sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kakkua

Kun on juhlia, on kakkua.
Tällä viikolla juhlittiin uutta tulokasta.
Syötiin kakkua. Kymmenen munan. Kerma loppui kesken.
Kahdelta istumalta meni. Oli syöjiä.
Maistui.










Mä en oo mikään kakun tekijä. Osaan kyllä siedettävän kakun loihtia pöytään. Hyväähän siitä aina tulee. Mutta pursotus ja kakun koristelu. Ei kiinnosta. Jännää. Muutenhan pidän kädentaidoista. Mä tykkään tosta peruspursotuksesta. En niistä koripunospursotuksista ja muista ihmeellisistä. Musta ne on niin teennäisiä. Enkä mä välitä niistä koristeistakaan, jotka on tehty marsinaapeista tai sokerimömmöstä. Mä tykkään kinuskista. Se on niin kauniin värinen. Maistuukin taivaalliselta. Sit joku kukka siihen. Yksinkertasta. Kakussakin niin toimivaa. Tuoreita marjoja unohtamatta. Kyllä nekin sopii koristeluun. Ja väliin.

On nuita kakkuja tullut elämän varrella tehtyä. Ja syötyä. Meillä on siskon kaa kakkudiili. Mä täytän ja sisko pursottaa. Toimii. Monet suvun juhlat tällä menty. Eräs kaunis kesäyö tehtiin kahdeksan kakkua pikkusysterin häihin. Väsytti. Nauratti. Itketti. Ohjelmakin tekemättä.  Kakut oli pakko tehdä yöllä, kun päivä oli niin niin kuuma, ettei kerma edes vaahdonnut. Huuppaa / täytettä tehtiin riittävästi. Serkkupoika auttoi. Täti tiskasi. Kinuskia keiteltiin. Miks kinuskin keitto on muka vaativaa ja usein epäonnistuvaa. Ei ole. Meillä ei mennyt, ku yks annos pilalle. Hyvälle maistui. Meetvurstia teki sen jälkeen mieli. Siivukaupalla. Kakuista tuli loistavia. Makuisia. Häissä väsytti.

Uuden tulokkaan isän työkaveritkin tahtoo kakkua.
Tein.
Kaava oli sama. Täytteetkin.
Mitäpä hyväksi havaittua muuttamaan.
Kerma ei loppunut tällä erää kesken. Jäikin.
Tahtois maistaa.

5 kommenttia:

  1. Nam. Tahtoo kans kakkua! Ja jääkaapissa on vain lounaalle tekemäni nakkikeiton loppu. Lapsikaan ei suostunut syömään sitä:D

    VastaaPoista
  2. Ai maistuis vai :) Täytekakku voittaa nakkikeiton sata nolla. Mut totta ite söit nakkikeittoo? Ite en oo keittojen ystävää. Saan ne alas vaan vahvan sinappi kerroksen kera. Vaikka tiedän, keitot niin helppoja kotiruokia ja halpoja :D

    VastaaPoista
  3. Hui. Mä inhoon yhdyssanavirheitä. Silti näköjään lipsahtanut. Siis sinappikerroksen kera :D :D

    VastaaPoista
  4. :) Toki toki söin keittoa. Sitä on vielä tällekin päivälle, kun se ei muille kelvannut:D Lapsi saa purkkiruokaa, kun hänelle ei kipeänä muu kelpaa. Muuten hän kyllä syö melkein mitä vain, mutta kipeänä oleminen tekee ronkelin.

    VastaaPoista
  5. Kiva, keitot ovat niin riittoisia.
    Ja arvaa, meilläkin keittopäivä. Kaapissa sinappia. Onneks.

    Eiks se sun kullanmuru viel tokene. Voi että. Tsemiä.

    VastaaPoista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)