Leg godt

Me harrastettiin eilisiltana taas legoilua. Se on niin kivaa, tädistäkin. Mielestäni legoilla ei tule sanan varsinaisessa merkityksessä leikittyä. Legoilla rakennetaan. Pikkusena -  saunanraikkaana ja punaposkisena -lauantai-illat kuluivat legojen parissa. Pikkulegojen tietty. Oli aika hienoo, kun pääsin isojen kaa rakentelemaan legomaailmaa. Pikkulikat itkivät oven takana. No, se ei niin hienoo ollutkaan.

Veljenpoika teki vesitason, jolla on valmius pelastaa vedenalaan joutuneita. On uloketta jos jonninmoista. Löytyy suihkuturbiinia, mäntää, spoileria, rupelia, siipiä, suihkumoottoreita ja välkkyviä valoja. Pelastusvenettä unohtamatta. Aika vaikuttava.

Poika teki tädillensä auton, kun en itse osannut. Mä tein talon. Taas.

Mun veljet ostavat pojillensa legoja. Tietenkin. Ykski joulu neljän-viiden vuoden ikäinen veljenpoika sai joululahjaks tekniikkalegoja, joiden ikäsuositus tais olla viisitoistavuotiaille tmv. Tais siinä isällä, kröhöm joulupukilla, olla oma nenä ojassa. Mukavasti oli sit kulunut jouluyö rakennellessa. Kaikessa rauhassa. Muiden nukkuessa. Eikä tää oo ainut kertomus kyseisestä aiheesta. No, veljenpojat ovat kasvaneet, liekkö löytyy näppäräsormisille liian vaikeaa ylitsepääsemätöntä rakentamista / ohjetta.

Ei oo tanskalaisen puusepän poika Godtfres Kirk Christiansen ollut lainkaan pöllömpi keksiessään Legot.

Leg godt - Leiki hyvin.

Syrämiä

Mamma leipoi vauvatuliaisiks pipareita. Mä paistoin. En polttanut.

Pipareista tuli joulu mieleen. Se haju ja maku. Söin taikinaa. Joskus pienenä mamma teki ihan oman taikinan meille tenaville, kaheksalle sellaiselle. Saatiin syödä se. Ja mehän syötiin. Yöllä oksennettiin. Urakalla. Kammoa ei jäänyt. Ja edelleen joka joulu ronkittiin mamman piparitaikinasta isoja nöttösiä.

Muutes, meijän mamman pipariresepti on ihan kaikkein paras. Niin testattu.

Jäi noita onneks meijänki syötäväks, vaik vauvan ylpeä isosisko ahkerasti pakkaski pipareita karkkirasioihin kotiin vietäväksi.

Piparit maidon kera - parhaita.

Odottavan aika

Odotetaan uutisia. Milloin. Kumpi. Jännää.

Muodonmuutos

Ostin kirpparilta hiljattain nahkarotsin. Eurolla. Taskussa oli tupakkaa ja kovan luokan mielialalääkkeitä. Harmittaa varmaan, kun sinne ovat unohtuneet. Rotsi oli ruma ja haisi pahalle. Sai tuultua ulkona muutaman viikon. Haju laimeni. Ajattelin tekeväni siitä nahkamattoon ryijyn suikaleita. No, ei mul oo kangaspuita, joten ei, ei sitä ainakaan. Niin, mutta joskus senkin vielä toteutan - nahkaisen ryijymaton, sellasen pyöreen.

Tänään leikkelin rotsin. Haaveissa oli sellasta isoa Marimekon Matkuri-kassin tapasta. Ei tullut. Oli niin paljon huonoa, kulunutta osaa ja liian paljon saumoja ja taskuja. Tein sit helpon kaavan mukaan, tilkkuilemalla. Tosta tuli nyt sellanen 40 x 50 cm nahkalaukku. Mä en tykkää tosta. Yks ois jo sen kernaasti halunnut itselleen, mutta mä sit rupesin empimään. Ehkä mä kuitenki tykkään siitä. Jollain tapaa.

Aidon nahkalaukun materiaalikuluiks tuli takista maksettu euro ja sit vuorikangas on ihan uutta, muutaman euron palanen. Vetskari oli tietenkin rotsista. Halvalla tuli. Kuhan vielä osais käyttää. Sisko hoi, sulle tää passais! Prillit vaan päähän ja laukku heilumaan.

Terapiaa

Mä oon toipumaan päin. Enää yskä vaivaa ja unettomat yöt. Pientä siis. Tietää, et mä oon tervehtynyt, kun oon jaksanut ottaa ompelukoneen pöydälle ja alkanut surruuttelemaan. Kerkesin jo odottaa sitä päivää, että jaksaisin taas ommella.

Ompelin Paapiin bambin, ohjeiden mukaan. Inhoan ohjeita. Silti valmista tuli. En mä yhtään ihmettele (taaskaan), että käsityönä valmistetut tuotteet maksavat. Tääkin bambi valmiina ois maksanut 49€, tee-se-itse-versiona oli 19€. Kyllä säästin. Vaikka työtä vaatikin. Mukavaahan se oli. Musta bambi viel varastossa.

Sit mä oon jo kauan halunnu kokeilla Marimekon Surrur-kirjasta pallukkarahin tekoa. En jaksanut lähteä etsimään niistä neljästätoista kangaslaatikosta sopivia kankaita, joten minimoin käyttämäni kankaat. Tein simppelin version, käytin vaan kahdenlaista kangasta. Helppoa. Punanen on Ikean puuvillakangasta, jota mä kerran ostin neljäkymmentä metriä. Joo, luit oikein! No kahdellakymmenellä eurolla kaks pakkaa kangasta, oisit itekkin ostanut. Eiks juu. Musta taas on Finlayson Optinen omena-kangasta jostain palakorialennuksesta. Täytteeksi hajotin kolme vanhaa tyynyä. Että pallukkarahin materiaalikustannukset eivät olleet suuren suuret. Tahtoo tehdä lisää. Toi oli helppoa ja nopeaa. Käsinpistely oli työläintä, mutta samalla palkitsevaa, kun tuote rupesi hahmottumaan kokonaisuudeksi.

Iskäpappa sanoi, että rupeehan tekemään näitä ja lähdet myymään niitä sitten. Olin otettu. Jäi mainitsematta, ettei ideani ollut oma. En myisi näitä, hmm, mut julklappeneiksi vois olla mainio idea. Kuka lahjoittaisi vanhoja tyynyjä?

Muuttoreissu

Viikko sitten ajeltiin isäpapan kaa Pirkanmaan kautta varsinaiseen Suomeen. Reissun tarkoitus oli hakea mun kamat (lue: koko omaisuus) pois säilöstä. Lainattiin mun serkulta iso paku. Pappa ajeli, mä en voinu, ku se oli rekisteröity kuorma-autoks. En mä ois jaksanutkaan. Nous taas kuume. Vaik luulin, että kolme kuumepäivää olis riittänyt. Kuunneltiin matkan ratoks Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaa. Suosittelen. Hauska. Ja niin totuuden mukanen. Kyllä mäkin niin mieleni pahoitin.

Yövyttiin siskolla. Sen tenavat on niin ihania. Mä nukuin isojen tyttöjen lattialla, aamulla kömpivät viereen, on se niin somaa. En ollu oikein iskusa, mut saatiin me pystyyn kuitenki perinteinen karkkikiska. Kyllä tuliaiset teki kauppaansa. Ekaluokkalainen teki kiskalle kyltin. Kirjoitti sen ihan ite ja kysyi multa et tuliko oikein, johon mä et laita molempiin sanoihin viel toiset k-kirjaimet. En huomannu ennen ku sisko ihmetteli et onpa tullu liikaa kookirjaimia kiskaan. Pistin kuumeilun piikkiin neuvoni.

Pappa hiukan naputteli terassiin portaita kera siskon miehen. Mä hoputin, että tarttis lähtä ku ne kamat pitäs heitellä autoon viel illan päätteeks. Syötiin ensin, jotta jaksettiin ajaa Turkuun saakka. Sisko jaksoi kattaa kauniisti, vaikka oli itekki sairaana. Ihmettelenkin, silloin harvoin kun sairastan, että miten ihmeessä täsä ketään muuta jaksais hoitaa ja ruokaa laittaa. Ootte te äidit ihmeellisiä! En ymmärrä.

Matkalla satoi. Ja paistoi aurinko. Söin keksiä ja join Jaffaa. Jospa määränpäässä ei sataisi, ajattelin. Ja eipä satanut. Saatiin laatikot ynnä muut roinat kuivana autoon.

Kyllä paikkoja särki kun auto oli täys. Sai meikämammaki otsaltansa hikeä pyyhkiä, se kuume, se kuume. Kirjalaatikot sais lailla kieltää, mietin tarvisko kirjoja ollenkaan omistaa, saahan niitä niin näppärästi kirjastostakin lainattua. No joo, on ne omas kirjahyllys niin kivoja. Laskin, liekkö oikein, että mulla oli neljätoista laatikollista kangasta. Ups. En valehtele. Kyllä sormet jo syyhyää.

Sunnuntaina ajeltiin takas pohjoseen. Porin ohitettuamme tankattiin auto ja halutti kaffea ja pikkupurtavaa. Käytiin mielenkiintosessa kahvilassa, josta mä en tahtonutkaan mitään. Ei tehnyt sitte yhtään mieli! Yks kysy sämpylän hintaa, johon kahvilan omistaja sanoi, et kahteen ja puoleen oon sen myyny, mut voin myydä eurollakin ja ilmankin voin antaa, on täällä ennenkin mierolaisille ilman annettu. Että oltiin sitten mierolaisia. 

Oltiin myöhään perillä. Parkkeerattiin auto pihaan ja mentiin nukkumaan. Kyllä ne tavarat siellä autossa oottaa. On ne nyt jo autosta pois, varastossa. Jospa ne pian olisivat taas liikenteessä.



Huonona

Olen ollut huonona.
Tuo ilmaus kerran särähti korvaani, kun pikku-Pietarin vanhemmat keskustelivat pojan voinnista. Pietarilla oli kesäflunssa, mut se oli kuiteski vanhempien mukaan huonona. Mun mielestä ku joku on huonona, ni sitä ollaan jo tk:n vuodeosastolla ja tosi heikossa parantumattomassa kunnossa. Savolaiset on jänniä, ne on niin huonona.

Viikko on pitkä aika sairastaa, ainakin mulle.
Sängyssä on tullut vönyttyä. Unta ei oo silti riittänyt, ainakaan öisin.
Meni uusiks kaikki suunnitelmat. Ompelutkin jääneet. Kaikki aloittamatta. Ehkä huomen. Aina vaan siirrän.
Aloitin lääkekuurin eilen. Hirveä kapseli. Ja pahalle maistui. Jospa auttais.

Sanaton



Siskon kodissa

Mun siskolla on kaunis koti. Siellä on ilo olla.
Meillä on sama sisustustyyli. Rehellinen. Oikeita värejä.



Makkarin nurkkausta.



Mustavalkoista.

Marimekon pehmopupu, kait.

Me juteltiin paljon. Laidasta laitaan. Nukuttiin hyvin, niin hyvin, että sisko ei jaksanut herätä aamulenkille. Minä en tietenkään ajatellut edes lenkkiä, en edes hookoon sinistä.

Kierreltiin koko päivä kaupungilla. Lähinnä kirppareita. Voi että niitä olikin.
Tehtiin mainioita löytöjä. Yks löytö oli erityisen sykähdyttävä. Olen ettinyt sitä reilut kymmenen vuotta. Sisko sen löysi. Olin kateellinen, vaikka yritinkin toista näyttää. Mutta sisko olikin kultainen (onhan se aina) ja antoi mun ostaa sen. Jes. Odotus on päättynyt. Mä nukuin jo tämän löydön vieressä, lukemaan en vielä sitä ehtinyt. Kirjahan se tietty on. Madeleine Brent: Tuulentavoittelijan morsian.
Oih. Harvoin on näin tyytyväinen mieli. Löydettiin me astioitakin, kankaita, vuokia ja muitakin kirjoja. Halvalla.

Käytiin syömässä. Vatsat tulivat täyteen. Jälkiruoka jätettiin väliin. Vieläkin harmittaa.
Löydettiin pieniä sisustusliikkeitä. Silmäniloja. Ystävällistä palvelua.
Ostin ontelokudetta. Teen torkkupeiton. Lahjaksi.



Neulegrafiitti.



Mukava kaupunkipäivä. Toistetaan pian.
Jäi hyvä mieli.

legoilua - ekoilua

Kummipoika kävi eilen kyläs. Oli saanut uuden pyörän. Kyllä sitä ihailtiin. Oikein vaihteinen. Turvallista eskarimatkaa hälle.

Kaivettiin legot esille. Ei ollut pikkuveli hämmentämässä. Rakennettiin. Sain neuvoja.

Seurattiin yleisurheilukisoja. Ei liene epäilystä ketä / mitä maata kannustin. Olin niin häikäistynyt. Ja viimeisenä niittinä maailmanennätys. Huh huh. Jonkun mielestä
liian iso eko. Mun mielestä saakin olla. Silti ihailen. Vaikutun.

Kyllä oon elänyt tunteella kisoja.
Pettyny,
toivonu,
ennustanu,
häikäistyny,
iloinnu,
liikuttunu.
Kaikkea vuorotellen
ja erikseen. Huikeat kisat.
Vaikka suomalaiset eivät pärjänneetkään.
Eipähän tullut Ruottillekaan mitalia. Jotain hyvää.

Olen kova penkkiurheilija.
Muuten laiska.


Voihan hävitys

Siivottiin varasto. Toinen olis halunnut luopua juuri siitä mistä toinen ei sitten millään - sitähän voi vielä tarvia. Kuitenkin jotain lähti hävitykseenkin. Onneksi.

Omenasato

Omenan kuoressa on reikä. Jos siihen painaa korvansa kiinni ja kuuntelee tarkasti, voi veden ja tuulen ääniltä erottaa astioiden helinää. Toukka tiskaa. - Risto Rasa -

Ilmassa syksyn tuntua. Meinattiin kerätä omenat jo talteen. Todettiin sen olevan liian aikaista. Jätettiin puuhun. Kypsykää tovi. Ei säilötä vielä.