lauantai 7. joulukuuta 2013

Sinivalkoista








Itsenäisyyspäivää vietimmä. Vanhempani menettivät "itsenäisyytensä" vuonna seiskaviis. Jolloin kahdesta tuli yksi. Söimme täytekakkua. Päivän värin mukaista. Anen ohjeella yösilmin ja hartaudella leivottua taatelikakkua. Joka onnistui kuivakakkupelkurileipojaltakin. Vallan mainiosti. Ja mamman voisilmäpullia. Ei oo parempia. Mussutimma myös jouluruokaa, jota kunnon väki kokkasi sekä tarjoili. Njam. Herkullinen päivä. Olen itsenäinen. Suomikin on. Ja son hyvä asia. 

Hyvää itsenäisyyttä jatkossakin koko kansalle. 

8 kommenttia:

  1. Kyllä vieraiden on kelvannut. Hie-no kak-ku! Ja nuo mamman voisilmäpullat <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kaikkien on kelvannut. Isäpappa innostui ja osti/laittoi lohta kolmella tapaa, kylmäsavua, savustettua ja uunikalaa, njam. Oi jospa oisit saanut olla mukana. ♪♫
      Kakku oli hyvää ja komeakin. Selätin samalla täyskäripohjamörön sekä leikkuukauhun jne. Ihminen on oppivainen ja onnistuvainen, kunhan toimeen ryhtyy, ennakkoluuloitta. Eiks jee.
      Oli mukavata. ♥

      Poista
    2. Kiitos, itekki tykkäsin ja hyvääkin oli. :)
      Kiitosta vaan taatelikakun ohjeen jaosta, sekin onnistui. Mustahan tulee vallan leipuri. :D

      Poista
  2. VOi ei. Mä en voi tulla enää ennen joulua sun blogiin vierailemaan, kun täältä tarttuu aina niin kamala herkkuhimo :D Nams mums ja mitä vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk. Mä en tahdo olla se, joka uhkaa ja vavisuttaa sun herkkulakkopäätöstäsi. Joten totta, elä tule tänne. Voi olla jatkossakin parit herkut esillä. Sortsit vaan. ;)
      Ei vaan, sä kasvattelet vaan siellä itsehillintääsi ja voit nauraa partaasi (niiden tonttujen), kun toiset eivät pysty!! :D

      Poista
  3. Miälettömän hiano kuakku! Ihan kuin kondiittorimestari oisit! Sä se osaat kaikkea.
    -ee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi oi, mitä kehuja, kiitti niistä. :) Ilo joskus onnistuakki. Monesti en ole onnistunut ja niitähän ei näytetä! :D

      Poista

Sana on vapaa. Tattista kommentistasi. :)