keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Puuttuva palanen



On niin harmaata,
että valotin yllin kyllin kuvat, tsori.  

Tänään tai ainakin huomenna tekisi mieli asua kaupungissa, jossa on ajoittain hullutteleva tavaratalo. En ole nähnyt livenä keltaista kuvastoa, mutta (onneksi) kuulin pikkusysteriltä, että eräs tästä taloudeusta puuttuva palanen on siellä hyvässä tarjouksessa. 

Päänvaivaa vaan tuotti, miten ja kenet saan sitä huomisaamuksi tavaratalon ovelle jonottamaan aamu kahdeksalta. Kunnes työkaverini valaisi minua tilaamaan netistä. Että mitäkä. Ei mun pääkoppaan ollut tullut ajatustakaan, ettänotta hullut päivät ylettyvät netin syövereihinkin. 

Kas, tilaus olisi täten helppoa, mutta jotta se ei allekirjoittaneelle olisi kuitenkaan liian helppoa ja vaivatonta, on huomenna myös terveystarkastusaika kello, te tiedätte, juup, kahdeksalta. Miten sattuikin. Taas surisi pääkopassa, kunnes soitto isosiskolle pelasti. Hän lupasi ottaa asian huolekseen. Jee. Minulla on pian kauan haaveiltu esine seinällä. Kyllä pieni pää meinasi seota tämän kaiken vuoksi. Hullua. 

Kuka tietää mitä metsästän. 

8 kommenttia:

  1. Hullut päivät meinaa tehdä hulluksi ;) JOS olisin rahoissani, niin vaikka mitä ostaisin. Yllättäen kotiin. Nyt mentiin järkilinjalla ja lapset sai kengät. Mielenkiinnolla odottelen mitä laitoit tilaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaa kyllä tehdä. Ostaisin minäkin, mutta kun ei voi, eikä kyllä onneksi tarvikkaan ihan kaikkea mitä tahtoisi. :)
      Mä tilasin ihan perussettii, jonka myötä mustakin vois tulla uskottava bloggari, heh, vitsivitsi. :D

      Poista
  2. Jään odottamaan mikä on se puuttuva palanen :)
    Mulla menee hullut päivät ihan ohi, vaikkakin netistäkin saa ostettua.
    Katotaan sit keväällä. :)
    Meillä on tänään laitettu parkettia.
    Valkoista tulee.
    Oon jo nyt peittelemässä sitä.
    Luutun kanssa heiluttu.
    Katotaas mitä mun asumisesta valkoisen lattian kanssa tulee? :)
    -pieni kahvihetki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa meinasin laittaa sut asialle, sillä voisin ajatella, että teidän uuteen kotiinkin sellainen voisi olla tulossa. :)
      Vau, valkoinen parkettilattia. Mä niin tiedän, että siivoat sitä jatkuvasti. Ja isot matot suojaavat lattiaa. ü Mutta sitten on kyllä kaunis lattia piilossa.
      Mukavaa raksailua sinne!

      Poista
  3. Sait sen. Onnea, koska halusit! :)

    VastaaPoista
  4. Minä satun tietämään mitä halusit ja sait. Onnellista. Mutta kuka auttaa sinulle seinälle sitten kun ne tulevat? Tarvitsetko apuamme? Täällä ois yhdet isot, yhdet keskikokoiset ja neljät pienet auttavat kätöset tarjolla. Nuo ensimmäiset on parhaat, mutta noista muista en mene takuuseen asennushommissa... ( Mutta noista toiseksi pienimmistä kätösistä tulee sulle varmasti vielä joskus hyvä apu. Työkalut pysyvät hyppysissä.) -ee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tiedätkin. Ja mä sain sen, loppuivat kuulemma netistä viidessä minuutissa. Ajattele! En turhaan hätäillyt. :) Otan vastaan erittäin mielelläni apulaisia, sekä isoja ja pieniä kätösiä, ja tietty porakone vois olla myös yks hyvä jeesaaja. Kyllä heistä mainioita apulaisia on kasvamassa, tämä täti kiittää jo ajatuksesta sellaisesta. :)

      Poista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)