Alli

Nurja päivä muuttui nauruksi.
Kun luin tän otsikon.
Kuinka pienestä voi tulla kauniimmalle tuulelle. Jihaa.

Eli mun variaatio kyseisestä otsikosta kuuluu:

Oi kaikki Allit. Mahtavaa nimppari-iltaa! T.Kaima

Haaste

itselleni.

Valmistan loppuun kaikki silmieni tasolla / läheisyydessä olevat (ne, joita ei tarvitse erikseen penkoa) keskeneräiset työt. Tällä viikolla. Näin ollen tämän viikon vapaa-ajat tiedän mitä teen. Virkkaan, päättelen, hion, maalaan, ompelen jne. Kaik ovat viimeistä silausta vaille jääneet. Kun inspis on jo laantunut tai uus inspis odottanut. Se on sellasta. Omata sellaset kädet. Ja sellane mieli. Pääkoppa.

Toki muutkin saa tarttua tähän haasteeseen. Tokkopa kenelläkään tällasia pinoja keskeneräisiä töitä kuitenkaan on. Mut yhdenkin voi tehdä loppuun. Ja olla onnellinen. Oivikin totes jotenki, et ei jätä mitään huonojakaan juttuja kesken. Mä ehkä nyt opein siltä ja en jätä enää mäkään. Auts. Ainakin nyt teen kaiken valmiiks.

Hahaa, yhden sain jo valmiiks. Kaverin tälle tyynylle.

Nyt meen hiomaan loppuun tuolini. Mul on jo ihan sellaset uolevinurmimaiset hauikset. Tiiätte. Hiomisen ansiosta. Wuhuu. Ei tartte salilla käydä. Nii.

Helyä kaulaan

Joku joskus tuumannut et mä omistan erikoisia koruja. Ja että mä pidän kans niitä. Ihan pokkana. Ne eivät siis ole vain korurasian täytettä. Tietenkään. No, lauantaina annoin muutamalle teininalulle sellasia kesyjä, jotka ovat jostain syystä jääneet käyttämättä. Pois pois sellaset. Jotta voi hankkia lisää outoja helyjä. Ne mun kaulassa riippuvat korut ovat useimmiten ite väsättyjä, joku toinen väsännyt, tai jostain messuilta / markkinoilta huokeella hinnalla ostettuja. Eli hoi, nej tarkoita mitään kalliita koruja. Vaan mitä halvimpia ja oudoimpia. Harkiten tehtyjä. Pah. Usein tuunattuja. Loistava idis. Sitten onkin että plääh, ei ollutkaan värkit ihan sopivat toteutukseen. No, silti kaulaan ja menoks. Paljon oon saanut lapsiltakin. Pokkana laittanut kaulaan. Silmäyksiä saanut. Mä ihan polleena. Varmaan ovat luulleet että ite oon tehnyt. Luulkoot.

Olin täs iltana muutamana käsityöillassa. Lapset soitti. Ette usko, mutta kerron silti. Neljävuotias plikka teki vohvelipyyhkeeseen kuvioita neulan ja langan voimin. Viisvuotias neitokainen virkkas nukelle kaulahuivia. Oli jo tehnyt sille peiton. Ohhoh. Mä opin vuos sitten virkkaamaan. Hui. Ja seittämänvuotias miehenalku teki mulle korun. Kai se virkkas tai letitti. Tai mitä lie punosta toi on. Ja pisti siihen säilykepurkin sen kiskasujutun. Ekoa. Nerokasta. Tarkennus, lupasin maksaa korusta. Olinhan sen tilannut siltä. Oli koruntekijä aika muikeena. Johon viisvuotias totes: Maya, millon sä ostat multa näitä rusetteja. Oli sekin honannut tienaamistavan; suklaakonvehtien rapiseva käärepapru, kietaisu rusetiksi ja pinnin väliin. Valmista. Ostan kyl joskus. Tiiä kuinka suuria suunnittelijoita / valmistajia heistä tuleekaan.

Ja jotta täti ei jäisi mahdottoman huonommaksi tätä edellisen korun miehenalkua. Väsäsinpä minäkin. Yhdistin Ninjasta ostetun sulkakorviksen nahkapunokseen ja laitoin vanhan rikkinäisen korun jäänteitä sekaan. Helppoa. Pidetty on. Ei vaan kestä ottaa lapsia syliin. Tykkäävät liian paljon. Oih.

Mukavaa maanantaita.

Pukeutukaa lämpimästi.

Muistakaa, kaulariipuskin lämmittää. Hehee.

Loistava sunnuntai

Aurinko hiveli auton tuulilasin läpi.

Arskat kotona komeron peräl.

Pakkasta kakskytä.

Postikorttimaisemata.

Valkoista lunta.

Sinistä taivasta.

Hyvää seuraa.

Kaunista kattausta.

Mahtavaa murkinaa.

Loistavaa jälkiruokaa.

Kaiken kruununa Ruuneberit.

Tack.

Tack.

Illalla kiitollinen mieli.

Onnellinen olo.

 Tähtitaivas.

Kuunsirppi.

Kakskytäviis.

Hyrrr.

Kurkku kuin raastinrauta.

Tarpeettomasta tarpeellinen

Kurkatkaapas kuinka oivaltavasti Sisustuskärpäsen Heidi uudistaa vanhaa tavaraa. Jo on pokaali päässyt käyttöön. On. Ja tiätsä mitä, sä voit voittaa sen, joo, ihan koko komeuden. Osallistumalla arvontaan. Sisustuskärpäsen omassa blogissa. Klik klik.

Siellä on enemmän infoa aiheesta. Pirkka-lehdestä ja sen uudesta juttusarjasta, jossa lukijoiden vanhat kamat uudistetaan. Ja se uudistaja on juurikin tämä Sisustuskärpänen, joka jo malttamattomana odottaa meidän kaikkien (myös sinun) kuvia tarpeettomista tuotteista. Että ei muuta ku päät komeroon ja miettimään oisko siellä ny yhtään mitään tarpeetonta tavaraa jonka voisi eräs näppäräsorminen ja luova immeinen uudistaa. Ja sehän on sitten ylläri millanen tuote sieltä takaisin tulee. Wow.

Ja ps. Musta tuntuu että mä voitan sen. Sori siis kaikki jotka innostuitte. Sit mä voisin kysästä Heidiltä josko se millään maalais sen mulle mustaks. Kaippa se suostuis. Just joo. Että näin.

Ja pps. Oikeesti mulla ei oo ees kutinaa et mä voittaisin. En oo lähes koskaan mitään voittanut. Ois vaan kiva ees joskus pitää pokaalia käsissäni / harteillani.

Ja ppps. Ennen kirjeissä pantiin mahdottomasti näitä jälkikirjoituksia. Varmaan tosi tärkeitä. Niin kuin nytkin.

Voimauttava valo / väri

Tänään oli siivouspäivä. Huiskis, pöpöt pois. Olevat ja tulevat.
Sain tuoksuvia ruusuja. Keltaisia.
Aurinko paistoi. Oli kylmä. Paitahihasillaan. Se siitä pöpöjenkarkotus yrityksestä.

Valoisaa viikonloppua armahat!

Uni

Tää yökyöpeli sai portfolionsa viimeisteltyä / tehtyä. Kait sitä sitten seuraavaksi vois viedä nää tumman puhuvat silmänalusensa petiä kohti. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sopii portfolioon ja uniin.

Mahtaakohan pressaehdokkaat nukkua tätä yötä? Kait niitäkin jännittää.

Tänään söin yhden ehdokkaan vaalimakkaraa ja munkkia. Hyvää oli. Minä en inahtanut paikan päälle, silti lämmin paketti ilmestyi pöydälle. Palvelu pelaa viime metreille asti. Se on oikein.

Huomenna etelämmäks. Hui.

Seomoro!

Kolasta

Kolasin pihaa. Vain puoli pihaa. Sitten riitti. Lunta on paljon. Mä oon aina ihaillu kuinka kolan jäljestä tulee niin sileetä ja tasasta. Meil kotonakotona on ollut taitavia kolaajia. Pinnan silottajia. En oikein ymmärrä miten he sen tekevät. Mun tarttee puskee sama kohta tuhat sata monta kertaa, jotta siin ei oo möykkyjä ynnä muuta lumen kökkäreitä. Eli ei jaksa. Kolaajat ovat erikseen.

Tulin sisään. Kurkkasin kaappiin. Kirjekuoreen. Siel ne ovat - mun Kola-keinutuolin rahat. Odottamassa. Malttamattomina. Minä myös.

Onko kellään kokemusta tuosta modernista symppiksestä? Mä oon istunut sitä ja todennut sen oikeinkin mallikkaaksi mun takamukselle. Mua vaan aavistuksen epäilyttää toi polyesterhuopa. Nukkaantuuko. Kuluuko kiiltäväks. Tuotekuvauksessa mainitaan keinuosan olevan vaihdettavissa vanhan mennessä huonoksi. Meneekö piankin. Kallista vaihtoa. Onko tää symppis sittenkin huono keinu mulle. Ei kai. Koska se on niin makia. Ja ehdottomasti keltaisilla jaloilla. Kiitos.

Kuvakaappaus: http://www.finnishdesignshop.fi/

Kuten kuvakaappauskin on tämä tuotekuvauskin samaisilta sivuilta:

Sympaattinen Kola-keinutuoli on uusin jäsen Mikko Laakkosen Innolle suunnittelemien kevytrakenteisten Kola-tuolien joukossa. Esteettisesti ja fyysisesti kevyen Kola-tuolin muotokieli on soljuva ja se sopii hyvin moderniin sisustukseen. Tuolin istuinkuppi on valmistettu 100% kierrätettävästä polyesterihuovasta ja runko epoksipinnoitetusta tai kromatusta teräksestä. Kierrätettävä istuinkuppi on vaihdettavissa, jonka ansiosta Kola-tuolin käyttöikä on pitkä ja sen ekologinen jalanjälki vastaavasti pieni. Kola-tuoteperhe on palkittu kansainvälisesti arvostetulla GOOD DESIGN Award tunnustuksella. Kilpailun järjestää The Chicago Athenaeum: Museum of Architecture and Design ja The European Centre for Architecture Art Design and Urban Studies.

Ei mainoksia

Monikaan meistä ei pidä mainoksista, jotka tipahtavat postiluukusta alas. Näinä päivinä niitä on saanut koota pinoksi asti. Viedä kassitolkulla lehtikeräykseen. Oikeesti täällä korvessa ei tuu hirveen paljon mainoksia. Harmi. Musta ne on kivoja. Mun ovessa ei oo koskaan lukenut; ei mainoksia. Voiskin kirjoittaa oveen isoilla tikuilla, kiitos paljon mainoksia. Oispahan mullakin muutakin luettavaa ku pari hassua sisustuslehteä. Ja netti.
Tää oli siis esipuhe.

Ite asia on tällainen, huomioikaa  ettei tää ole ostettu mainos eikä varsinkaan pyydetty. Mut mainos kumminkin. Huonosti toteutettu, tarkoitus hyvä. Ehe. Ja ehe.

Ammoisena viime vuonna tutustuin ihanaan myyjään, joka myi mageita tuotteita. Hauskoja. Ei niin perinteisiä. Tai ainakin toteutustapa oli mainio. En ite ainakaan oo törmännyt saman näköisiin. Elikkä kyseessä oli pieni yritys nimeltänsä Muotokieli, joka myy kylttejä. Taapero- ja laukkukylttejä. Nettisivuillaan. Noi laukkukyltit on kyl upeita ja taaperokylttilöiset varmasti aika kätsyjä.

Joulukuussa olleilla Vanhan markkinoilla kyseinen myyjä myi muutakin mitä nettisivuilla ilmenee. Mahtavaa. Oli pyyhekylttiä sun muuta. Mä ihastuin ei mainoksia - kyltteihin. Musta ne olivat kuin koruja. Ja kuten esipuheessani jo mainitsin, oveeni en tulisi sellaista pistämään. Todellakaan. Jotenka. Hmmm. Uskaltauduin kysymään asiakaspalvelualttiilta ihanaiselta myyjältä josko niihin voisi saada reikää, jotta saisin ketjua väliin. Koruksi. Joo, aivan. Hän katsoi aavistuksen mua pitkään, mä hymyilin nätisti takaisin ja niin vaan hän oli valmis tekemään mulle yksilölliset korut. Jee. Het samana iltana aikoi työstää pajallaan reikulaiset. Ja Kusti toi armahat koruni perille, muutamassa päivässä, ennen  joulua.

Olivat kuulema miettineetkin josko tekisivät jonninlaisia koruja. Oi tehkää. Ne ois varmasti mainioita. Suosittuja. Ny mun tarttis jostain saada kledjua kaksinkappalein, ku ei aina viittis titimadamin pingviinikorusta tota lainailla. Misä myydään? Oi misä.

Kuvat eivät valitettavasti tee oikeutta näille tuotteille. Nää on luullakseni jotain muovimatskua, muutaman millin paksusta levyä. Mustavalkoisuus noissa viehättää. Kaiken muun lisäks. Tietty.

Piuhoja pidellyt

Päänuppia kiristänyt.  Elämä on niin yllätyksellistä. Ei ennakoitavaa. Parempi niin. Ja kuitenkin jostain mistä lie on naurua löytynyt. Toivoa. Koetan sysätä syrjään kitcarsonmaisen pessimismin, joka välillä kohottaa liiaksi päätänsä. Vuosi alussa, kaikki edessä. Hei herää pahvi, nysvää vaiks jotain ni helpottaa. Ja mähän nysvään. Kait pitäs lähtä liikkumaan, kuten ikinuori Häkä just kehotti tuolt ruudun takaa hienon hienossa ga-ga-gaga-gaalassa. Huomenna liikun. Tänään istun ja nysvään, pessimismin puikkojen kera. Ja jännitän.

Aika

Mun aamupalamakkaran pakkaus toivottaa rauhallista joulua kun taas välipäivistä asti on sähköpostini kirkunut henkkamaukan tekstiä: kevät on tullut. Jee. Eikä tämä vielä ilmeisesti riittänyt pääkoppani sekaisin saattamiseksi. Ajan suhteen nääs. Eilen oli hypellyt tonttuarmeija pukkeineen ja enkuleineen pihamaalle. Kuvattavaksi. Nii että mikä aika nyt oikein on? Joku tulosa vai menosa. Epäilen vahvasti että menossa ja tulosa, ku kaik lehdet kirkuu alennusmyyntejä ja väriä. Liilaa. En voi sietää. Kai mä sit alan poistaa ne mun muutamat punaset koristeet ikkunalaudalta ja seinältä. Onhan tuo pahan Nuutin päiväkin jo kahen yön päästä. Alistun.

Täälä on sikapaljon lunta. Niin paljon, ettei reissuilleen jaksa / viihti putsata autoa, vaan mielummiin kävelee tai ottaa potkurin völjyyn. Pakkastakin on ollut jo niin paljo että kait tarttee lähtä kalsariostoksille. Talvi on siis. Nymmä sen oivalsin.

EDIT. Ja jotta tää pieni vähän aikasekaisin oleva ihminen ei ymmärtäis ihan kaikkee haki postilaatikosta läjän postia. Yhestä kirjekuoresta paljastui kalenteri. Viime vuoden. Niin. Se on niin pahis. Niin pahis. Että kiitti vaan kaveri! :D Oikeesti tykkään. Ja pääsen saksien ja papereiden kimppuun, jihaa.

Tuoksuavettäkipuatuliaista

Olen pyykännyt, silittänyt ja prässännyt. Kaksi päivää. Silti en ole töissä pesulassa. Voisin kyllä hakea. Koin karmean hajuelämyksen kun aukaisin kuivausrummun joka oli nielaissut höyhentyynyn. Olin unohtanut sen hajun. *Oksennusrefleksi* Muuten puhtaat ja prässätyt lakanat, liinat ja pyyhkeet haisivat älyttömän hyvälle. Kotoisalle, ei varastolle. Tahtoo jo laittaa ne omaan kaappiin, sellaseen ikiomaan.

Hanasta tuli tänään huonosti vettä. Jos tuli se oli keltaista. Isoveli siellä vain kaivaa. Ehkä pikkiriikkisen ymmärrän heitä, jotka ovat olleet monta päivää ilman vettä. Ei oo heleppoo. Mä sain kuitenkin päiväkahvit keitettyä, laitettua silitysrautaan sitä keltaista vettä ja pestyä aimoannoksen pyykkiä. Aina silloin kun vettä tuli. Liekkö puhdasta pyykkiä ja terveellistä janojuomaa. Silti elän.

Suihkautin käteeni hiukkasen jääsprayta. On niin kipee. Ei, en oo niin ahkeraan blogannut jotta jomotus olisi siitä aiheutunut. Syytä en tiedä. Arvata toki voin. Enkä pelaa enää älytristä. Enkä valitettavasti voi hetkeen kutoakaan. Vaikka juuri eilen sain himoitsemaani mini-ontelokudetta. Jota huutelin viime syksynä. Eli heti ei tule siitä viltistä valmista. Eikä varsinkaan pussissa jököttävästä mustasta samaisesta materiasta. Joskus sit.

Koin tänään aikamoisen toisenlaisen ällistyksen ja kummastuksen. Olin aika otettu. Hyvilläni. Mamma toi tuliaiseksi uusimman Texin. Mulle. Enkä sanonut etten olisi tarvinut, vaan kiitos. Kiitos. Miten musta tuntuu että joku on lukenut tätä edellisen postaukseni sydämellä.

Pressan vaalit lähestyy. Mäkin tein omani. Ylen vaalikoneella. Vaikeita kysymyksiä. Neljä eri kohtaa, jokaisessa viisi kysymystä. Sain jokaiseen (johtaja, ulkopolitiikka, arvot ja ihminen) kohtaan eri henkilön. Voittajaksi selviytyi se jota todellakin voisin äänestää, mutta en äänestä. Joko tiedätte ketä äänestätte? Kokeilkaa jollain vaalikoneella (Yle, Mtv3, HS) löytää ehdokkaanne, jos ette vielä sitä tiedä. Muista, äänestämällä voit vaikuttaa. Näin se vaan menee. Ja mua huvittaa, et otin tähän kantaa. En harrasta politiikkaa. Seuraan harvakseltaan, mutta äänestän aina. Vaikutan. Jee.

Terapiatexit

Mieli oli levoton. Ajatuksia liian paljon päässä. Tahtoi tehdä. Saada aikaan. Syntyi paidat kuvineen.

Juuri kun joulusta päästiin ja niistä lahjoista, niiden teosta, alkoi uusi vuosi ja taas pyörähtää käyntiin kummilasten synttärit. Ekat on jo muutaman päivän päästä. Yksivuotias saa Texinsä. Teidänkin mielestä juuri sopiva kuva taaperolle? Toinen paita syntyi siinä sivussa. Onhan tylsä ottaa painokaavio esille vain yhtä kuvaa varten. Isoveljen nuorimmalle pojalle lähti paita jo. Saa nähdä mitä pojan isoveli tuumaa, liekkö kateudesta vihreä. Taidan ostaa suosiolla lisää valkoista trikoota ja vaatettaa Texeillä suvun miehet. Joo.

Mä ihastuin Texiin ala-asteen loppupuolella. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Siivosin säännöllisesti pienestä taskurahasta isovelukin huonetta ja siellä kirjahylly pursus vanhoja Tex Willereitä. Tottahan arvaatte miten siivouksien kävi, sarjis toisessa ja luuttu toisessa kädessä. Ja aikaa meni. Kai mä josain vaiheessa siivosinkin, silleen ihan oikeesti. Joka viikko odotin sitä hetkeä, kun saa mennä ihan luvan kaa isonveljen kömmänään lukemaan ah niin ihanaa Texiä siivoomaan. Tää miehinen hahmo siis kolahti muhun. Vieläkin se on sarjiksista parhain. Kirjahyllystäni löytyy syntymävuonnani ilmestyneet Willerit. Tänä vuonna täytän pyöreitä, kolome ja nolla. Sen kunniaksi voisin harkita vuositilausta. Saanko? Sanokaa ettei se oo tyhmää. Ihan normaalia.

Arki tuntuu hyvältä

Sunnuntaina kokoonnuttiin juhlistamaan sankaria. Vietiin papukaijatulppaaneja - uusi tuttavuus. Oli nostalgista. Juttua riitti. Mukavaa. Voitorttuja. Herkkuja. Ja savulohisalaattia. Extrahyvää. Kerran jos toisenkin istuttiin herkkupöydän ääreen. Suklaatikin uppos. Näin kauneimman joulukuusen - aikoihin.

Mä jäin yöksi kaupunkiin. Oli urheiluvermeet matkassa ja sulkkismaila. Mukavahan niitä oli raahata kasseissa. Urheilua sekin. Kaupoissa käytiin ja mukaan jotain alerekeistä tarttuikin. Illalla liukasteltiin kotiin. Arki alkoi. Nastaa.