Aamu oli niin kaunis, ettei silmiään yövuoron jäljiltä olisi malttanut lainkaan ummistaa. Auringon voima oli valtaisa. Ihan iski haikeus. Pian taas elämme sitä aikaa, ettei valoa ole. Että aamulla töihin kipittäessä on pimeää ja taas töistä kenkiä laahatessa sama pimeys ja hämärä on vastassa kuten aamullakin. Se on vähän ahdistavaa. Niinhän sitä luulisi. Tekee se ihmislapselle hyvääkin. Se pimeys. Saa synkistellä. Viettää pimeitä hetkiä. Olla. Vähän märehtiäkki.
Ilo irti. Siitäkin.
Ihan kohta on joulu. Sitten kevät. Kesä. Ja sitten taas syksy. Ja niin edes päin. On mahtia asua neljän vuoden ajan maassa. Tarvitsen niitä kaikkia. Joitakin vähän enemmän. Joitakin vähemmän. Mitään en antaisi pois. Itsekäs kun olen.
talviaikaan, ystävä?
Ehkä. Ehkä ei:
silmäkulmassasi
äsken pilkahti kevät.
- Lassi Nummi -
En antaisi minäkään pois yhtäkään niistä neljästä. Jokaisessa niin paljon. Nyt juuri paistaa aurinko ja on kuitenkin syystuulen viileys. On ihan hyvä näin, vaikka silti usein odottaa jo sitä seuraavaa vuodenaikaa.
VastaaPoistaMiksi se onkin, että haikailee aina tulevaa vaikka tässä ja nyt on hyvä olla. :)
PoistaAi mitä kuvia, kauniita!
VastaaPoistaMinä myös tarvin jokaisen vuodenajan.
Mitä olisimmekaan me suomalaiset ilman pitkän iloisen kesän jälkeen tuomaa pimeiden iltojen melankoliaa.
Mielenmaisemaa, sanon ma.
Oli kyl kaunis näkymä. Valon ja varjon leikkiä.
PoistaMelankoliaa, sinäpä sen sanoit.