. Sillä rahalla millä ees taas tsuku tsukutan, pääsisin vaikkapa tohon Tukholmaan piipahtamaan sillä uudehkolla hulppealla paatilla mukavine hyttipaikkoineen, aamiaisineen ja buffetteine kaikkineen. Juu, vähän närkästyttää nää kiskojen kiskurihinnat. Ja silti kulutan kyseisiä kiskoja. Usein. Kun ei ole vaihtoehtoja, useinkaan. 

Paitsi että. 
Nyt onnisti. 
Ja sain autokyydin. 
Pääsiäislomalle. 

Jaa, tarttiskin pakata. 
Laittaa talo päällisin puolin kuntoon. 
Jotta palatessa kotiin olisi mukava tulla. 
Ettei ärtymys voittaisi. 
Sekaisesta kodista.  




2 kommenttia:

  1. olenkin tänään miettinyt sinua, että minneköhän suuntaat pääsiäisen viettoon. Samaa mieltä olen minä vr:n lipuista. ostin siskolleni ja itselle junalipun kotikotiin, niin ajattele - 286 euroa! Vai oliko se 368, en muista. Joka tapauksessa jokin ihan törkeä luku. Ja sinun vieraasi kävivät kuudella kympillä! Niin, siis Minä Itse olen lähdössä ensimmäistä kertaa Omalle Lomalle Kotiin. Yksin. Tai siis ilman perhettä. Sitä ei ole tapahtunut ainakaan niin kauan kuin minulla on ollut lapsia. Hyvää Pääsiäistä sinne jonnekin! ee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meen mj:lle. mullakin ollut te mielessä, mutta jotenkin olen mennyt kuin unessa. j sanoikin sun lomastas. ihan huippua. nauti olostasi. mutta mitä ihmettä, ihan järkky summa. mutta joo, kahdelta täältä mj:lle maksais kans noin kakssattaakaheksankymppiä. just joo. sillähän tekis vaikka mitä. ei vaan kärsi aatella niin. silti, mitkä kiskurihinnat, törkeätä. ette kattoneet oisko onnibussi mennyt? joka tapauksessa teillekki sinne Hyvää Pääsiäistä. Toivottavasti ilmat suosii lomailijoita. :)

      Poista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)