Käen riemumieltä

Aamulla en muistanut, mitä käen kukunnasta lasketaan. 

Joka tapauksessa yli sataan päästiin. 

Sitten tuli uupumus kukkujallekin. 

Ja myös minä, kipitin kotiini - peittoni suojaan. 

Enkä kukkunut. 

Kun muistin. 

Kuolosta kertoo. 

Mutta minä, tarunhohtoisille uskomuksille partaani nauroin. 

Ja heräsin. 

Kuten lehdet puissa. 

" Käki kukkuu siellä ja kevät on.. "

Käki kukkuilee,

Riemahuttelee

Oman kultans’ mieltä;

Vanhus, neitonen

Istuu, kuunnellen

Käen riemukieltä.

»Kuku kauvemmin

Lintu ihanin,

Ikäin aikaa soita»,

Näinpä vanhus vaan

Lausuu lukeissaan

Käen kukunnoita.

Neito lempens’ kanss’,

Ollen toivoissans’,

Kuiskaa vanhan luona:

»Kuku kerta vaan,

Niin mä kultain saan

Omaks tänä vuonna».

Kun se monesti

Kukkuu sulosti,

Vanhus riemuu sille;

Mutta neitonen

Lausuu huoaten:

»Terve kyöpelille!»

Kerran kukahtaa,

Silloin neito saa

Riemun rintahansa;

Mutta harmaapää

Polvens’ nöyristää,

Oottaa hautoansa.

Kustavi Grotenfelt 1899