Tein sen vihdoin. Pintoja riitti.
Sälekaihtimet saisi lailla kieltää.
Rehkittävää jäi vielä jollekkin toiselle päivälle.
Sade tuli kaiken uurastuksen jälkeen. Harmitti.
Pikkuväkeä hoidossa. Askeleita ja ääntä. Sekamelskaa. Kotoista.
Kaksivuotias nukahti sohvalla viereeni ja vaikka kuinka yritin häntä laittaa lepoasentoon, ei kelvannut vaan heräsi ja halusi olla vaan liki, istualleen. Hikinen päänjälki hihassani. Somaa. Vein nelivuotiaan kaunokaisen kerhoon, toivoi että haenkin hänet eikä isä. Hain kyllä. Oli askarrellut sienen ja leikkinyt karhua. Reippaanakin kehui olleen. Kaunokainen rakastaa nukkeja. Kuvissa esiintyvääkin, joka on saanut mummun tekemät tuoreet villavaatteet ylleen. Oi mummu mummu, oot taitava. Tuosta vain ilman ohjeita tai kaavoja. Eskari-ikäinen rakensi pikkulegoilla ja tarinoi. Hän olisi toivonut kummitätinsä olleen virkeämpi ideoimaan kaikkea. Ei ollut.
Varastossa laitetaan hirvenlihaa. Kävin pyydettäessä kuvaamassa leikkelyt. Teitä säästääkseni en niitä kuitenkaan julkaise. Itseä säästääkseni en osallistunut paloitteluun ja säilömiseen. Kuitenkin mielelläni syön hirvenlihaa. Juuri uunista tullutta. Hyvin paistunutta. Mureaa. Odotan.
Aamulla haen pikkusysterin junalta ja aijotaan mennä suoraan kunto siis tuota kun- kun- kunnon aamukahveillekko lie. Hirvittää. Kai mä sit poljen siel kuntopyörää jos muuta en jaksa. Ei millään kyllä kehtais eikä hirveesti kiinnostaiskaan tai ei oikeestaan laisinkaan kiinnosta. Silti kokeilen. Eihän mulla mitään hienoja salivaatteitakaan ole. Otan matkaan hikisen kuumat gollarit ja jonkun virttyneen t-paidan, sisko lupas hikipannan lainaan, jes. Toivottavasti siellä ei ole heti aamusta paljon väkeä, jotta en tekisi itseäni naurunalaiseksi ja olisi toisten tiellä. Auts. Oon kipee jo ajatuksesta. Ja ilmoitan tästä nyt täällä jotta lähden ja toteutan tämän. Vihdoin. Edes kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)