Viikonloppuja tulee ja menee, mutta viimeisin oli rennoin ja inspiroivin miesnaismuistiin. Että viikkohan tässä on kohta vierähtänyt kaikkea sulatellessa. Tänään kaivoin vihdoin kameran laukusta ja laitoin kuvat koneelle. Muistelen vanhaa, kunnes uusi taas on käsillä, huomenna. Miten se meni se kulunut lausahdus jostain carpe diemistä. Mä en oo sitä toteuttanut. Musta on välillä kiva elää sekä menneessä että tulevassa. Ei hetkessä. Vaikka sekin. On hyvä. Vallan erinomainen neuvo roomalaiselta runoilijalta. Nyt on näin ja huomenna saatan tarttuakin. Hetkeen. Hyvin toivottavaa ainakin olisi. Vaikkapa siivota koti vieraille sopivaksi.
Mikä kakku! Mahtaa olla suussa sulavaa! Ja niin hienokin! Ah. Ei vaan pääse käsiksi vaikka kuinka yrittää :D
VastaaPoista-Sinikka
Se sulas. Suussa. Pikkusiskoista nuorin sen väsäsi. Ja oikeastaan. Ihan tuosta vaan.
PoistaLennä Sinikka, niin tehdään toinen. Lupaan kyllä. Vaikka itse. Väsätä sen.
Onks siel vielä paljonkin lunta?